Juhannusmietteitä

SM-kisat olivat viime viikonloppuna. Itselläni ei aika-ajo sujunut ollenkaan ja maantiellä kiri ei irronnut.
Sijoitukset 14 ja 10. Jännä huomata, kuinka paljon päivällä on merkitystä suoritukseen. Perjantaina ei tullut mitään ja lauantaina kulki ihan kivasti, paitsi kirissä. Mutta kisoja tulee ja menee, uusia koitoksia odotellessa. Kismittämään jäi silti, ja viimeksi eilen sain kuulla, että minun on jatkettava kilpailemista. En tiedä, en osaa sanoa vielä. Motivaatio on iso osa kilpailutoimintaa. Tällä hetkellä motivaationi taistelee väsymyksen kanssa. Työ vaatii paljon, perhe vaatii paljon ja siihen päälle äidin sairastuminen ovat salakavalasti syöneet voimavarojani. Lähinnä kyllä henkisesti. Olen yrittänyt ottaa irtiottoja, pitänyt ns lomaa henkisesti, mutta en ole oikein täydessä motivaatiossa pystynyt kilpailemaan. SM-aika-ajossakin putosin omiin ajatuksiini kesken kisan moneen otteeseen ja se näkyi loppuajassa. Haluan kuitenkin näiden vuosien jälkeen kilpailla täysillä, en puoliteholla. Se ei anna minulle mitään kutkutusta. En halua olla takahikiän tempon ykkönen vaan SM-kisojen ykkönen. Ja se vaatii nykytasolla omistautumista, täyttä motivaatiota ja luopumista monista muista kotkotuksista. Päätin,että viimeisen yrityksen tänä vuonna keskitän syksyyn, heinäkuun aikana teen kaikkeni parhaani mukaan jotta tavoitteeni toteutuu. Pohjaa mille rakentaa on yllin kyllin. Tiedän sen, nyt se on vain omasta tahdostani ja taidostani kiinni. Tuuriakin hieman tarvitaan. Syksyn koitoksien jälkeen olen valmis miettimään tavoittelenko vielä unelmaani vai luovutanko?

Enemmän jännitettävää on ollut äitini kanssa. Hänet leikattiin tiistaina. Toipumista ja takapakkia vuorotellen. Mutta uskon, että siinä asiassa aurinko paistaa risukasaan ennemmin tai myöhemmin. Ja hän toipuu hyvin.

SM-kisojen jälkeen valmennettavani ajoi toisen pyöräilijän kanssa yhteen kevyenliikenteen väylällä Hyvinkäällä ja sai kätensä kipsiin ja Giantin korjaukseen. Onni onnettomuudessa, ettei sattunut pahemmin. Tämäkin pisti miettimään ammattini puolesta, kuinka kevyenliikenteen väylien turvallisuutta voisi parantaa. Molemmat ajoivat liikennesääntöjen mukaan, alikulun jälkeen risteävässä paikassa törmäsivät toisiinsa.
Onneksi vauhtia ei ollut paljon. toisella ei ollut kypärää. Valmennettavallani oli. Ja se meni vaihtoon.
Kypäräpakko ja sen käyttämättä jättäminen etenkin olisi saatava rangaistavaksi samoin heijastimen. Ei sitä tarvitsisi niin valvoa, mutta onnettomuustilanteissa niiden käyttämättä jättäminen vaikuttaisi muutoinkin kuin kallovammalla. En tiedä, olisiko sillä merkitystä. Mikä olisi voinut estää tuonkin onnettomuuden? Ei oikein mikään.. tekevälle sattuu, sanotaan. No ehkä liikennesuunnittelu. Väylien parempi rakentaminen, näköesteiden poistaminen.

