maanantai 31. lokakuuta 2011

keliakia elämässäni...

Olin viikonloppuna erään naispyöräilijän luona juhlimassa. Siellä sitten hän oli ystävällisesti ottanut ruokavalioni huomioon etukäteen ja olin siitä erittäin otettu. No mutta, kävipä se mokakin minulle. Söin siinä ihan refleksin omaisesti tortillasipsejä muiden vanavedessä. Aikaa kului, ja alkoi voimakas korvasärky ja tinnitus. Sitten maha alkoi kipristelemään. Vaivihkaa siinä katsoin pussia, jossa sipsit olivat, ja kas kummaa, niissä olikin vehnäjauhoja 23% vaikka nimi oli maissilastu!!! Vahinko oli jo käynyt, ja oli aika kärsiä seurauksista. No en antanut sen pilata iltaamme, ja kyllä ne oireetkin aamuun mennessä helpottivat. Tämä oli minulle hyvä opetus siitä, että pitää olla tosi tarkka mitä suuhunsa laittaa.

Keliakiassahan se, että syötkö gluteenia hipun verran vai kilon, sillä ei ole merkitystä... tai ainakin niin monet väittävät. Loppudileema on aina sama. Urheilevalle tietysti se aiheuttaa ongelmia, ja tarkkana pitää olla.
Onhan tämä elämä mennyt aika suoritustasoiseksi syömisenkin suhteen. Töissä on nykyään eväät ja tarkat ruoka-ajat. Jotta suolisto saisi levätä. Se on ollut aika kovilla tänä vuonna. Onneksi tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta ja uskon että tästäkin selvitään.

Mutta kysymys kuuluukin... Miksi niihin maissilastuihin on pakko sotkea jotain vehnäjauhoja? Pysyyhän ne taskumallisetkin systeemit kasassa ihan palmuöljyllä ja suolalla???

torstai 27. lokakuuta 2011

tähän on tultu... blogikirjoitteluun:)

Idea blogin pitoon lähti siitä, että tavallaan pystyn itsekin seuraamaan itselleni tärkeitä pyöräilyyn liittyneitä tapahtumia, jos vain ne tänne jaksan itse tuottaa.. Aika näyttää kuinka siitä suoriudun.


Tämä tuleva kausi 2012 on ehkä pyöräilyurallani historiallisin ja haastavin. Muutin kaiken syksyllä 2011, jopa asuntoni.


Nyt muuttohässäkän ja kaiken muun hässäkän jälkeen olen väsynyt mutta onnellinen. Tulevaisuus näyttää selkeältä ja suunnitelmalliselta, ainakin pyöräilyn suhteen. Siitä ehkä on kiittäminen avopuolisoani Samia, joka kyseenalaisti useat vuosia kestäneet harjoitteeni ja juurtuneet tapani. Monethan tuntevat minut itsepäisenä ja periksiantamattomana yksilönä joka polkee vaan sitä yhtä vauhtia. Mutta nyt on aika ajaa kovempaa. Tiedän pystyväni siihen, jos vain pysyn terveenä. Syksyllä poskionteloni leikattiin ja minulla todettiin keliakia, jotka toivat synkkään syksyyn haasteita. 2 kk pakkolepo liikunnasta antoi kuitenkin aikaa muuttoon Tuusulaan ja uuden ihanan kodin sisustamiseen ja sinne asettumiseen. Ja siihen pahvilta maistuvaan näkkäriinkin olen jo tottunut...äitinikin oppi tekemään maailman herkullisimpia lettuja tattarijauhosta. Jopa koirani syö niitä:)


Niin mitä muutoksia tosiaan tein, muuta kuin muutin... Hmm.. no ensin myin kaikki pyöräni. Siis ihan kaikki. Focukset saivat mennä uusiin koteihin. Sitten vaihdoin seuraa ja erosin AHH cycling teamistä, jossa ehdin ajella 2 vuotta. Se oli kova paikka, mutta ehkä joku parempi ja joukkuehenkisempi yksilö saa mahdollisuuden tehdä tiimille töitä. Kuitenkin olin muiden ajajien kanssa ystäviä ja joittenkin kanssa tuli jaettua niin ilot kuin surutkin. Mutta onneksi Suomen pyöräilypiirit ovat pienet ja uskon että ystävyys säilyy ja se pirullinen hymy on vastassa ensi kaudellakin kisoissa.


Liityin syksyllä perustettuun Uudenmaan pyöräilijöihin, joka on jokaisen vihtiläisen (minäkin olen vihtiläinen, 33 vuotta siellä asuneena) pyöräilijän unelmien täyttymys. Se on vihdoinkin totta!!! Seuran PJ Simo Saarinen laittoi seuran pystyyn yhdessä useiden innokkaiden pyöräilijöiden kanssa ja seuran perustana ja suurimpana tukijana toimii Pro Bike pyöräliike Nummelasta. Tämän alle on myös tulossa tiimi Pro Bike- Giant. Siinä ajaa miehiä ja naisia. Ehkäpä minäkin olen jonain päivänä yksi niistä. Ainakin minulla on uunituore Giant TCX 1 alla... ja aika-ajoon tilattu Giant trinity advanced sl 2 ja maantielle tcr advanced 2. Toivottavasti pyörät tulevat keväällä ajallaan ja pääsevät mukaan Espanjan leirille.


No sitten vaihdoin valmentajani, nyt valmennuksestani vastaa avomieheni Sami, joka toden totta on ottanut homman tosissaan ja tuutsi (lempinimeni) on joutunut toden totta monta kertaa jo nöyristelemään ja tekemään niinkuin käsketään. Ehkä ihan hyvä lähtöasetelma:) Pieniä komplikaatiotilanteita on tullut vastaan, mutta on niistä selvitty hengissä.


Työkuvioni vaihdoin jo vuosi sitten pyöräilyä enemmän palvelevaksi ja kenttätyön epäsäännöllisyys ja pitkät raskaat päivät saivat jäädä ehkäpä lopullisesti taakseni. Nyt olen siistissä sisätyössä virka-aikana, jossa ei kuitenkaan vauhtia ja vaaratilanteita puutu sieltäkään, kiitos työkavereitteni, jotka ovat maailman parhaita:)


No tämän kaiken lisäksi, muuttaessani tänne Tuusulaan, muuttui myös koko elämäni. Perheeseemme kuuluu kaksi ihastuttavaa ja välillä hiukan kiukuttelevaakin tyttöä, jotka kyllä pitävät huolen siitä, etten todellakaan juurru paikoilleni:) vapaa-aika sujuu heidän kanssa pyöräillen, palloa pelaten yms..


Yksi asia ei muuttunut... valmennan yhä Kirsiä. Tosin latelin kauden 2011 päätteeksi kovat ehdot, että yhteistyötä jatketaan. Itse ilmoittauduin pyöräilyunionin valmentajakoulutukseen ja Kirsi lupasi tehdä aimo muutoksen monissa asioissa. Tämä valmennussuhde on ollut antoisa. Siinä on joutunut kyllä miettimään omia tekemisiäänkin hieman tarkemmin ja varsinkin se, että Kirsi aloitti aivan tyhjästä homman, niin kaiken itselle niin itsestäänselvän selittäminen ja opastaminen on muuten pirun hankalaa. Mutta vuodessa hänestä on jo tullut kelpo pyöräasiantuntija. Kehitystä on tapahtunut huimasti niistä lähtökohdista ja varmasti hänen kehityksensä ensi kaudelle on kovempi kuin minun. Ainakin toivon niin, jos kaikki menee nappiin.