lauantai 25. heinäkuuta 2015

SM-kisat ja U6 tour ja kauden päätös samalla

Sm-kisoihin lähdettiin kaksjakoisin mielin. Itse tunsin, että joku ei ole kohdillaan, jokin puuttui ajamisesta. Se viimeinen puristus. Kävin lääkärissä ekan kerran, poskiontelot punkteerattiin ja otettiin näyte. Tulosta en saanut, kun lekuri lähti lomille.

No tempoaattona ajeltiin Lotan kanssa reitti läpi ja tuntui paremmalta. Mutta kisapäivänä, jo aamulla olin poikkeuksellisen hermona, kroppaa kolotti ja kaatosade ulkona ei mieltä lämmittänyt.
Sitten lähdettiin lämmittelyn jälkeen lähtöpaikalle ja huomasin ettei sykkeet nouse. Tiesin, että homma oli siinä. Mieltä ei myöskään nostanut se, ettei tiimistämme ollut lähtöpaikalla ketään, ja seisoin vesisateessa odotellen, kunnes pääsin katokseen kylmettymään lisää mittauksen jälkeen.

Vittuuntuneena, jalat kohmeessa ajelin sit kisan läpi, viimeiset SM-kisat. Ei mennyt putkeen sekään. Peruin loppukauden kisat, koska kiinnostukseni oli nolla. Sitten alkoi tiimi pyytelemään sm maantiekisaan viivalle, lopulta suostuin menemään, enempiä onnen hetkiä ajattelematta. Kaksi apukuskia oli ulkona jo ekan kierroksen puolivälin jälkeen ja otin roolini ja yritin saada Lotan toiveiden mukaan vauhtia pääjoukkoon. Sitten 50 km jälkeen vedin Lotalle irtiottoyrityksen, joka ajettiin kiinni ja oma osuuteni kisassa oli siinä. Ajoin maaliin lenkkivauhtia jäähdytellen ja kotiin enempiä miettimättä. Epäkiitollista hommaa sanon minä. Menin lääkäriin taas, koska korvani särki kovin. Korvakäytävän tulehdus ja antibioottiliuosta korvaan.

Sitten lähdettiin viikon treenien jälkeen U6- tourille Ruotsiin. Prologi ei onnistunut, hyydyin totaalisesti 200m ennen maalia. Seuraavalle etapille lähdin ajatuksella pääjoukossa maaliin ja nostellaan sijoitusta kokonaiskisassa. No, viimeiselle kierrokselle asti homma meni kuin unelma, ajelin pk-sykkeillä porukassa, toki mäessä joutui 2 km pinnistää vk:lla ja tuntui, että nyt kone toimii.
Sitten rysähti. Näin kuinka noin 3 m minusta vierellä ollut ruotsalainen lähti sivuttaisliikkeeseen, mutta itsellä ei ollut siinä vauhdissa ja paikassa mahkuja väistää ja hän törmäsi etukiekkooni ja lähdin siitä tangon yli samantien. Tulin niskoilleni alas, oikea hartialle paino, ja sitä murtuvien luiden rutinaa korvissani en unohda koskaan. Se oli siinä. Ambulanssilla sairaalaan Skövdeen. Kypärä pelasti henkeni, kypärän takauloke todennäköisen halvaantumisen, ja suurimmat vammat lopulta 4 osaan mennyt solisluu, kaularangan painuminen kasaan,hematooma niskassa, aivotärähdys ja pintaruhjeita siellä täällä. Sairaalassa kohtasin tämän ruotsalaisen, jolla oli kiekkoni pinnat pystyssä pohkeessa. Keskusteltiin ja hän pyysi anteeksi. Kertoi olevansa ekaa kertaa noin isossa lähdössä. Odotellessani kotiutumista majatalossa, edellä mainittu lääkäri soitti ja kertoi, että minulla on streptokokki-pöpö, joka tarvitsee antibioottihoidon. Kiitos siitäkin tiedosta. Olis voinu kertoa ennen sm-kisoja.

Päätin, että nämä hommat on nähty, ajettu ja koettu. Pyörä säilyi ehjänä, etukiekkoon uusitaan pinnat ja se on kuin uusi taas.