Huomenna on syntymäpäiväni ja juhannusaatto. Ajattelin juhlistaa sitä ajamalla muutaman tunnin lenkin kauniissa kesämaisemissa. Josko äitinikin kotiutuisi juhannukseksi sairaalasta ja voisimme leipoa pienen synttärikakun. Lahjoja olen saanut jo etukäteen, FFWD:n kiekkoja ja hienon Giro di Italia ajopaidan, juhlistamaan sitä, että tänä vuonna naisten Girossa on suomalaisedustus Sari Saarelaisen toimesta pitkästä aikaa. Upea juttu!!!

Toivotan kaikille lämmintä juhannusta ja olkaa varovaisia siellä liikenteessä!!!

ihana ilma

Aurinko paistaa ja luonto on ihanimmillaan. Eilen kävimme Samin kanssa illalla kävelemässä ja oli ihana haistella puiden ja kukkien tuoksua ja ihailla pihojen kukkaloistoa. Eilen vietimme myös Samin syntymäpäiväjuhlat hieman etuajassa kun virallisena päivänä olemme Sm-kisoissa. Oli vieraita ja Sami sai lohivoileipäkakkua, jonka sain onnistumaan aivan loistavasti.

Pyörälenkeilläkin on ihana katsella maisemia ja kuunnella luonnon ääniä. Tykkään ajella Rusutjärven ja Tuusulanjärven maisemissa, ne ovat nyt parhaimmat reitit kauneutensa puolesta. Olen huomannut, että pyöräilijöitä on liikkeellä paljon. Enemmän kuin ennen. Ihastuttavaa, että pyöräilykypärä on päässä melko monella. Hienoa! Mutta pyöräilijöiden liikennekäyttäytyminen on aika erikoista välillä. Ajetaan väärää puolta tietä,  pysähdytään keskellä pyörätietä juomaan tai tutkimaan puhelinta, miksei voi mennä tien sivuun ja kunnioittaa muitakin antamalla tilaa?

Kuulin surullisen uutisen, kun eräs mastermiespyöräilijä loukkaantui onnettomuudessa Vantaalla. Autoilija oli syyllinen. Hänen avaamansa keskustelu pyöräilykypäräpakosta ja kevyenliikenteenväylistä herätti minutkin miettimään, mistä lisääntyneet onnettomuudet johtuvat? Jokainen autoilija, pyöräilijä ja jalankulkija voisi tarkastella omaa käyttäytymistään liikenteessä ja oman suoritteensa tehdessään hyvin on aina yksi riski vähemmän. Tämä ei kyllä aina onnistu.

Mutta jokainen pyöräilijä voi ainakin seuransa ajovaatteet päällä kunnioittaa omaa seuraansa niin paljon, että käyttäytyy liikenteessä esimerkillisesti ja hyvää mainetta seuralleen tuottaen.

Muistakaa kypärä, se pelasti tämän edellä mainitun mastermiehenkin hengen.

kamppailua keliakian haasteita vastaan

Pari viikkoa sitten olin Porissa kilpailemassa. Kaksi kilpailua, vaati tietysti yöpymisen hotellissa. tarkoittaen, että joudun ruokailemaan ravintolassa. Soitin hotelliin hyvissä ajoin kertoen, että tarvitsen gluteenittoman aamupalan ja onko heillä tarjota gluteenittomia ruokia illalla?

Majoituimme, ja haasteet alkoivat. Tarjoilija oli aika kujalla, ymmärsi kyllä mitä gluteeniton tarkoitti, mutta esimerkiksi ilmoitti, ettei heillä ole gluteenitonta leipää koko talossa. Nälkäisenä päivän kisasta toipuen närhin vihreätä salaattia oliiviöljyllä höystettynä. Mieheni söi leipää ja salaattia. Sitten tuli pääruoka. Sen piti olla gluteeniton ja maidoton. Ei tainnut olla... Mieheni sai laktoosi-oireita ja seuraavalla viikolla minä totesin, että nyt on gluteenia jostain tullut taas.

