uusi alku

Viimeisimmästä on aikaa aika tarkalleen 7 viikkoa.

Sain 22.6..2017 kardiologilta luvan aloittaa kevyttä harjoittelua. Huomasin aika nopeasti, että olin kovassa kunnossa sittenkin, mutta olin keväällä onnistunut saamaan itseni ylirasitustilaan vielä kaiken lisäksi.

Vaihdoin työpaikkaa... TAAS... Nyt olen aika heikoilla jäillä tavallaan mutta työni palvelee harjoittelua vielä paremmin. Arkisin duunissa 8-16 ja työmatkat toimivat myös treeneinä ja viikonloput sitten jauhetaan ihan tosissaan.

Pikku hiljaa määriä on lisätty 8h ----> 15h ja kaikki ihan kevyttä pk:ta, vaikka joku onkin todennut, että onko tämä muka pk:ta mutta mulle se on ollut niin wattilukemina kuin sykkeinäkin.. Olen kieltämättä ajellut välillä voimaa kevyesti, mutta totesin pian, että voimatasapaino on aika hyvällä tasolla vieläkin.

Kannan taas ylpeänä IBD:n ajopaitaa, ja ihana on tavata lenkeillä seurakavereita. Yksi heistä täytti hiljakkoin 50 vuotta ja hänen seuransa ei koskaan kyllästytä. Ammatillinen yhtenäisyys ja elämänkatsomus on niin samaa maata.
Toinen suosikki on mieheni, jonka kanssa kaikki lenkit ovat pelkkää iloa ja nautintoa yhdessä ja tänään totesin mielessäni, että paremmin ei asiat voisi olla, kun olin hänen peesissään..I love him so much!!!



Tämän lisäksi tytötkin ovat petranneet paljon ja heidänkin kanssaan lenkit ovat jo ihan ajamista, kuin tiimikavereiden kanssa konsanaan. Joten treenikavereita löytyy... mutta vaihtelukin virkistää..

22.8.17 on rasitus EKG ja 23.8.17 on tuomiopäivä. Sitten toivon mukaan saan luvan alkaa harjoittelemaan tehojakin ja sitten edessä on muutama kisa ihan kylmiltään ja Espanjassa leiri jo varattuna lokakuun lopulle.
Elän jo kovin ensi vuotta ja olen kesän aikana tehnyt kovia ratkaisuja elämäni suhteen, jotta ensi keväänä voisin nousta taas pyörän päälle edustamaan IBD cycling teamia ja tosissani taistella mitaleista. Talvella leireillään Espanjassa sopivin pätkin ja haetaan hyvä vauhti jo kevään kisoihin.
Sitten olisi edessä syksyllä 2018 poliisien EM kisat Belgiassa, jos saan sinne näytöt ajettua keväällä.

Tärkeintä tässä kesässä on ollut, että olen kasvanut taas ihmisenä paljon kärsivällisemmäksi ja positiivisemmaksi. Näen heti vastoinkäymisessä sen positiivisenkin puolen ja olenkin ihaillut itseäni,
että mistäs tämmönen on nyt tullut, ennen olisin raapinut ranteet auki:)

Tänä kesänä myös aion nauttia kesäfestareista, kerran kun tilaisuus annettiin ja ensi viikonloppuna suuntaan Turkuun Tiina-Leenan kanssa vähän purjeita ihastelemaan. Odotan inmolla reissua, koska meillä on paljon juhlimisenkin aihetta molemmilla.

Joten tässä odotellaan,että saa ottaa sokan irti ja lyödä ison riepan päälle :D

NEA 2017

Nea 2017 etappiajoon lähdin sekavin ajatuksin, ensin olin innoissani, sitten menin hölmö katsomaan lähtölistat ja venäjän maajoukkue ja hollantilainen tiimi saivat jännäkakan housuun. Tänhän piti olla pikkukisa!!!

Nooh, rutiinilla, ajattelin... paikan päällä en osannut enää kiekkoa vaihtaa, ei ollut rutiinia ja lämmittelyissä syke nousi lähinnä pyörän päältä noustessa, kun unohdin aina jotain autoon. Tarviin mekaanikon (apupoika) ihan selvästi

Prologi meni vähän vituiksi... kulki hyvin tavallaan mutta kääntöpaikalla ajoin pidemmän kaavan kautta. sijoitus 21. keskiteho 295 w

Aika-ajossa olin 20, jääden 2min voittajalle 10km matkalla!!! keskiteho 202w jäi tavoitteesta 50w  siinä aloin vähän miettimään et mitä helvettiä, mutta maaliintulon jälkeen elimistö suolsi peräpäästä ja yläpäästä kaiken ulos ja keskeytin kisat ja hyppäsin huoltoautoon. Olin kipeä... TAAS.

Sunnuntaina oloni heikkeni heikkenemistään ja maanantaina jouduin sairaalaan. Vatsakivun takia menin ja sydänvaivaisena palasin sieltä. Ilmeisesti vatsatauti oli viruksen aiheuttama, joka oli iskenyt sydänlihakseen ja sydänlihastulehdusta epäillään kovin.