Suomeen päästyäni, solisluu leikattiin, kaulatuki laitettiin ja 10.8 kuulen tuomioni. Ylihuomenna tikit pois ja sisätreeni voi alkaa.


komea arpi tulee muistoksi

Ai, mitä varten vielä treenaan? Itseäni varten. Tulisin hulluksi, jos minulla ei olisi mitään harrastusta.
Arvet kannan ylpeydellä, koska olen ainakin yrittänyt. Olen pienestä pitäen ajanut 2 pyöräisillä ja se tunnen, jonka saan pyörän päällä, sitä ei korvaa mikään. Sitä ei saa rahalla, ei viinalla, eikä mistään muusta lajista. Nyt kun olen 3 viikkoa ollut ajamatta poislukien yhden kevyen wattbikekokeilun, tiedän, että nautin ajamisesta. Olen sairas, koska en pääse ajamaan.

tämä on tulevaisuuden näkymä

ei ihan pystynyt vielä

Tämä kesä opetti minulle yhden asian. Elän itselleni ja ajan itselleni, en muita varten. Tiimitouhut saavat jäädä omalta osaltani, Suomessa niistä ei saa kuin otsaryppyjä ja haukut selän takana ja olen niihin karkeloihin liian vanha yksinkertaisesti. Kun treenimäärät ovat olleet korkeimmillaan ja työn ja urheilun yhdistäminen ovat tehneet elämästä ykstoikkoista ja ns köyhää omasta mielestäni, olen haaveillut siitä, että saisin vaan olla ja levätä.
No, nyt ollaan ja levätään. Eipä hääviä ole tämäkään. Joten suunnitelma B kiitos. Se on kirkkaana päässä, mutta nyt mennään minun ehdoillani ja minun tavallani, lievää tuutsimaista hulluutta unohtamatta :)


maanantai 8. kesäkuuta 2015

toukokuusta kesäkuuhun pyörällä päästään

Etappiajojen jälkeen olin aika väsynyt. Niin töissä kuin ajamisen rintamalla tekemistä piisasi. Voisi sanoa, että henkisesti olisi kaivannut lomaa, mutta eipä sitä ollut saatavilla. Kovaa treeniä jatkettiin, vaikka kisoja alkoi tulla ja kisat olivat osa harjoituksia. Aina maaliintulon jälkeen en osannut ajatella niin, mutta hammasta purren nielin tilanteen. Olin pyörällä päästäni, töitten jälkeen halusin nukkua, mutta eikun treenaamaan vaikka väkisin. Välillä vihasin pelkkää pyörän näkemistäkin, välillä oltiin podiumilla ja välillä kaukana siitä. Ruokavaliokin herpaantui ja töissä olin välillä syömättä mitään ja välillä söin kahden edestä täyttä kuraa. Sveitsin UCI 1.2 kisaan piti levätä alkuperäisen suunnitelman mukaan muttei mitenkään herkistellä koska se oli kyllä tärkeä kisa, muttei päätähtäin. En siis halunnut pudota heti alussa realistina. No suoraan sanoen, viikon valvomisella ja paikan päällä yrittäen kiriä univelkaa ja väsyneenä harjoitellessa tulos on sitä mitä se oli. Karmeeta katsottavaa, vaikken nyt ihan heti pudonnutkaan ja putosi muitakin.

Sveitsistä kotiuduttuani odotin, että nyt levätään, mutta ensin poskiontelot ilmoitti, ettei käy,  ja valmentaja ilmoitti, ettei käy, vaikka kroppa halusi levätä oireillen kaikin eri tavoin. Nyt viimeinen puristus ennen piikkausta. Pure hammasta!!! No sitä se tosissaan oli. Porvoon ajoista en ole koskaan lähtenyt kotiin yhtä väsyneenä kuin eilen. Olin henkisestikin aivan maissa, kun en saatana 60 km pysy pääjoukossa edes, ihan paska. No 60km tempo niissä tuskissa, kun jalat eivät suostuneet polkemaan ja tahdon voimalla päätin uhmata niitä, oli varmasti hapenotollisesti hyvä treeni mutta jaloille täyttä myrkkyä. Kisan jälkeen join lasillisen punaviiniä ja nukahdin sohvalle, josta kömmin kipeenä buranaa napsien sänkyyn.