Pari viikkoa olen kärvistellyt mahakipujen, ummetuksen, ripulin ja päänsäryn kanssa. Olen pystynyt harjoittelemaan osan siitä mitä olisi pitänyt. Nukun ylipitkiä yöunia, koska väsymys on vallannut kehoni ja on pakko yrittää töissä edes sätkiä. Nyt alkaa ehkä helpottamaan oireet, heräsin tänään ilman kelloa jo kahdeksalta. Huimaa edistystä.

Viikonlopuksi lähdemme kummitätini luo Yläneelle ja ajan sunnuntaina harjoitusmielessä pitkän tempon Mynämäellä. Vähän jännittää tuleeko kakka housuun kesken kisan? Ei siinä taida keritä metsään riukukakakalle kesken ajon:) Eli edessä on kolmen päivän tehotreenileiri. Valmentajani tulee mukaan, ja siellä tahkotaan tänään ja huomenna kovat setit pyörän selässä ja homma huipentuu kisaan sunnuntaina. Taidan olla aika naatti sunnuntai-iltana. Mutta uudet tiet motivoivat ja on aina nautinto ajaa Varsinais-Suomen teillä. Ehkäpä käyn yhdellä lenkillä moikkaamassa erästä aika-ajon suomenmestaria, josko saisi hänet houkuteltua lenkille:)

Masentavaa, mutta tähän pitää tottua ja virheistä oppii aina. Olen yrittänyt rentoutua ja unohtaa koko asian. SM-kisoihin on vielä pari viikkoa aikaa ja nyt pitää elää tarkasti jotta maha saadaan kuntoon ja pystyn ajamaan kisat kunnialla.

Maanantaina alkaa Uudenmaan pyöräilijöiden fillarinappulakoulu Nummelassa Ismo Immosen vetämänä ja menen sinne fillaripoliisina luennoimaan lapsille liikennesäännöistä ja katsastamaan heidän pyöränsä. Tuntui hassulta parin vuoden tauon jälkeen kun kokeilin kenttävarusteita. Olipa ne isot. Kasaan on akka painunut kahdessa vuodessa kun on papereita pyöritellyt konttorissa. Mutta kivaa vaihtelua työhön. Ehkä juuri siksi nautin ammatistani, sillä se tarjoaa moninaista osaamista ja vaihtelua.

tempoilua ja lomailua

Olen lomalla. Ollut tämän viikon töistäni. Viime viikon loppu meni sairastellessa. Jo parisen viikkoa vaivanneet niskakivut yltyivät niin etten kyennyt sängystä ylös kunnolla. Onneksi pääsin lääkäriin, akupunktion, ja muutaman kovan käsittelyn jälkeen niska alkoi kääntyilemään jo perjantaina. Lauantaina oli sitten edessä kauden avauskisa ulkona. Katselin keliä ja mietin mielessäni, et josko muuttais Espanjaan lopullisesti. Jäätävä keli!!! No, eihän siinä auttanut muuta kuin lähteä puskemaan läpi tuulen ja jään. Ei ollut meikäläisen päivä. Olin toinen itse kisassa ja palkinnoksi sain äitienpäiväkakkua pokaalin lisäksi. Nam.

Tänään pitäisi pakata taas. Edessä tiukka viikonloppu Porin suunnalla. Lupasi sentään auringonpaistetta ja toiveissa on ajaa jo lyhkäsissä kilpailut läpi. Tytöt tulevat mukaan ja heidät pudotetaan mökille matkan varrella papan ja mamman huomaan tekemään puutarhatöitä.