Ensi viikolla lähden MRI kuvaukseen Meilahteen. Lisäksi nyt ravintoterapeutin ja lääkärin kanssa katsotaan ruokavalio sekä vatsa kuntoon, ettei tämmöstä tartte enää kärsiä,

Voimaa tassuissa on, kestävyyttäkin on tarpeeksi mutta elopainoa en saa alas omin keinoin, semmonen 8kg pois niin teholukemat alkaa tuottaa tulosta.

Seuraava tavoite on ajaa ISM kisat elokuussa 2017 ja jatkaa siitä kisakauden jämä loppuun.

En mä nyt periksi anna, olen niin monta sontaa hotanu elämäni aikana että tällä hetkellä olen niin rutinoitunut aloittamaan aina alusta ettei tässä voi enää kuin nauraa...

Elokuuhun asti mut löytää huoltoautosta tai juomahuollosta ja pk-lenkeiltä.Koska IBD:ssä meillä on mahtava naisten tiimi ja pojathan on maailman parhaita mun mielestä ollut jo ennenkin <3

syventävää oppimäärää

Edellisen kirjoitukseni jälkeen sain yhteydenottoja, että miten mä sen vatsakivun ja väsymyksen voitin ja miten kilpirauhasen vajaatoiminta saatiin kuosiin, Ilmeisesti sairaudet kiinnostaa tai sitten muillakin on samoja ongelmia. En nyt varsinaisesti halua kertoa blogissani pelkistä sairauksista, mutta tavallisen ihmisen koettelemuksia nekin ovat valitettavasti ja moni etsii epätoivoisesti apua netistä ja tietty tavallisen tallaajan kokemukset kiinnostavat, josko niissä oliis jotain samaa kuin itsellä

Voin kertoa, että se tie jonka kuljin, ei mahdu tähän kaikkine käänteineen, mutta yritän tiivistää.

2015 elo-syyskuussa makasin siis käsi paketissa kotona. Yleensä olen kuin perseeseen ammuttu karhu, jonka on pakko tehdä koko ajan jotain, vaikka koota kinderleluja, mutta nyt olin väsynyt, erittäin väsynyt, vaikka olin levännyt jo yli kuukauden kaikesta, pakotettuna. Se herätti minut epäilemään.Tosin olin jo alkukaudesta ja harjoituskaudella ihmetellyt, että mieleni teki nukkua paljon. Nukuin päikkäreitä paljon ja silti väsytti. Silloin syytin kovaa harjoitusmäärää ja töitä.

Nyt niitäkään ei ollut, kun makasin kotona. Menin työterveyteen keskustelemaan paluustani töihin, soviteltuun työhön, koska niillä vammoilla olisin ollut loppuvuoden kotona eikä rahat riittänyt, noh...
samalla kysyin väsymyksestä.
Epäiltiin kovaa aivotärähdyksen jälkeistä tilaa, mutta varmuuden vuoksi minusta otettiin liuta verikokeita, Hemoglobiini, kilpirauhasen TSH ja vasta-aineet sekä ferritiini. Noin niinku alkuun.

Oireista: olin väsynyt, erittäin väsynyt, ihoni oli kalsean harmaa, kuiva kuin beduiinin sandaali, vähän niinkuin masentunut, ajatus ei kulkenut, kävin kuin hidastetussa elokuvan loppukohtauksessa tai kauniit ja rohkeat- jossa kaikki kestää vuoden.

Hiukseni olivat myös karheat, vähän kuivat käkkärät. Elimistöni keräsi herkästi nestettä ja paino nousi noin 5 kg.

No hemoglobiini normaali, TSH lievästi kohollaan ja vasta-aineet pilvissä sekä ferritiini moninkertainen maksimiin nähden. Tästä se vasta alkoi, vaikka tunsinkin helpotusta, että selvisi syy väsymykseen. Tutkin vanhoja TSH arvojani jotka oli mitattu työterveystarkastuksissa säännöllisesti ja arvo oli noussut koko ajan tasaiseen tahtiin. Sain tyroksiinilääkityksen lastenannoksilla. 2 vko meni huikeasti ja sitten kone hyytyi. Minulla todettiin autoimmuunityreoidiitti.

Muistan ensimmäisen aamun lääkityksen alkaessa, kuinka se aivosumu väistyi silmistäni 2h pillerin oton jälkeen. Mahtavaa. Eli se auttoi heti ja tai sitten se oli henkistä. Mulle ihan sama, mutt auttoi kuitenkin.

No eihän hormoniperäiset sairaudet nyt niin yksinkertaisia ole. Tästä se tie helvettiin oli vasta alkamassa. Imin tietoa netistä, luin tutkimuksia, lainasin krijastosta  isoja opuksia asiaan liittyen.

Edessä oli useita kymmeniä asiointeja lääkärillä. Not so easy. Tyroksiinia nostettiin, sitten sitä laskettiin, kävin endokriniologilla, hän sanoi, että annos on ok,

Verikokeissa kaikki imeytymishäiriöt vitamiineista tutkittiin, no problemos niissä, silti väsytti. Minua askarrutti korkea ferritiini, jolle ei tehty mitään, vaikka aluksi luvattiin. Mutta se lääkäri lähti menemään joten jäin tuuliajolle.