Tänään aamulla sitten lyötiin dataa pöydälle,kun mieli oli leppynyt ja kun valmentajamieheni otti asian esille. Garminin kalenteri näytti, että olin viihtynyt pyörän päällä enemmän kuin töissä. Olin vain treenannut jalat alta, niinkuin hänen mukaansa oli tarkoituskin, käydä äärirajoilla. Hän vain yllättyi siitä, etteivät jalkani palautuneet samaa tahtia muun elimistön kanssa. No huono lihashuolto omalta osaltaan varmasti oli mukana siinä, erilaiset velvoitteet toukokuun aikana ja se, että sokeudun harjoituksen mennessä hyvin, enkä osaa yksin hallita vauhtia tai välityksiä, ellei joku mittari tai henkilö ole sanomassa sitä.

Tosin en ole kisoihin yleensä "valmistautunut" samalla tavalla kuin viime viikolla. 2 tehotreeniä juuri ennen maantiekisaa, 20 km tempo myrskyssä ja kiritreenit. Ei tällä iällä enää. Tosin alkuviikon sairastelut sysäsivät halutut treenit loppuviikolle ja Porvoon ajot jäi jalkoihin. Piti valita, mitä tavoittelee. En vain enää muistanut mitä alkuviikosta minulle oli puhuttu lääkärin ja valmentajan suusta. Eli kyllä sitä temperamenttiä vielä löytyy, vaikka olenkin tällä kaudella pitänyt kisojen jälkeen turpani aika kiinni ja häipynyt jäähtymään. (Esim AHH tempo, tulin maaliin ja kellotin itsekin mittarillani ja totesin, etät vituiks meni. Häivyin ja kun tulin muissa asioissa takaisin jäähdyttyäni pojat kertoivat minun olleen 3. ja kehuivat että sieltä se tulee ilman herkistelyäkin. Keli vain oli hiukka vaativa sekä matka oli 200m pidempi. Eli turhaan rankaisin itseäni ajamalla hikiän mäkeä 5 kertaa täysillä ylös tempopyörällä kasvattaen rasituskuormaa turhaan suunnitellusta.)

Sain nyt ohjeet. Aika näyttää, riittääkö aika, kyky ja tahto.. Kahden viikon päästä kellon mentyä päälle, tiedän, että se tulee olemaan elämäni helvetillisin matka maaliin. Koska en anna periksi itselleni, tiedän että pystyn ylittämään sen rajan, joka on ennen tullut vastaan. Ja se riittää mihin riittää. Enempää en pysty antamaan enkä tekemään. Mutta kaikesta huolimatta, elän parasta kesääni pitkään aikaan. Vapaana kuin taivaan lintu, tehden sitä mitä haluan. Nautin kisoista, siitä kutkutuksesta vatsanpohjassa, kun on niin innoissaan menossa kisoihin ja parasta kaikessa on kivat tiimikaverit ja rakas valmentaja, joka tulee nostamaan pystyyn, kun makaan ojan pohjalla. Pitäähän naispyöräilijän aina vähän olla draamaqueen :)

Parasta tässä harrastuksessa on se, että saa antaa kaikkensa, saavuttaen itsensä voittamisen tunteen jos ei muuta. Se tunne kantakoon jokaista pyöräilijää myös vaikeina hetkinä. Sillä niitä on kaikilla. Se tunne minullakin oli eilen illalla, koska en olisi koskaan uskonut ajavani sellaisilla jaloilla 60 km. Mutta ajoin kumminkin, perkele!







sunnuntai 3. toukokuuta 2015

3. naisten etappiajo 1-3.5.2015

Joukkueemme oli tähän etappikisaan nelihenkinen. 1 monipuolinen ajaja, 1 kiritykki, 1 tempoajaja ja 1 enskertalainen sekä N-18 kisassa ainoana osanottaja Cecilia, joka haki kisakuntoa samalla ja auttoi naisten joukkuetta monin tavoin. Tällä lähdettiin liikkeelle.

1. etappi oli 2.6km prologi Helsingin baanalla. Vappupäivä oli kolea ja tuulinen.
 Prologissa eroja jo saatiin aikaiseksi ja siellä Heidi ja Rosa ajoivat sekunnin sisään toisistaan sijoille 2 ja 3. Itse olin kahdeksas. Heli avasi myös hyvin.

2. Etappi 10km tempo sateen jälkeen koleassa kelissä Seutulassa. Tempo monesti etappikisoissa tekee eroja, joita on vaikea ajaa kiinni ja niin kävi nytkin. SM-hopeamitalisti Särkioja paineli menojaan ja otti paidan. Itse tempopossuna olin 6. ja Heidi ja Rosa tulivat siinä perässä ja Heli tempoi myös kivasti.