Mutta eilen näin sen mainoksen, jossa se totuus tuli esille... Lähde lomalle lomalla. Niin... viimeiseen 5 vuoteen olen ollut tasan 2 kertaa lomalla. Ilman pyörää. Madeiralla ja Monacossa. Tosin Madeiralla treenattiin aika kovin juoksemalla jääkiekkoilijan perässä mäkiä ylös ja alas. Oli sekin loma. Mutta hänellä oli kaudet ekat pelit silloin edessä ja oli pakko treenata. Monacossa formulaa fanittava mieheni kävelytti minua ympäri formularataa korkokengissä. Tein taktisen pitstopin ja ostin varvikkaat. Mutta eilen pysähdyin miettimään, kuinka koville olen itseni laittanut viime vuosina. Milloin olen maannut paikallani edes tunnin rentoutuen ja irtaantuen arjesta? Sairaalassa oli pakko maata. Sen jälkeen olin niin täynnä virtaa, että kaverit totesivat että sieltä se taas tulee.. Lomalla en osaa levätä. Lykkään asioita sille lomaviikolle ja sitten kun se alkaa, orjatyöviikko on valmis alkamaan. Aamukuudesta painetaan pitkää päivää koko viikko ja sitten mennään töihin lepäämään. Sairasta!!!

Tähän aion tehdä muutoksen. uskon että minullakin on oikeus joskus lomailla.. oikeasti.

Ei muuta kuin ketju kireälle ja tsemppiä kaikille jotka kisaavat tänä viikonloppuna ympäri maailmaa, ja eritoten kiitos Leijonille, tulee kiire tempokisassa, jotta ehtii näkemään teidän pelit lauantaina!!!

juo!

Olen tässä viime aikoina aktiivisesti ajanut. On ollut nautinto ajaa pyörillä, jotka ovat minulle sopivia ja laadukkaita. Aika-ajopyörän selässäkin olo tuntuu niin rennolta ja mukavalta. Mutta tänään elimistöni sanoi sopimuksen osittain irti. Tiesin ensimmäisten kilometrien aikana, ettei tämä ajo mene ihan putkeen...Keuhkoni löivät aivan tilttiin ja jalkani seurasivat perässä. Tosin tälläkin kunnolla, suoritus oli keskinkertainen. Siis enhän minä keskeytä ellen kuole!

Saapuessani majapaikkaan, lattialla oli palautusjuoma valmiina ja sen alla lappu... JUO! Valmentaja oli jo kiirehtinyt autolla paikalle, kun minä palauttelin pyörällä perässä. Siis nykyinen valmennussuhteeni on aika ainutlaatuinen. Sellaista on vaikea saada. Molemmat näkevät toisistaan mitä toinen ajattelee... Luottamus on molemmin puolista ja viime aikaisten jännitysten ja ailahtelevaisuuksien syyt on selvitetty ja olo on vapautunut.
Tänäänkin vaikka ajo meni persiilleen tavallansa, niin silti pystyin hymyilevänä antamaan palautetta ja kertomaan syitä ja tuntemuksiani. Enpä ole moiseen ennen pystynyt! Yleensä olen raivostunut, käskenyt kaikkien suksia kuuseen ja antaa minun olla rauhassa märehtimässä.. henkinen puoli onkin puoli ruokaa tässä hommassa näköjään.. Eli mieleni on muuttunut opel calibrasta opel corsa 1.0:aan:)
Tosin osaan minä vieläkin kahdella pyörällä mennä kurvit ja vinguttaa rengasta, jos tarve vaatii..

Valmentamisesta... pari viikkoa sitten päätin lopettaa suojattini "valmentamisen". Siitä seurasi aikamoinen hässäkkä ja hän joutui todenteolla miettimään, miksi on ostanut juuri monella tuhannella eurolla pyöriä... noh.. menihän se sitten jakeluun. Tosin nyt roolini on hiukka muuttunut. Päätin, etten ihan kädestä ala pitämään joka asiassa, vaan ihmisen pitää oppia. Olenkin antanut hänen omatoimisesti nyt korjata pyöriään, antanut vinkkejä, mistä saa tietoa. En ole tuonut tietoa hänen luokseen. Ehkä tämä lähestymistapa osoittaa hänelle, ettei tätä lajia voi oppia hetkessä, se on elintapa ja vaatii muutakin kuin polkemista. Pitää olla oma-aloitteinen ja tarttua toimeen. Kukaan ei sinun puolestasi mene kisapaikalle ja levitä punaista mattoa allesi ja sano aja. No way!
Itse sinä tuulensuunnat, kelin, rataprofiilin ja routakuopat selvität. Se on osa suoritusta. Ehkä tämä lähestymistapa selittää, miksi mulla on aina kiire:)