Noh, keväällä 2016, tarkemmin ottaen huhti-toukokuussa, kun muut oksentavat alkoholista, minä oksentelin muuten vaan ja kylkeen alavatsan reunalle ilmestyi tosi kova kipu, vasemmalle puolelle.
Oksensin puheluiden aikana töissä, oksensin usein ruokailun jälkeen, oksensin jopa terassin öljyämisen jälkeen, kun olin pää alaspäin ollut.

Menin gastroeneterologille, joka tutki ja epäili että suolistossa on divertikkeleitä. Sain antibioottikuurit umpipussitulehdukseen, kahta erilaista anaerobisiä ja aerobisiä ja oloni piristyi ja väsymys hävisi ja kipu hävisi. Olin kuin lottovoittaja.

No peräpään tähystys saatiin tehdä vasta 6vko tähän antibioottihoidon jälkeen, eli heinäkuussa, kun suoli on rauhoittunut.
Sitä ennen juhannuksena oireet tulivat takaisin ja epätoivon vimmassa sain uudet antibiootit, samaa kamaa ja taas oireet leivittyivät mutta eivät hävinneet tällä kertaa.

Heinäkuussa menin sitten paksusuolentähystykseeen suurin pelonsekaisin toivein, että nyt se selviää, ja pelkäsin syöpää, pelkäsin IBD:tä, pelkäsin vaikka mitä suolisto-ongelmia. No peräsuolesta löytyi patti, joka oli semmonen, että sitä pitää seurata, se poistettiin, mutta voi uusia syövän muodossa. Muuten suoli oli hyvässä kunnossa kuin pikkutytöllä.

Ne housut siihen tähystykseen olivat aina pornot, ja voin kertoa, että toimenpide on pelätty, mutta pelko oli turhaa. Se ei sattunut yhtään. Vehkeet on niin hienoja ja hoitajat ja lääkäri ammattilaisia, joten ne osaa hommansa.

Sitten edessä olikin ohutsuolen ja ruokatorven tähystys. Se oli helvettiä. Ruokatorvi oli ärtynyt, haavainen ja molemmat läpät olivat veltostuneet. Sain mahahappojen laimistuslääkkeet ja taas olo koheni. Ehkäpä valvoin yöni, kun mahahapot makuuasennossa nousivat ylös. Kuka tietää...


Nostin sängynpäätä 10cm ja aloin syömään mahahappolääkkeitä. Pikkuhiljaa oloni koheni, mutta ei tarpeeksi. Aloin epäilemään ruokavaliotani. Tein kokeita, hain tietoa. Miten tukea kilpirauhasen vajaatoimintaa, miten torjua elimistön matala-asteista tulehdusta, miksi voin niin hyvin ulkomailla, mutta Suomessa aina oireilen?

Ferritiniongelmaa tutkittiin sitten elokuussa 2016 uudelleen ja todettiin, että sen on pakko olla kohollaan joko liiasta raudan syönnistä tai sitten jostain tulehduksesta elimistössä. Minulla ei ollut raudankertymätautia eikä muitakaan sairauksia, jotka sen olisivat selvittäneet.

Korkea ferritiinikin väsyttää, samoin kuin alhainenkin. Korkea ferritiini voi myös olla lumetta ja merkki tulehduksesta. Sitäkin etsittiin, laihoin tuloksin. Vähän vitutti siinä vaiheessa.

Kokeilujen kautta tyroksiiniannokseni vakiintui aikuisten 1 nappi joka toinen päivä ja joka toinen päivä 1/2 nappi. Ilmeisesti tuehdukseni alkuperä oli ruokatorvi, koska se kun sai parantua mahahappolääkityksen aikana, kaikki oireet hävisivät, myöskin astmani ja poskioneteloiden turvotus vähenivät. Ainoa mikä jäi, oli paino. Se laski ehkä kilon. Sitä on yritetty eri keinoin laskea, onnistumatta. Mutta enää en sitäkään jaksa murehtia, mitä sitten, tosin olisi kiva saada vaatteet mahtumaan päälle :)

Varsinaista lääketieteellistä selitystä en koskaan saanut eikä sitä varmaan kukaan tiedäkään. Kilpirauhasen vajaatoiminta jo yksinään on erittäin hankala sairaus, koska se reagoi milloin mihinkin, stressiin, kovaan harjoitteluun, ruokavalion muutoksiin yms.

Tammi-maaliskuussa 2017 kärsin todella kovista univaikeuksista. En saanut unta, tai jos sain, heräilin 2h välein ja olin taas ihan loppu. Tutkin kaikki lääkkeeni, piristävätkö ne, pitäisikö ottaa aamulla sittenkin yms. Sitten tyroksiiniannosta laskettiin taas ja unilääkkeitä. Ei apua.

Joten jatkoin ruokavaliokokeiluitani ja sain tukea myös eri ravintoterapeuteilta ja nyt 2017 toukokuussa saan vielä keskustella alan ammattilaisen kanssa näkenyksistäni ja saan apua tähän ongelmaani.

