talvitreeniä

Kun joulukuussa kelit kylmenivät, yritin venkoilla vielä pakkasessa ulkona ajaen. Aina kun kaivoin sukset esiin, taivaalta tuli vettä ja ruohotupsut muistuttivat, että vie ne takaisin vaan.

Sitten koitti pikkutulehdusten aalto joulun jälkeen. Lääkäri kielsi ulkona pakkasessa ajamisen ja liikkumisen, jottei keuhkot ja poskiontelot alkaisi taas vaivaamaan enempää. Siirryin siis sisäharjoitteluun. BORING... alussa uskottelin, että tämä on vain tilapäistä, mutta kohta 4 viikkoa sisällä ajaneena ja kerran ulos päässeenä voin sanoa, että pää lahoaa.

Harjoittelutunnit tippuivat, koska sisällä ei yksinkertaisesti pää kestä ajaa kerralla 4h pk-lenkkejä eikä kyllä tarviikkaan, koska sisäharjoittelu on 1,5 kertaista teholtaan verrattuna ulkona ajettuihin. Tosin tähän löytyy mielipiteitä monelta taholta, ja itsekin uskon, ettei hapetus ole samaa sisällä kuin ulkona.

Mutta tehdään se mikä voidaan, ja odotetaan parempia kelejä. Tammikuussa maksimivoimakausi päättyi ja alkoi uusi vaihe. Kestovoimaa ja pitkää treeniä ja sitten helmikuun jälkeen alkaa kunnon tehot.

Wattbiken SM-kisat 10km matkalla ajettiin 17.1.2015 Espoossa. Oli ns kotikisa. Koko viikon vähän yritin herkistellä ja tuntuma olikin ihan hyvä. Olin toiveikas jopa oman ennätykseni parantamisesta. Toisin kävi. Kävin ylikierroksilla ennen kisaa henkisesti ja yritin rauhoittaa mieleni. Kun kisa alkoi, ylilatautuminen purkaantui ekan 4km:n aikana yliyrittämiseen ja ajoin itseltäni jalat alta. TYHMÄ!!!
Loppu olikin selviytymistä maaliin ja tulos 4. sija elämäni huonoimmalla ajalla. Ai mikä kokemus puhui... en tiedä. No mutta oppia ikä kaikki. Pikkasen nauratti kisan jälkeen oma koheltaminen.  Oman tiimin Heidi ja Tuulikki hoitivat homman kotiin kultaa ja pronssia. Loistavia muijia!!!

Kisan jälkeen päätin mennä ulos pitkän lenkin ajamaan sunnuntaina ja siihen sisältyi maantiekisatreeniä tavallaan 2,5 h. 3 miestä ja cyclot ja minä maasturilla ja kunnon ice spikerit alla.
Pysyin kuin pysyinkin kaikissa revityksissä ja vedoissa mukana peesissä ja sainkin vähän kunniaa ja balsamia haavoilleni. 4h oli treenin kokonaismitta. 150 oli kadenssi isoimmalla vaihteella mitä pyörästä löytyi ja pojat veti jonossa yli neljää kymppiä edellä. Hieno treeni.

Sitten alkoi uusi harjoitusjakso maanantaina. Sisällä ajamista on kertynyt ja tänään sainkin idean.
Korkean paikan treeniä. Siirsin trainerin kellarista yläkertaan :) Maisema vaihtui ja vaihtelu virkistää.

Mutta täytyy sanoa, että samalla kun kaverit postaa vuorotellen kuvia etelänleireiltään niin pieni katkeruus omaa köyhyyttä kohtaan nostaa häntäänsä. Mutta minkäs teet? Töissä on käytävä ja leipä tienattava. Harrastushan tämä vain on, vaikka mulle siitä on tullut elämäntapa, ja toinen ns "työ", josta ei palkkaa makseta, mutta enemmän mä treenaan välillä kuin töissä käyn. Päivät ovat pitkiä ja koko ajan väsyttää.

Helmikuun viimeisellä viikolla pääsen Deniaan viikoksi leirille. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa.
Maaliskuun lopussa lähden kolmeksi viikoksi uudestaan ja kun pääsiäisen jälkeen palaan Suomeen, toivon että silloin pakkaset ovat mennyttä ja pääsen ulos ajamaan. Näitä kun päässään miettii, niin jaksaa taas eteenpäin.

Ja nyt se pommi. 5.9.2015 on Ruskon tempo. Siellä kaikki nämä vuodet kiteytyy ja se on viimeinen kisani.  Kävi kesällä miten vaan, olen sen päätöksen tehnyt jo syksyllä. Sen jälkeen keskityn töihini ja kuntoliikuntaan. Ei enää linimenttejä eikä numerolappuja.  Toivon, että pääsen tuohon etappiin ehjänä ja saan ajettua parhaan kisakauteni ikinä. Reilut 7kk tulen nauttimaan jokaisesta hikipisarasta, jokaisesta kisasta, jokaisesta lenkistä, koska tiedän, että viimeisiä viedään. Ja niille jotka tätä epäilevät, niin sori, ei enää. Elämässä kaikella on aikansa, paikkansa ja tarkoituksensa. Mutta mitään, mitä olen uhrannut tämän lajin vuoksi, en kadu, en päivääkään. Jokainen arpi, vamma ja palkinto ovat muistoja joista olen ylpeä. Upeita hetkiä, joita en unohda koskaan.