Tein hänelle ensimmäisen ohjelman tauon jälkeen. Paluupostissa on tullut joka viikko toteutuneet harjoitukset. Siinä on osoitus, ettei tämä laji ole fyysinen, vaan se on myös  henkinen, sitä ajaa jos haluaa ajaa. Ja silloin on valmis tinkimään muusta ajaakseen.

On minulla nyt toinenkin "valmennettava" tyttö. Eka tempo oli ainakin veret seisauttava. Lupaava suoritus. Vielä kun saisi hänet viivalle, mutta hän tulee sitten kun ja jos on itse valmis siihen. En pakota. Mutta ainakin lajista on innostunut, ja se jos, mikä on tärkeintä. Ensi viikolla alkava kilometrikisa valtakunnallisella pyöräilyviikolla on hänen ensimmäinen koitoksensa. Hän aikoo ajaa 500 km viikossa. 50km enemmän kuin viime viikolla, joten ei ole varmaan kovin vaikea saavuttaa. (tosin tämä tavoite lähti, kun kerroin aiemmista harjoitteluvuosistani, nythän en enää tuommoisia määriä viitsisi edes ajaa)

Tsemppiä molemmille "tytöille" treeneihin ja kevään koitoksiin!!!

WAPPU

Vapun odotus meni Pajulahdessa SPU:n pyöräilyvalmentajatutkintoa opiskellessa. Opettajana oli konkari tekijämies, Esa Skyttä tällä kertaa.
Oli todella hieno keli ja lauantaina ulko-opetuksen jälkeen karkasimme AHH:n Heljän kanssa pikku lenkille lämmittelemään kun kentällä tuli niin kylmä. Oli hauska huomata, kuinka mukavaa oli ajella mukavassa seurassa. Teimme hassuja havaintoja, esim räjähtäneen joutsenen sekä kiinni jääneen Hiacen..

Ensimmäistä kertaa sanoin jotain ääneen. Meillä oli lauantaina esittelykierros, jossa sitten esittelin itseni. Eläköitymisputkessa oleva... Niin tosiasia on se, ettei vaan kaikkea jaksa loputtomiin. Mutta loppuun asti painetaan täysillä, se on varma asia. Vaikka olenkin aika loukkaantumisaltis ja olen kärsinyt erilaisista sairauksista jotka paranivat kyllä aika heittämällä keliakia-diagnoosin jälkeen niin voin ilokseni todeta, ettei minulla ole ollut rasitusvammoja. Olen aina keskittynyt keväisin säätämään pyörät itselleni sopiviksi. Venytellytkin olen varmasti keskimäärin enemmän kuin muut pyöräilijät ja huoltanut kehoa ja käynyt lääkärintarkastuksissa verikokeissa joka syksy ja kevät, jotta tiedetään,että kone on kunnossa. Silti välillä on ollut aika jumi olo, mutat se on taas johtunut harjoittelutyhmyydestä. En ole osannut lukea harjoitusohjelmaa oikein, vaan ajatellut, että paskanmarjat, ei muuta kuin täysillä vaan. Mitä täällä kinnaamaan hitaasti.

No nyt on kevät, pyöriä on mitattu ja säädetty, testilenkkejä on kertynyt 6kpl, 2 tempopyörällä ja 4 maantiepyörällä. Cyclolla olen ajanut vielä pitkät lenkit, kunnes pyörät ovat siinä kunnossa, että uskon käveleväni lenkin jälkeen sisälle ilman alaselkäkipuja yms. Vaatii aikaa, kärsivällisyyttä sekä keskittymistä. Mutta uskon, että se panostus siihen kannattaa, ja tuloksena on ehjä kausi, tämä kausi on muutenkin erilainen, sillä kovimmat kisat ajetaan vasta syksyllä. Eli edessä on 4 kuukauden kova rypistys ja sitten se on ohi.