Mutta toimivin ruokavalio on ollut tähänastisista seuraava:

Maito pois, (syö kalsiumia muissa muodoissa)
Kaikki viljat minimiin, Keliaakikkona tämä oli helppo ja edullinen päätös, Psylliumia kuidun lähteeksi
Sokeri pois.
Kasviksia ja juureksia ja marjoja 1kg päivässä, niistä saa kuituja, hiilareita ja vitamiineja.
Hedelmiä 1kpl, närästää muuten.
Lihaa, kanaa ja kalaa ja täysjyväriisiä ja nuudeleitä.

Rasvoja paljon, oliiviöljyä, avokadoja, kookosöljyä ja voita.

Ja vettä, paljon vettä, ei limuja eikä mehuja.

Liikuntaa palauttavana ja pari krt viikossa täysillä.. Ja palauttava liikunta on palauttavaa, eli kävelyä, cruisailua pyörällä, vaellusta yms. Sitten kun homma vähän selkeentyy, voi ottaa mukaan muunnoksia näistä, kuten minulla, mutta heti kun olo pahenee tai töissä stressi kasvaa, pitää palata tähän.

Lisäksi töissä tein esityksen joka on minulla nyt kokeilussa. Se on auttanut univaikeuksiini myös.

Ja oloni on virkeämpi nyt kieltämättä. Homma toimii, mutta ei tämä tie tähän tule loppumaan mutta ainakin pääsin isojen ylämäkien ja vastatuulen jälkeen taas vähän loivaan alamäkeen ja myötätuuleen palautumaan. Vähän vielä pitää viilata tuon hiilaripuolen kanssa, kun kestävyysurheilija olen.

Kun sairastaa, se vaatii itsekuria, se vaatii toimeen ryhtymistä vaikka ei yhtään jaksaisi, mutta sen tien kun kulkee loppuun, niin se palkitsee. Hyvä lääkärikään ei voi sinua auttaa, ellet sitä itse tahdo.
Välillä olo on kuin koeputkilapsella mutta pakko tutkia ennenkuin voi hutkia.

Netistä löytyy paljon tietoa, mutta sen suhteen pitää olla skeptinen, osa kirjoituksista vain on kirjoitettu markkinointitarkoituksessa.
Kannattaa tutustua kirjaston aarteisiin, ja selvittää miten esimerkiksi ihmisen hormonitoiminta muodostuu, mitkä siihen vaikuttaa ja miten pienikin häiriö jossain voi lamauttaa koko ihmisen.

Toivon sydämestäni, että joku saa tästä tarinasta apua, toivoa, tai edes jotain, koska tiedän,että pahimmilla hetkillä huumorintajua ei ole ja tekee mieli luovuttaa.

UUSIA TUULIA

1,5 vuotta sitten kirjoittelin viimeksi, loukkaantuminen oli vienyt mielen apeaksi, mutta haaveilin jo tulevaisuudesta, josta en tiennyt siinä vaiheessa mitään.

2015 syksyllä väsymys vaivasi, vaikka makasin käsi paketissa kotona, se oli suorastaan uupumus. Epäilin,että olin ahertanut taas liikaa, yritin levätä ja ottaa rennosti. No eihän siitä mitään tullut.

Kävin mittauttamassa hemoglobiinin, josko siitä johtuisi, mutta ei. Lääkäri onneksi oli fiksu ja määräsi muutaman muun labrakokeen ja niin minulta löytyi autoimmuunityreoidiitti, kilpirauhasen vajaatoiminta, johon määrättiin tyroksiini lääkitys.

Siitähän se sitten lähti. Crossfit sai jäädä, olin ihan loppu fyysisesti. Tykkäsin kyllä lajista, mutta ei siinä kunnossa paljon punttia nosteltu, kun ei housun punttikaan jaksanut vipattaa. Olin todella maassa ja itkeskelin, että tätäkö se sitten on loppuelämä, kikkailua tyroksiinipitoisuuksien kanssa.

Keväällä 2016 vähän piristyin ja ajattelin ajella omaksi iloksi Mallorcalla isännän kanssa. No elimistö ilmoitti, ettei se käy ja olin reissun jälkeen todella uupunut ja aloin oksentelemaan töissä ja vatsaan vasempaan kylkeen ilmaantui tosi kova kipu. Kävin endogrinologilla, kävin sisätautilääkärillä ja gastroenterologit tutki minua tähystellen molemmista päistä. Olin taas sairaalakierteessä. Tyroksiinitasoja säädeltiin alas ja ylös, ei vaikutusta.

Pikku patti löytyi suolistosta tähystyksessä, joka otettiin pois ja söin 2 krt kovat suolistoantibiootit ja homma tasaantui. Minulle ilmoitettiin, että 3 vuoden päästä katsotaan onko patteja tullut lisää. Syy ei kuitenkaan selvinnyt kivulle ja väsymykselle. Itse aloin jo epäilemään loisiakin jossain vaiheessa.
Töissä ruokapöytäkeskusteluissa mietittiin porukalla mikä mulla on. Tuli sieltä hauskojakin ideoita, mutta ei sitä ratkaisua.