3. Etappi. Kaatosateessa ja +4 astetta 82 km maantie. Joukkueemme piti lähteä hyökkäystaktiikkaan mutta siinä kelissä ne aikeet kohmettuivat. Yksi yritys Rosan kanssa, mutta ei niin ei ja heti perään Rosalla meni rengas 37 km kohdalla ja siirryimme pääjoukon eteen hallinnoimaan vauhtia, jotta hän pääsee takaisin. Itsellä tarkoituksena oli vetää Toppilanmäen alle ryhmä nauhana josta kiritykkimme pääsi kirimään kiripisteistä ja voin sanoa, että sen jälkeen Toppilanmäki koitui aina erittäin raskaaksi minulle. Putosin ja nousin aina takaisin ja se vei voimia paljon. Etuvaihtaja sanoi sateessa sopimuksen irti. Sitten jalat kramppasivat ja olin jo keskeyttää, mutta luonne ei antanut periksi ja ajoin vielä kerran pääjoukkoon ja siirryin viimeiseen suunnitelmaan, vetää loppuveto. Se oli jotain karmeaa, sormet eivät toimineet ja jalat olivat krampeista ja kylmyydestä kohmeiset.  Lopussa Rosa kiri neljänneksi, ei enempää saanut ulos siinä vaiheessa, tosin ei kukaan muukaan. Heidi myös kirissä mukana ja itse olin 10 rullaillen pääjoukon perällä maaliin.  Heli tuli 6-7 min myöhemmin maaliin uupuneena.  Heli osoitti joukkuejajajan luonnetta, kun vedimme joukkueena pääjoukkoa hetken aikaa, ennen irtiottoyritystä.  Hieno suoritus häneltä.

Johtajan paita säilyi Särkiojalla ja sitä päätettiin lähteä riistämään häneltä seuraavana päivänä.

4. etappi. Aurinkoisessa, koleassa kelissä Eläintarhassa ajettu 36 km kortteli. radalla oli 2 nousua, joista toisen päätteeksi oli hiekkatietä ja vesirailoja sekä tiukka 120 asteinen kurvi, jossa mutaisen ruohionurmikon kautta pääsi nopeammin. Matkalla 3 kirikierrosta. Tiedettiin, että tempokone Särkioja ei kestänyt maantielläkään kovia rykäisyjä kovin hyvin, niin päätimme aloittaa heti nykimisen. Rosa johdatti porukan ekaan mäkeen ja eroa syntyi ja Särkioja tippui. Heli kontrolloi Särkiojaa ja huoltajat kellottivat eroa. Sen jälkeen ajattelin, että se homma hoidettu, nyt Heidi ajaa pronssista. Päätin alkaa varmistelemaan joukkuekilpailun voittoa ja sekin oli hoidettu jo puoliväliin mennessä. Palasin pääjoukkoon mutta en enää kestänyt kun kirikierros viimeisen kerran rävähti. Liian hapokasta.  Olin tyhmä, siinä vaiheessa olisi oikeasti tarvittu, jos olisi ollut jaloissa jotain, mitä antaa. Viimeisen kirin jälkeen kilpailun voittaja olikin jatkanut vetoa,  ja Heidi ja Rosa eivät saaneet porukkaa syttymään takaa-ajoon ajoissa. Sinne meni voitto ja samalla voittaja nousi peräti 7. sijalta kokonaiskilpailun 3.eksi. Heidi jäi neljänneksi. Harmitti vietävästi. Kaiken lisäksi viimeisellä kierroksella Heidi kaatui kovavauhtisessa kurvissa, ja rengas lähti vanteelta, Heidi onneksi selvisi kaatumisesta säikähdyksellä ja pikku naarmuilla.  Itse tulin maaliin pääjoukosta jääneenä ja kaiken antaneena ja olin 9. Heli tuli maaliin myös ja huokaisi syvään, ensimmäinen etappikisa oli ajettu maaliin hienosti.

Cecilia voitti N-18 sarjan, ja me voitimme joukkuekilpailun, joten ei nyt ihan tyhjin käsin kotiin lähdetty. Hyvä treeniviikonloppu kilpailullisessa mielessä. Joukkue sai hyvää käytännön oppia ja harjoitusta.