Mitä se säätäminen sitten on? Vanhasta pyörästä siirrettiin mitat uuteen pyörään. Maantiekone on muuten hyvä, mutta välitykset eivät miellytä. Ne pitää vaihtaa.
Aika-ajopyörään ei vanhasta saatu paljon mittoja, koska siinä vanhassa ajoasento oli ihan skitso. Senttipelillä ajetaan, ja mitataan lepuuttajien laskua sentti kerrallaan, missä on raja, missä tehoa tulee eniten ja ilmanvastuksen suuruus on siedettävissä rajoissa. Satulan korkeus on myös mysteeri. Toisena päivänä minusta tuntuu, että jalkani ovat venyneet yön aikana ja toisena päivänä minusta on tullut kääpiö. Siitä pitäisi sitten löytää kompromissi. Pitkäjalkainen kääpiö? ...

Tytöt ovat koristelleet kodin serpentiineillä ja puhallelleet vesi-ilmapalloja. Simaa on juotu pari pulloa ja lisää pitäisi laittaa käymään. Olo on kuin pontikankeittäjällä:)
Mutta hyvää vappua kaikille ja muistakaa ottaa ajopaidan taskuun pari munkkia..

nippeleitä ja nappeja

tiistai-iltana avomieheni sai tekstiviestin. Pyörät ovat tulleet kaupalle. Keskiviikkona jo ennen liikkeen virallista aukaisua, riensimme Samin kanssa paikalle. Simo, Probiken omistaja, tuli vastaan ja halasi lämpimästi pahoitellen kaluston viivästymistä.

Pyörät olivat palasina pahvilaatikoissa ja kiikutimme me ranchilleni. Siellä sitten aloitimme projektin, kokoa näistä annetuista osista 2 kilpapyörää. Veljenikin saapui paikalle ja hänen tietotaitonsa motocrossin puolelta oli tarpeen. Niin minulla oli illalla jo kaksi pyörää. Maantiepyörällä pääsin rullille jo testaamaan säätöjä ja aika-ajopyörän vein tänään Probikeen, jotta se viritettiin luodinnopeaksi:) Pyörän nimeksi tuli ansaitusti Bullet54. Jokainen voi sitten itse päätellä mitä se merkitsee. Toivottavasti kesä sen näyttää.

Siellä sitten halusin auttaa Simoa kokoamalla ja purkamalla paketteja, joissa oli toinen toistaan hienompia Gianteja ja Nishikin pyöriä myyntiin. Kiva päivä mukavassa seurassa. Sormet ovat nippeleiden kiertämisestä aika verillä ja kämmenet väsyneet.

Saapas nähdä milloin lähden viivalle. Kiirettä töissä ja äidin sairastelu vie mielen matalaksi.
Kiva seurata kilpasiskosten edesottamuksia... ja mukava huomata että uusia nimiä on tullut pyöräilyn pariin. Tosin osa on vanhoja tekijöitä jotka ovat uudestaan innostuneet tulemaan viivalle hyvin tuloksin.

Kotonakin pitäisi aloittaa takapihan rakentaminen ja suunnittelu on jo aika pitkällä. Tyttöjen kanssa paljon kukkia istutetaan ja muutama pensas, jotta voi käydä aamuisin noukkimassa marjoja aamupalapöytään.

Paljon on elämässä haasteita... mutta silti 2h päivässä saan revittyä aikaa myös pyöräilylle. Se riittäköön. Ja riittääkin.

Kynnenaluset mullassa, jalat rakoilla ajamisesta, naamassa ajolasien ja kypäränhihnan jäljet auringosta... sitä on ensi kesä...