Olin huhtikuussa 2016 aloittanut uudessa työpaikassa ja olin nolona, että heti alkoi kone prakaamaan kun pääsin vauhtiin. Kipeänä väkisin siinä koko kesän väänsin ja syksyllä aloin olemaan voiton puolella. En tiedä miten, mutta jotenkin oireet helpottuivat sen verran,että uskalsin taas pyörän päälle, oli aika lomailla.

Elokuussa 2016 lähdin Pyreneille Arreaun kylään ajamaan vuoria Samin kanssa ja sydän syttyi pyöräilylle uudelleen. Halusin haastaa itseni ja voittaa sairauteni. Ne vuoret veivät sydämeni. Saman tien kun tulimme kotiin, varasimme reissun Mallorcalle ja aloitin perusharjoittelun lokakuussa. Homma toimi jostain syystä. Olin kuin uusi ihminen. Ihan kuin sillä päätöksellä olisin parantunut... no ainakin henkisesti piristyin, mulla oli taas tavoite,

Seuraavalla viikolla IBD cycling teamin naisjoukkueeseen haettiin kuskeja ja innosta puhkuen lähdin mukaan. Olinhan itsekin sairastellut kovin ja sympatiani oli jo valmiina IBD cyclingin ideologiaa kohtaan. Voisin ajaa tehdäkseni jotain hyvää ilman suurempia paineita,

Tästä voitte käydä tutustumassa kyseiseen joukkueeseen www.ibdcycling.fi



Kaiken lisäksi esimieheni oli jo IBD cyclingissä joten asia tuntui vain luontevalta ja siitä se taas lähti.

Talvella treenailin mitä kerkesin, mutta eniten tein töitä töissä hihat heiluen. Halusin näyttää, ettei mua turhaan palkattu :) Mahan ja väsymyksen sain lopulta taltutettua ruokavaliomuutoksilla kokeilemalla. Vaikka söinkin terveellisesti useimmiten, minulta puuttui esim rasva ruuasta kokonaan sekä kuitu, Saan myös apua ravintoterapeutilta tässä keväällä ja projekti jatkuu.

Tammikuussa oli ensimmäinen tiimileiri Nuuksiossa, jossa tutustuin ensimmäistä kertaa tiimin muihin ajajiin. Hauskoja persoonia, vanhoja tuttuja ja siitä jäi hyvä mieli, 4h Nuuksion metsissä vaeltamassa.

Maaliskuun lopussa 2017 lähdin Mallorcalle tiimikaverini Hannan kanssa sekä perheeni tuli mukaan.
Ajoimme Hannan kanssa monta hauskaa lenkkiä ja harjoittelimme yhdessä ajoa ja tutustuimme toisiimme vielä paremmin. Muita tiimiläisiä emme tavanneet kuin hotellin aulassa aikataulusyistä, se vähän jäi harmittamaan, mutta kyllä me tässä kesällä saamme yhdessä ajaa varmasti ja paljon.

Nyt eletään huhtikuuta 2017 ja olen taas kisakunnossa. Huomenna puen IBD cycling teamin ajoasun ensimmäistä kertaa päälleni kuvauksissa ja näen tiimikavereitani taas.

Se tuntuu hienolta, koska aina kun katson taaksepäin, näen sen oman elämäni Paris-Roubaix kivitiepätkän, josta selvisin kuin selvisinkin.

Tunnen taas eläväni. This is my life.

Seuratkaa kesän tapahtumia.. sillä silloin kun tuutsi polkee, niin varmasti tapahtuu vai miten se meni :)

SM-kisat ja U6 tour ja kauden päätös samalla

Sm-kisoihin lähdettiin kaksjakoisin mielin. Itse tunsin, että joku ei ole kohdillaan, jokin puuttui ajamisesta. Se viimeinen puristus. Kävin lääkärissä ekan kerran, poskiontelot punkteerattiin ja otettiin näyte. Tulosta en saanut, kun lekuri lähti lomille.

No tempoaattona ajeltiin Lotan kanssa reitti läpi ja tuntui paremmalta. Mutta kisapäivänä, jo aamulla olin poikkeuksellisen hermona, kroppaa kolotti ja kaatosade ulkona ei mieltä lämmittänyt.
Sitten lähdettiin lämmittelyn jälkeen lähtöpaikalle ja huomasin ettei sykkeet nouse. Tiesin, että homma oli siinä. Mieltä ei myöskään nostanut se, ettei tiimistämme ollut lähtöpaikalla ketään, ja seisoin vesisateessa odotellen, kunnes pääsin katokseen kylmettymään lisää mittauksen jälkeen.

Vittuuntuneena, jalat kohmeessa ajelin sit kisan läpi, viimeiset SM-kisat. Ei mennyt putkeen sekään. Peruin loppukauden kisat, koska kiinnostukseni oli nolla. Sitten alkoi tiimi pyytelemään sm maantiekisaan viivalle, lopulta suostuin menemään, enempiä onnen hetkiä ajattelematta. Kaksi apukuskia oli ulkona jo ekan kierroksen puolivälin jälkeen ja otin roolini ja yritin saada Lotan toiveiden mukaan vauhtia pääjoukkoon. Sitten 50 km jälkeen vedin Lotalle irtiottoyrityksen, joka ajettiin kiinni ja oma osuuteni kisassa oli siinä. Ajoin maaliin lenkkivauhtia jäähdytellen ja kotiin enempiä miettimättä. Epäkiitollista hommaa sanon minä. Menin lääkäriin taas, koska korvani särki kovin. Korvakäytävän tulehdus ja antibioottiliuosta korvaan.