Täältä voi käydä katselemassa kokonaistuloksia. http://www.tulospalvelu.profiili.fi





keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

kisakausi avattu

Viime sunnuntaina aloitin vaatimattomasti Turun klassikosta TS-korttelista. Onhan ensimmäisen kisan oltava jatkuvaa rykimistä kurveista ja mahdollisimman karuissa olosuhteissa. +5 astetta ja vesisateen liukastuttama rata:D


Edellisestä oikeasta kisasta oli kulunut aikaa jo 1,5 vuotta ja viimeisestä maantiekisasta jossa ajelin vähän huvikseen hetken oli jo vajaa vuosi, niin lähtökohdat eivät olleet ihanteelliset.


Ekoilla kierroksilla kone ei oikein hyväksynytkään railakasta menoa epämukavuusalueella mutta sitten se lämpeni. Tosin kapteenimme oli jo etummaisessa ryhmässä joten eipä siinä tarvinnut muuta kuin roikkua ja mallata, ettei ero tule kiinni. Vajaa puoli tuntia reipasta menoa, ja loppukirissä kilkkasin yhden pojan kanssa ja se yritys parantaa asemia jäi siihen ja rullasin maaliin voittajan kanssa samalla ajalla pääjoukon perällä. Omalle tiimille kaksoisvoitto ja kokonaiskilpailun voitto, voiko parempaa toivoa. No tietysti kolmoisvoitto, mutta se oli etukäteenkin jo kaukaa haettua näistä lähtökohdista.


Eilen tiistaina oli edessä Bianchi-cupin kisa Riihimäellä. Miesten kanssa tunti kovaa. Sijoittauduin lähdössä aika ylös, jotta on varaa liikkua ja turvallisempi ajaa ja se tuotti tulosta. 42,5 km/h keskarilla tunti helposti ajaen, ja koneessa oli varaa vielä vaikka kuinka. Kisa oli siisti ja ensimmäisen kierroksen keskari 45km/h pisti keikkujat perälle tai ulos suosiolla. Maksimi suoralla yli 60km/h lasissa sai etsimään isompia pykäliä. Loppukiriin en lähtenyt repimään enää ja rullailin porukan hännillä maaliin. Tärkein tavoite täyttyi, ammattikuntien välinen taisto päättyi taas voitokseni :D Tämä oli hyvä treenikisa. Ei päässyt isäntä kotona kettuilemaan. Palkinnoksi hyvästä suorituksesta sain hampurilaisen, tosin ei ollut kaupat enää auki, joten isännän oli liki pakko ruokkia eukkonsa jotenkin.


Mutta kausi on avattu kahdella kovalla rypistyksellä ja kisatuntuma alkaa siitä kehittymään. Olen tyytyväinen kehitykseeni ja odotan innolla ensi viikonlopun naisten kv etappeja. Siellä pääsee jo tempopyörälläkin päästämään höyryjä.


Ja näin lopuksi... Turussa joku huusi takasuoralla vitun lehmä kisan aikana, joten eläinaiheilla jatketaan:D Mutta se huutaja ei ollutkaan se, joksi ensi alkuun luulin, . Pyydän itse näin julkisestikin anteeksi, että luulin hänen huutaneen ja näin kerroin ja sana levisi hänenkin korviinsa, kun hän torui poikiakin kisan aikana, mutta näin ei ollut vaan huutaja olikin joku muu ja näin jälkikäteen mietittynä, kenelle joku huusi, niin kuka tietää. Mutta onneksi hän laittoi asiasta viestiä ja soitin hänelle ja naureskelimme asialle yhdessä, kuka nyt possua lehmäksi voisi luulla???. Mutta kisassa taas nahistellaan, eiks vaan ;)


Mutta voin sanoa, että olen todella iloinen siitä, että Suomessa on naisten pyöräilyssä tiimejä, jotka oikeasti ajavat kilpaa keskenään ja tekevät kisoista kilpailuita ja kisojen ulkopuolella ollaan kavereita ja pidetään yhteyttä. Kehitetään tätä ja tehdään tästä joukkuelaji, koska ryhmässä on voimaa ja hauskempaa..



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

leireilyä vol 2

Leiriä edeltävällä viikolla olin flunssassa keskiviikosta alkaen ja pelko persiissä oli kova. Nukuin 4 päivää ja tein kaiken oppikirjojen mukaan ja matkaan päästiin terveenä. Tein kyllä ristinmerkkejä ja ensimmäisellä kevyellä lenkillä kuulostelin kropan olotilaa tosissaan jotta varmistuisin että ohjelmaa lähdetään viemään läpi. No ekalla lenkillä taivas repes ja vettä tuli ja lämpötila laski 9 asteeseen. Ei lahkeita mukana, vain sadetakki. 3h palelin ja mietin, että tämä tästä vielä puuttuikin.

