En ollut koskaan käynyt Alcudiassa. Mallorcalla kyllä, mutta aina viettänyt aikani etelärannikolla. Ennen leiriä lisähaasteen henkisellä puolella loi äitini sairastuminen vyöruusuun. Eihän se muuten olisi mikään kova sairaus, mutta syöpää sairastavalle tuo omat lisähaasteensa ja kaiken lisäksi se tuli päähän ja toisen silmän alueelle. Eli terkkarin kautta sitten suuntasin lentokentälle.
Paikka oli vielä talven jäljiltä talviteloillaan. Pyöräilijöitä kautta maailman oli tuhansia siellä, mutta paikalliset eivät olleet vielä oikein heränneet talviunestaan. Ehkä Espanjan taloustilannekin näkyi siellä. Kaikki liikkeet olivat lappu luukulla.
Mahtavaa oli päästä maantielle ajamaan, ihan oikeasti. Nautin jokaisesta kilometristä. Kauniit maisemat hivelivät mieltäni ja oli todella hienoa. Hotellimme oli meren rannalla, ja juoksulenkit oli helppo juosta rantahietikolla. Lepopäivänä alkoi monsuunisade. Salamat iskivät, kirkkaalta taivaalta ja vesimassa vyöryi kaupunkiin. Juoksimme Samin kanssa erääseen laukkukauppaan suojaan. Tulipahan sieltä ostettua sitten äidille laukku tuliaisiksi.
Rakeiden hakatessa hartioita palasimme majapaikkaamme. Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä Söllerin valloitukseen. Lähdimme kuitenkin autolla illalla vielä katsomaan onko siellä lunta tiellä, koska alempanakin oli sohjoa. Olihan siellä. Olimme Samin kanssa paniikissa serppatiellä kääntämässä autoa, kun lämpötila laski lähelle nollaa ja tie oli lumen peitossa. Samana iltana saimme kuulla kahden saksalaisen pyöräilijän menehtyneen saarella ajauduttuaan sivutuulessa rekan eteen. Se herätti taas ajattelemaan lajin turvallisuutta, kun kaikki kirmailivat pyörillään liikenteen seassa kuin päättömät kanat.
Itselläni leiri sujui pientä ihottumaongelmaa lukuunottamatta hyvin. Sekin todennäköisesti johtui huonosti pestyistä ajohousuista. Sain tehtyä kaikki suunnitellut harjoitukset ja vähän extraakin. Nyt leirin jälkeen tuntuu, että kyllä ne meni suoraan jalkoihin, kaikki kilometrit. Jalat tuntuvat painavilta, väsyttää ja tekisi mieli vain nukkua. Sunnuntai menikin ihan koomassa.
Eilen kävin pyörittelemässä 1,5h lenkin kovan hammashoitoepisodin jälkeen. Yksi hampaistani oli oireillut jo joulukuusta asti ja nyt kaikki hampaani korjataan, kun keliakia oli murentanut ne piloille.
Hammasta porattiin ja sieltä löytyi kova tulehduspesäke, joka saatiin nyt kuriin. Koko lenkin ajan hammas vihloi kovin ja toi lisähaastetta illallekin.
Myöhään illalla sain leiripalautteen. Valmentaja hykerteli tyytyväisyyttään ja tuntui hyvältä, kun olin kerrankin onnistunut jossain. Nyt seuraava kuukausi on tsempattava. Askel kerrallaan. usko omaan tekemiseen on palannut.
Viime viikonloppuna ajettiin wattbiken SM-kisat 10 km:n matkalla. Omasta seurasta ajamassa oli Sini Savolainen ja Kirsi Lehmuskanta. Sini raskaan 2 leiriviikon jälkeen pystyi vielä venymään SM-pronssille, uskomaton pakkaus. Itse seisoin sunnuntai-aamuna silmät ristissä ja tuijotin seinää. Mietin, että luojan kiitos en lähteny kisaan mukaan. Ehkä 10 vuoden ikäerollakin on osuutta asiaan.
Kirsi taasen laittoi päivällä iloisen viestin. Hän oli voittanut ikäluokkansa SM-kultaa!!! Ei sekään vielä mitään mutta hänen aikansa 15.57 sai vanhan wattimestarin hymyilemään, olin onnellinen hänen puolestaan. Kaikkien vaikeuksien kautta hän on saavuttamassa hyvän kunnon kesää kohti.
Keväisin ajatuksin jatkamme eteenpäin ja toivotankin kaikille munarikasta pääsiäistä. Itselläni se kuluu pyörän selässä aurinkoa ihaillen.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
välitesti...
Kun viime syksynä 5.10.2012 kävin aloitustestissä kautta 2013 varten, tuli eteeni karu tavoite.
Tiesin ettei tule olemaan helppo talvi. Kävisin kuitenkin helmikuun loppuun asti töissä ja pitäisi oikeasti treenata tosissaan, jotta saavuttaisin sellaisen kunnon, jolla tavoitteeni voisi olla realistisesti saavutettavissa.
Nyt eilen, tasan 5kk myöhemmin samassa paikassa, oli välikuntotesti. Lopullinenhan on sitten kilpailu.