Sitten lähdettiin viikon treenien jälkeen U6- tourille Ruotsiin. Prologi ei onnistunut, hyydyin totaalisesti 200m ennen maalia. Seuraavalle etapille lähdin ajatuksella pääjoukossa maaliin ja nostellaan sijoitusta kokonaiskisassa. No, viimeiselle kierrokselle asti homma meni kuin unelma, ajelin pk-sykkeillä porukassa, toki mäessä joutui 2 km pinnistää vk:lla ja tuntui, että nyt kone toimii.
Sitten rysähti. Näin kuinka noin 3 m minusta vierellä ollut ruotsalainen lähti sivuttaisliikkeeseen, mutta itsellä ei ollut siinä vauhdissa ja paikassa mahkuja väistää ja hän törmäsi etukiekkooni ja lähdin siitä tangon yli samantien. Tulin niskoilleni alas, oikea hartialle paino, ja sitä murtuvien luiden rutinaa korvissani en unohda koskaan. Se oli siinä. Ambulanssilla sairaalaan Skövdeen. Kypärä pelasti henkeni, kypärän takauloke todennäköisen halvaantumisen, ja suurimmat vammat lopulta 4 osaan mennyt solisluu, kaularangan painuminen kasaan,hematooma niskassa, aivotärähdys ja pintaruhjeita siellä täällä. Sairaalassa kohtasin tämän ruotsalaisen, jolla oli kiekkoni pinnat pystyssä pohkeessa. Keskusteltiin ja hän pyysi anteeksi. Kertoi olevansa ekaa kertaa noin isossa lähdössä. Odotellessani kotiutumista majatalossa, edellä mainittu lääkäri soitti ja kertoi, että minulla on streptokokki-pöpö, joka tarvitsee antibioottihoidon. Kiitos siitäkin tiedosta. Olis voinu kertoa ennen sm-kisoja.

Päätin, että nämä hommat on nähty, ajettu ja koettu. Pyörä säilyi ehjänä, etukiekkoon uusitaan pinnat ja se on kuin uusi taas.

Suomeen päästyäni, solisluu leikattiin, kaulatuki laitettiin ja 10.8 kuulen tuomioni. Ylihuomenna tikit pois ja sisätreeni voi alkaa.

komea arpi tulee muistoksi

Ai, mitä varten vielä treenaan? Itseäni varten. Tulisin hulluksi, jos minulla ei olisi mitään harrastusta.
Arvet kannan ylpeydellä, koska olen ainakin yrittänyt. Olen pienestä pitäen ajanut 2 pyöräisillä ja se tunnen, jonka saan pyörän päällä, sitä ei korvaa mikään. Sitä ei saa rahalla, ei viinalla, eikä mistään muusta lajista. Nyt kun olen 3 viikkoa ollut ajamatta poislukien yhden kevyen wattbikekokeilun, tiedän, että nautin ajamisesta. Olen sairas, koska en pääse ajamaan.

tämä on tulevaisuuden näkymä

ei ihan pystynyt vielä

Tämä kesä opetti minulle yhden asian. Elän itselleni ja ajan itselleni, en muita varten. Tiimitouhut saavat jäädä omalta osaltani, Suomessa niistä ei saa kuin otsaryppyjä ja haukut selän takana ja olen niihin karkeloihin liian vanha yksinkertaisesti. Kun treenimäärät ovat olleet korkeimmillaan ja työn ja urheilun yhdistäminen ovat tehneet elämästä ykstoikkoista ja ns köyhää omasta mielestäni, olen haaveillut siitä, että saisin vaan olla ja levätä.
No, nyt ollaan ja levätään. Eipä hääviä ole tämäkään. Joten suunnitelma B kiitos. Se on kirkkaana päässä, mutta nyt mennään minun ehdoillani ja minun tavallani, lievää tuutsimaista hulluutta unohtamatta :)

toukokuusta kesäkuuhun pyörällä päästään

Etappiajojen jälkeen olin aika väsynyt. Niin töissä kuin ajamisen rintamalla tekemistä piisasi. Voisi sanoa, että henkisesti olisi kaivannut lomaa, mutta eipä sitä ollut saatavilla. Kovaa treeniä jatkettiin, vaikka kisoja alkoi tulla ja kisat olivat osa harjoituksia. Aina maaliintulon jälkeen en osannut ajatella niin, mutta hammasta purren nielin tilanteen. Olin pyörällä päästäni, töitten jälkeen halusin nukkua, mutta eikun treenaamaan vaikka väkisin. Välillä vihasin pelkkää pyörän näkemistäkin, välillä oltiin podiumilla ja välillä kaukana siitä. Ruokavaliokin herpaantui ja töissä olin välillä syömättä mitään ja välillä söin kahden edestä täyttä kuraa. Sveitsin UCI 1.2 kisaan piti levätä alkuperäisen suunnitelman mukaan muttei mitenkään herkistellä koska se oli kyllä tärkeä kisa, muttei päätähtäin. En siis halunnut pudota heti alussa realistina. No suoraan sanoen, viikon valvomisella ja paikan päällä yrittäen kiriä univelkaa ja väsyneenä harjoitellessa tulos on sitä mitä se oli. Karmeeta katsottavaa, vaikken nyt ihan heti pudonnutkaan ja putosi muitakin.