Seuraavana päivänä alkoi akillesjänteet oireilemaan ja aamuhölkät jätettiin pois ja pidin pakkolepoa 2 päivää, nilkat käärittyinä elmukelmuihin joiden sisällä oli voltareniä. Silti ensimmäisellä viikolla jäin vain 2,5h alkuperäisestä ohjelmasta, tehotreenit tuli tehtyä kaikki osittain modifoituna.

Sitten päästiin tositoimiin. Kelit lämpeni entisestään ja ja nenä punoitti auringosta. Nautin ajamisesta pitkästä aikaa ihan tosissaan. Toisen viikon lopussa takki oli aika tyhjä, kiitos lyhyiden yöunien ja kovien treenien. Kun tiimikaveri lähti kotimatkalle, pidin ansaitun lepopäivän ja otin aurinkoa ja kävin pyöräilemässä ja katselemassa maisemia. Viikon aikana edellisen viikon tunnit ajettiin kiinni ja homma oli ohjelman mukaista.

Viimeisellä viikolla yksi tehotreeni ei mennyt suunnitelman mukaan, koska tosiaan kilometrit painoivat jaloissa ja keräsinkin dataa hieman enemmän. Sitten yritettiin uudelleen ja vedot sujuivat paremmin kuin ekalla ja tokalla viikolla ja olin hämmästynyt. Eli kyllä kestävyys ja voimakestävyys olivat kohdillaan. Sitten nautiskelin kilometrejä uudella pyörälläni loppuviikon suunnaten vuorille ja viimeisen illan Torrevieja sightseeing-illan ja useiden juustojen maistelun ja sangrioiden jälkeen suuntasin kotiin. Viimeisen yön asunnon makuuhuoneen sängyn alta löytyneen torakan takia, valvoin, koska en kyennyt nukkumaan silmäystäkään. Inhoan ötököitä.

Pyörä oli koottava heti, edessä seuraavana päivänä jo lenkki kotimaisemissa. Jalat olivat keränneet nesteitä lihaksiin ihan todenteolla ja esim lentokoneessa jopa verkkarit kiristivät nilkoista. Sitä ennen kävin hieronnassa Hierontapalvelu Iiriksellä, ja Iiris hoiti totuttuun tapaan antaumuksella jalat kuntoon. Hieronta täydentyi Kahvila Kauriin maukkaalla karitsavartaalla hyvässä seurassa. Se taisi olla mun pääsiäisateria.  Se lenkki ei ihan mennyt hyvin, olin löyhällä kädellä kristänyt ohjaustangon ja tullessani hyvää vauhtia pieneen nyppyyn, tanko pyörähti ympäri ja sain onnenkantamoisella pidettyä itseni pystyssä. Sitten edessä oli pari sprinttiä mäkiin, ja ne avasivat loputkin tukot jaloista.
Seuraava läheltä piti-tilanne koitti tullessamme tunnelista ulos, kun risteyksessä tuli pyöräilijöitä ja jouduin nopeasti peesistä jarruttamaan ja tanko pyörähti taas, syke nousi!!! Olo oli kuin olisi ajanut liukkaalla jäällä.

Jatkossa kokoan pyörän kyllä vähän paremmin.. ei ollut rentouttava lenkki. Ja työkalu lenkillä olisi kyllä pelastanut paljon. Mutta eihän sitä nyt kaikkea voi hallita :D Ilolla katselin, että Sami pääsi ajamaan polvioireista huolimatta ja uskon että hänkin kuntoutuu ennen kevään kuntoajojaan. Pitäähän valmentajankin olla kunnossa :D

Tänään vedetään vetotreeni ja vähän jännittää kuinka jalat ovat palautuneet.  Treenin jälkeen alkaa ns kevyt viikko, ja tunnelmoin alkavasta kisakaudesta katsomalla legendaarisen pohjoisen helvetti-kisan eurosportilta.