Pelkäsin jotenkin alitajunnassa tuota testiä etukäteen. Toisaalta olin innoissani menossa katsomaan työni jälkeä. Ajatukset olivat sekasortoiset. Tässä iässä kun ei oikein viitsisi mitään nollatulosta enää katsella. Tulokset olivat suorastaan sykähdyttävät. Olin kehittynyt niillä osa-alueilla huimasti, joita oli tarkoituskin kehittää. Huomasin, että uusi astmalääkitys todellakin puree eikä vikinöistä ollut enää tietoakaan. Hengityskapasiteetissä jäi varaa, kun testi loppui, samoin jalat olisivat halunneet jatkaa, ainoa syy miksi lopetin testin, oli keskittymisen herpaantuminen. Pää hajosi. Olin odottanut sitä hetkeä, jotenkin tyydyin siihen, että olin saavuttanut jo parhaimman tulokseni ikinä enkä edes yrittänyt vetää sitä loppuun asti. Outoa... Noh, rajat joita halusimme selvittää olivat jo ajat sitten tulleet esille ja niinpä Sami heti testin jälkeen alkoi muokkaamaan leiriohjelman uusille sykerajoille ja wateille.
ajoasennon etsimistä, vaikeata
Kaikkein parasta oli huomata se, että olen todellakin oppinut kuuntelemaan itseäni. Sanoin ennen testiä sykkeen tarkkuudella missä aerobinen ja anaerobinen kynnykseni ovat. Sanoin heti testin loputtua että pää hajosi, kunto ei loppunut, ja testaaja sanoi, että niinhän siinä kävi käyrienkin mukaan. Eniten testissä ihmetystä herätti se, kuinka paljon ihminen voi 5kk pudottaa itsestään puhdasta läskiä, varsinkin jos ei ole kovin läski ollut aloituksessakaan.
Voimatasapaino oli noussut samaan aikaan, koska ajamisen taloudellisuusaste ei ollut muuttunut.
Kaikin puolin onnistunut testi. Suunta on hyvä ja tavoitteet ovat taas askelen lähempänä, mutta kivinen tuo tie tulee olemaan.
Lauantaina lähdetään sitten Espanjaan. Samille rankinta tulee olemaan aamuherätys klo 04. Hän nauttii niistä suunnattoman vähän. Toivottavasti poju saa itsensä terveeksi ennen sitä, koska hän tuntuu sairastavan kaiken puolestani. Ehkä sekin on sitä rakkautta ja empatiaa, joka hänestä minua kohtaan huokuu.
Näin lopuksi. Maanantaina 4.3 avattiin Suomen naisten pyöräilymaajoukkueen blogi www.womencycling.blogspot.fi ja facebookissa on myös sivut. Tytöt ovat hyvässä vauhdissa ja näiltä sivuilta voitte seurata joukkueiden otteita kesän mittaan.
Pitäkää ketju kireällä...
Tiesin ettei tule olemaan helppo talvi. Kävisin kuitenkin helmikuun loppuun asti töissä ja pitäisi oikeasti treenata tosissaan, jotta saavuttaisin sellaisen kunnon, jolla tavoitteeni voisi olla realistisesti saavutettavissa.
Nyt eilen, tasan 5kk myöhemmin samassa paikassa, oli välikuntotesti. Lopullinenhan on sitten kilpailu.
Pelkäsin jotenkin alitajunnassa tuota testiä etukäteen. Toisaalta olin innoissani menossa katsomaan työni jälkeä. Ajatukset olivat sekasortoiset. Tässä iässä kun ei oikein viitsisi mitään nollatulosta enää katsella. Tulokset olivat suorastaan sykähdyttävät. Olin kehittynyt niillä osa-alueilla huimasti, joita oli tarkoituskin kehittää. Huomasin, että uusi astmalääkitys todellakin puree eikä vikinöistä ollut enää tietoakaan. Hengityskapasiteetissä jäi varaa, kun testi loppui, samoin jalat olisivat halunneet jatkaa, ainoa syy miksi lopetin testin, oli keskittymisen herpaantuminen. Pää hajosi. Olin odottanut sitä hetkeä, jotenkin tyydyin siihen, että olin saavuttanut jo parhaimman tulokseni ikinä enkä edes yrittänyt vetää sitä loppuun asti. Outoa... Noh, rajat joita halusimme selvittää olivat jo ajat sitten tulleet esille ja niinpä Sami heti testin jälkeen alkoi muokkaamaan leiriohjelman uusille sykerajoille ja wateille.
ajoasennon etsimistä, vaikeata
Kaikkein parasta oli huomata se, että olen todellakin oppinut kuuntelemaan itseäni. Sanoin ennen testiä sykkeen tarkkuudella missä aerobinen ja anaerobinen kynnykseni ovat. Sanoin heti testin loputtua että pää hajosi, kunto ei loppunut, ja testaaja sanoi, että niinhän siinä kävi käyrienkin mukaan. Eniten testissä ihmetystä herätti se, kuinka paljon ihminen voi 5kk pudottaa itsestään puhdasta läskiä, varsinkin jos ei ole kovin läski ollut aloituksessakaan.
Voimatasapaino oli noussut samaan aikaan, koska ajamisen taloudellisuusaste ei ollut muuttunut.
Kaikin puolin onnistunut testi. Suunta on hyvä ja tavoitteet ovat taas askelen lähempänä, mutta kivinen tuo tie tulee olemaan.
Lauantaina lähdetään sitten Espanjaan. Samille rankinta tulee olemaan aamuherätys klo 04. Hän nauttii niistä suunnattoman vähän. Toivottavasti poju saa itsensä terveeksi ennen sitä, koska hän tuntuu sairastavan kaiken puolestani. Ehkä sekin on sitä rakkautta ja empatiaa, joka hänestä minua kohtaan huokuu.
Näin lopuksi. Maanantaina 4.3 avattiin Suomen naisten pyöräilymaajoukkueen blogi www.womencycling.blogspot.fi ja facebookissa on myös sivut. Tytöt ovat hyvässä vauhdissa ja näiltä sivuilta voitte seurata joukkueiden otteita kesän mittaan.
Pitäkää ketju kireällä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)