Sveitsistä kotiuduttuani odotin, että nyt levätään, mutta ensin poskiontelot ilmoitti, ettei käy,  ja valmentaja ilmoitti, ettei käy, vaikka kroppa halusi levätä oireillen kaikin eri tavoin. Nyt viimeinen puristus ennen piikkausta. Pure hammasta!!! No sitä se tosissaan oli. Porvoon ajoista en ole koskaan lähtenyt kotiin yhtä väsyneenä kuin eilen. Olin henkisestikin aivan maissa, kun en saatana 60 km pysy pääjoukossa edes, ihan paska. No 60km tempo niissä tuskissa, kun jalat eivät suostuneet polkemaan ja tahdon voimalla päätin uhmata niitä, oli varmasti hapenotollisesti hyvä treeni mutta jaloille täyttä myrkkyä. Kisan jälkeen join lasillisen punaviiniä ja nukahdin sohvalle, josta kömmin kipeenä buranaa napsien sänkyyn.

Tänään aamulla sitten lyötiin dataa pöydälle,kun mieli oli leppynyt ja kun valmentajamieheni otti asian esille. Garminin kalenteri näytti, että olin viihtynyt pyörän päällä enemmän kuin töissä. Olin vain treenannut jalat alta, niinkuin hänen mukaansa oli tarkoituskin, käydä äärirajoilla. Hän vain yllättyi siitä, etteivät jalkani palautuneet samaa tahtia muun elimistön kanssa. No huono lihashuolto omalta osaltaan varmasti oli mukana siinä, erilaiset velvoitteet toukokuun aikana ja se, että sokeudun harjoituksen mennessä hyvin, enkä osaa yksin hallita vauhtia tai välityksiä, ellei joku mittari tai henkilö ole sanomassa sitä.

Tosin en ole kisoihin yleensä "valmistautunut" samalla tavalla kuin viime viikolla. 2 tehotreeniä juuri ennen maantiekisaa, 20 km tempo myrskyssä ja kiritreenit. Ei tällä iällä enää. Tosin alkuviikon sairastelut sysäsivät halutut treenit loppuviikolle ja Porvoon ajot jäi jalkoihin. Piti valita, mitä tavoittelee. En vain enää muistanut mitä alkuviikosta minulle oli puhuttu lääkärin ja valmentajan suusta. Eli kyllä sitä temperamenttiä vielä löytyy, vaikka olenkin tällä kaudella pitänyt kisojen jälkeen turpani aika kiinni ja häipynyt jäähtymään. (Esim AHH tempo, tulin maaliin ja kellotin itsekin mittarillani ja totesin, etät vituiks meni. Häivyin ja kun tulin muissa asioissa takaisin jäähdyttyäni pojat kertoivat minun olleen 3. ja kehuivat että sieltä se tulee ilman herkistelyäkin. Keli vain oli hiukka vaativa sekä matka oli 200m pidempi. Eli turhaan rankaisin itseäni ajamalla hikiän mäkeä 5 kertaa täysillä ylös tempopyörällä kasvattaen rasituskuormaa turhaan suunnitellusta.)

Sain nyt ohjeet. Aika näyttää, riittääkö aika, kyky ja tahto.. Kahden viikon päästä kellon mentyä päälle, tiedän, että se tulee olemaan elämäni helvetillisin matka maaliin. Koska en anna periksi itselleni, tiedän että pystyn ylittämään sen rajan, joka on ennen tullut vastaan. Ja se riittää mihin riittää. Enempää en pysty antamaan enkä tekemään. Mutta kaikesta huolimatta, elän parasta kesääni pitkään aikaan. Vapaana kuin taivaan lintu, tehden sitä mitä haluan. Nautin kisoista, siitä kutkutuksesta vatsanpohjassa, kun on niin innoissaan menossa kisoihin ja parasta kaikessa on kivat tiimikaverit ja rakas valmentaja, joka tulee nostamaan pystyyn, kun makaan ojan pohjalla. Pitäähän naispyöräilijän aina vähän olla draamaqueen :)

Parasta tässä harrastuksessa on se, että saa antaa kaikkensa, saavuttaen itsensä voittamisen tunteen jos ei muuta. Se tunne kantakoon jokaista pyöräilijää myös vaikeina hetkinä. Sillä niitä on kaikilla. Se tunne minullakin oli eilen illalla, koska en olisi koskaan uskonut ajavani sellaisilla jaloilla 60 km. Mutta ajoin kumminkin, perkele!

3. naisten etappiajo 1-3.5.2015

Joukkueemme oli tähän etappikisaan nelihenkinen. 1 monipuolinen ajaja, 1 kiritykki, 1 tempoajaja ja 1 enskertalainen sekä N-18 kisassa ainoana osanottaja Cecilia, joka haki kisakuntoa samalla ja auttoi naisten joukkuetta monin tavoin. Tällä lähdettiin liikkeelle.