Kokonaisuutena leiri meni todella hyvin ja tästä on hyvä jatkaa kohti kesän koitoksia. Paljon kisakilometrejä ja huikeita kokemuksia edessä. 




torstai 5. maaliskuuta 2015

leireilyä

Ensimmäinen leiri SFI:n sjutusan ryhmän mukana on takana. Itse en kuulu tuohon nuorten lahjakkuuksien ryhmään, mutta sain joukkueeni kautta tilaisuuden olla mukana, ja tottakai käytin sen tilaisuuden, koska tiimimme ajajia oli siellä yhteensä 4 kpl. Lähdin leirille varapyörällä, koska tein viime käden ratkaisun vaihtaa kisapyöräni suurempaan.

Olin itse kapteenimme Rosan kanssa leirillä 7 päivää. Tunteja tuli 7 päivälle 26h. Leiri oli pk-painotteinen mutta yhtenä päivänä ajoimme vk-treenin. Tosin minä ajelin toisenakin päivänä, ihan vain kun sattui sopiva tempopätkä ja sainkin siitä hyytävää palautetta :D

Leiri sujui omalta osaltani hyvin, ensimmäisen pitkän lenkin aikana huomasin tosin, etten ihan pelkällä vedellä pärjää niissä lämmöissä ja vaihdoinkin veden sitten urheilujuomaan suosiolla.
Tuli hivenen kiire, koska suolat olivat kaikonneet lenkin aikana ja energia ei imeytynyt niin kuin piti, ja illalla vedinkin suolavettä koneeseen jotta aamulla olisi fressi olo. TOIMI!!! Muutenkin olin skeptinen siitä, että Espanjassa olisi oikeasti lämmin ja lähdin lenkeille aina ylipukeutuneena. Huippupäivä oli, jolloin minulla oli hiihtopipo, hiihtohanskat, 2 lämpöpaitaa ja pitkähihainen ajopaita ja tuuliliivi. Voin sanoa, että aamulla se oli ihan okei, mutta päivän edetessä tunsin tukehtuvani ja paistuvani elävältä :D Sain siitä hieman sarkastista palautetta...mutta eipä ollut kylmä!!!

Tiimimme ajajat ajoivat yhdessä neljänä päivänä joukkueenjohtajan kanssa ja muina päivinä ajoimme miesten kanssa. Harjoittelimme joukkueena ajoa, ja tiimimme henkinen yhteenkuuluvuus varmasti parani tuon leirin aikana. Meistä kaikista avautui muille ajajille uusia piirteitä, hauskoja sellaisia ja leiristä jäi kyllä erittäin hyvä mieli varmasti kaikille.

Leirin toiseksi viimeisenä päivänä onnistuin luiskauttaa jalkani ohi polkimen, ja huolimatta kengän kovasta hiilikuitupohjasta, jalkapöytäni sivu sai pienen osuman, haarovälistä puhumattakaan ja kipu kun lakkasi, luulin selvinneeni asiasta säikähdyksellä. Viimeisenä päivänä ajaessa tunsin kuinka jalkapöytään sattui aina kun nousin putkelle tai jouduin poljinta painamaan. Ajelin lenkin takareisillä ja paluumatkalla Suomeen jalka turposi ja oli erittäin kipeä. Valmentajani oli vastassa kentällä ja katsoi, ettei voi olla totta, että taas se ontuu, mutta päivän levon jälkeen jalka rauhoittui ja eilen pääsin jo tempopyörällä treenaamaan.

Nyt ollaan Suomessa 3 viikkoa töissä ja sitten lähdetään taas Rosan ja valmentajien kanssa Espanjaan jossa itse olen 3 viikkoa ja tavoitteena ajaa laadukkaita vk-treenejä ja saada kone kisakuntoon ja ajaa kisapyörä sisään.




torstai 22. tammikuuta 2015

talvitreeniä



Kun joulukuussa kelit kylmenivät, yritin venkoilla vielä pakkasessa ulkona ajaen. Aina kun kaivoin sukset esiin, taivaalta tuli vettä ja ruohotupsut muistuttivat, että vie ne takaisin vaan.

Sitten koitti pikkutulehdusten aalto joulun jälkeen. Lääkäri kielsi ulkona pakkasessa ajamisen ja liikkumisen, jottei keuhkot ja poskiontelot alkaisi taas vaivaamaan enempää. Siirryin siis sisäharjoitteluun. BORING... alussa uskottelin, että tämä on vain tilapäistä, mutta kohta 4 viikkoa sisällä ajaneena ja kerran ulos päässeenä voin sanoa, että pää lahoaa.

Harjoittelutunnit tippuivat, koska sisällä ei yksinkertaisesti pää kestä ajaa kerralla 4h pk-lenkkejä eikä kyllä tarviikkaan, koska sisäharjoittelu on 1,5 kertaista teholtaan verrattuna ulkona ajettuihin. Tosin tähän löytyy mielipiteitä monelta taholta, ja itsekin uskon, ettei hapetus ole samaa sisällä kuin ulkona.

Mutta tehdään se mikä voidaan, ja odotetaan parempia kelejä. Tammikuussa maksimivoimakausi päättyi ja alkoi uusi vaihe. Kestovoimaa ja pitkää treeniä ja sitten helmikuun jälkeen alkaa kunnon tehot.

Wattbiken SM-kisat 10km matkalla ajettiin 17.1.2015 Espoossa. Oli ns kotikisa. Koko viikon vähän yritin herkistellä ja tuntuma olikin ihan hyvä. Olin toiveikas jopa oman ennätykseni parantamisesta. Toisin kävi. Kävin ylikierroksilla ennen kisaa henkisesti ja yritin rauhoittaa mieleni. Kun kisa alkoi, ylilatautuminen purkaantui ekan 4km:n aikana yliyrittämiseen ja ajoin itseltäni jalat alta. TYHMÄ!!!
Loppu olikin selviytymistä maaliin ja tulos 4. sija elämäni huonoimmalla ajalla. Ai mikä kokemus puhui... en tiedä. No mutta oppia ikä kaikki. Pikkasen nauratti kisan jälkeen oma koheltaminen.  Oman tiimin Heidi ja Tuulikki hoitivat homman kotiin kultaa ja pronssia. Loistavia muijia!!!

Kisan jälkeen päätin mennä ulos pitkän lenkin ajamaan sunnuntaina ja siihen sisältyi maantiekisatreeniä tavallaan 2,5 h. 3 miestä ja cyclot ja minä maasturilla ja kunnon ice spikerit alla.
Pysyin kuin pysyinkin kaikissa revityksissä ja vedoissa mukana peesissä ja sainkin vähän kunniaa ja balsamia haavoilleni. 4h oli treenin kokonaismitta. 150 oli kadenssi isoimmalla vaihteella mitä pyörästä löytyi ja pojat veti jonossa yli neljää kymppiä edellä. Hieno treeni.

Sitten alkoi uusi harjoitusjakso maanantaina. Sisällä ajamista on kertynyt ja tänään sainkin idean.
Korkean paikan treeniä. Siirsin trainerin kellarista yläkertaan :) Maisema vaihtui ja vaihtelu virkistää.

Mutta täytyy sanoa, että samalla kun kaverit postaa vuorotellen kuvia etelänleireiltään niin pieni katkeruus omaa köyhyyttä kohtaan nostaa häntäänsä. Mutta minkäs teet? Töissä on käytävä ja leipä tienattava. Harrastushan tämä vain on, vaikka mulle siitä on tullut elämäntapa, ja toinen ns "työ", josta ei palkkaa makseta, mutta enemmän mä treenaan välillä kuin töissä käyn. Päivät ovat pitkiä ja koko ajan väsyttää.

Helmikuun viimeisellä viikolla pääsen Deniaan viikoksi leirille. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa.
Maaliskuun lopussa lähden kolmeksi viikoksi uudestaan ja kun pääsiäisen jälkeen palaan Suomeen, toivon että silloin pakkaset ovat mennyttä ja pääsen ulos ajamaan. Näitä kun päässään miettii, niin jaksaa taas eteenpäin.

Ja nyt se pommi. 5.9.2015 on Ruskon tempo. Siellä kaikki nämä vuodet kiteytyy ja se on viimeinen kisani.  Kävi kesällä miten vaan, olen sen päätöksen tehnyt jo syksyllä. Sen jälkeen keskityn töihini ja kuntoliikuntaan. Ei enää linimenttejä eikä numerolappuja.  Toivon, että pääsen tuohon etappiin ehjänä ja saan ajettua parhaan kisakauteni ikinä. Reilut 7kk tulen nauttimaan jokaisesta hikipisarasta, jokaisesta kisasta, jokaisesta lenkistä, koska tiedän, että viimeisiä viedään. Ja niille jotka tätä epäilevät, niin sori, ei enää. Elämässä kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Mutta mitään, mitä olen uhrannut tämän lajin vuoksi, en kadu, en päivääkään. Jokainen arpi, vamma ja palkinto ovat muistoja joista olen ylpeä. Upeita hetkiä, joita en unohda koskaan.