1. etappi oli 2.6km prologi Helsingin baanalla. Vappupäivä oli kolea ja tuulinen.
 Prologissa eroja jo saatiin aikaiseksi ja siellä Heidi ja Rosa ajoivat sekunnin sisään toisistaan sijoille 2 ja 3. Itse olin kahdeksas. Heli avasi myös hyvin.

2. Etappi 10km tempo sateen jälkeen koleassa kelissä Seutulassa. Tempo monesti etappikisoissa tekee eroja, joita on vaikea ajaa kiinni ja niin kävi nytkin. SM-hopeamitalisti Särkioja paineli menojaan ja otti paidan. Itse tempopossuna olin 6. ja Heidi ja Rosa tulivat siinä perässä ja Heli tempoi myös kivasti.

3. Etappi. Kaatosateessa ja +4 astetta 82 km maantie. Joukkueemme piti lähteä hyökkäystaktiikkaan mutta siinä kelissä ne aikeet kohmettuivat. Yksi yritys Rosan kanssa, mutta ei niin ei ja heti perään Rosalla meni rengas 37 km kohdalla ja siirryimme pääjoukon eteen hallinnoimaan vauhtia, jotta hän pääsee takaisin. Itsellä tarkoituksena oli vetää Toppilanmäen alle ryhmä nauhana josta kiritykkimme pääsi kirimään kiripisteistä ja voin sanoa, että sen jälkeen Toppilanmäki koitui aina erittäin raskaaksi minulle. Putosin ja nousin aina takaisin ja se vei voimia paljon. Etuvaihtaja sanoi sateessa sopimuksen irti. Sitten jalat kramppasivat ja olin jo keskeyttää, mutta luonne ei antanut periksi ja ajoin vielä kerran pääjoukkoon ja siirryin viimeiseen suunnitelmaan, vetää loppuveto. Se oli jotain karmeaa, sormet eivät toimineet ja jalat olivat krampeista ja kylmyydestä kohmeiset.  Lopussa Rosa kiri neljänneksi, ei enempää saanut ulos siinä vaiheessa, tosin ei kukaan muukaan. Heidi myös kirissä mukana ja itse olin 10 rullaillen pääjoukon perällä maaliin.  Heli tuli 6-7 min myöhemmin maaliin uupuneena.  Heli osoitti joukkuejajajan luonnetta, kun vedimme joukkueena pääjoukkoa hetken aikaa, ennen irtiottoyritystä.  Hieno suoritus häneltä.

Johtajan paita säilyi Särkiojalla ja sitä päätettiin lähteä riistämään häneltä seuraavana päivänä.

4. etappi. Aurinkoisessa, koleassa kelissä Eläintarhassa ajettu 36 km kortteli. radalla oli 2 nousua, joista toisen päätteeksi oli hiekkatietä ja vesirailoja sekä tiukka 120 asteinen kurvi, jossa mutaisen ruohionurmikon kautta pääsi nopeammin. Matkalla 3 kirikierrosta. Tiedettiin, että tempokone Särkioja ei kestänyt maantielläkään kovia rykäisyjä kovin hyvin, niin päätimme aloittaa heti nykimisen. Rosa johdatti porukan ekaan mäkeen ja eroa syntyi ja Särkioja tippui. Heli kontrolloi Särkiojaa ja huoltajat kellottivat eroa. Sen jälkeen ajattelin, että se homma hoidettu, nyt Heidi ajaa pronssista. Päätin alkaa varmistelemaan joukkuekilpailun voittoa ja sekin oli hoidettu jo puoliväliin mennessä. Palasin pääjoukkoon mutta en enää kestänyt kun kirikierros viimeisen kerran rävähti. Liian hapokasta.  Olin tyhmä, siinä vaiheessa olisi oikeasti tarvittu, jos olisi ollut jaloissa jotain, mitä antaa. Viimeisen kirin jälkeen kilpailun voittaja olikin jatkanut vetoa,  ja Heidi ja Rosa eivät saaneet porukkaa syttymään takaa-ajoon ajoissa. Sinne meni voitto ja samalla voittaja nousi peräti 7. sijalta kokonaiskilpailun 3.eksi. Heidi jäi neljänneksi. Harmitti vietävästi. Kaiken lisäksi viimeisellä kierroksella Heidi kaatui kovavauhtisessa kurvissa, ja rengas lähti vanteelta, Heidi onneksi selvisi kaatumisesta säikähdyksellä ja pikku naarmuilla.  Itse tulin maaliin pääjoukosta jääneenä ja kaiken antaneena ja olin 9. Heli tuli maaliin myös ja huokaisi syvään, ensimmäinen etappikisa oli ajettu maaliin hienosti.

Cecilia voitti N-18 sarjan, ja me voitimme joukkuekilpailun, joten ei nyt ihan tyhjin käsin kotiin lähdetty. Hyvä treeniviikonloppu kilpailullisessa mielessä. Joukkue sai hyvää käytännön oppia ja harjoitusta.

Täältä voi käydä katselemassa kokonaistuloksia. http://www.tulospalvelu.profiili.fi