juo!

Olen tässä viime aikoina aktiivisesti ajanut. On ollut nautinto ajaa pyörillä, jotka ovat minulle sopivia ja laadukkaita. Aika-ajopyörän selässäkin olo tuntuu niin rennolta ja mukavalta. Mutta tänään elimistöni sanoi sopimuksen osittain irti. Tiesin ensimmäisten kilometrien aikana, ettei tämä ajo mene ihan putkeen...Keuhkoni löivät aivan tilttiin ja jalkani seurasivat perässä. Tosin tälläkin kunnolla, suoritus oli keskinkertainen. Siis enhän minä keskeytä ellen kuole!

Saapuessani majapaikkaan, lattialla oli palautusjuoma valmiina ja sen alla lappu... JUO! Valmentaja oli jo kiirehtinyt autolla paikalle, kun minä palauttelin pyörällä perässä. Siis nykyinen valmennussuhteeni on aika ainutlaatuinen. Sellaista on vaikea saada. Molemmat näkevät toisistaan mitä toinen ajattelee... Luottamus on molemmin puolista ja viime aikaisten jännitysten ja ailahtelevaisuuksien syyt on selvitetty ja olo on vapautunut.
Tänäänkin vaikka ajo meni persiilleen tavallansa, niin silti pystyin hymyilevänä antamaan palautetta ja kertomaan syitä ja tuntemuksiani. Enpä ole moiseen ennen pystynyt! Yleensä olen raivostunut, käskenyt kaikkien suksia kuuseen ja antaa minun olla rauhassa märehtimässä.. henkinen puoli onkin puoli ruokaa tässä hommassa näköjään.. Eli mieleni on muuttunut opel calibrasta opel corsa 1.0:aan:)
Tosin osaan minä vieläkin kahdella pyörällä mennä kurvit ja vinguttaa rengasta, jos tarve vaatii..

Valmentamisesta... pari viikkoa sitten päätin lopettaa suojattini "valmentamisen". Siitä seurasi aikamoinen hässäkkä ja hän joutui todenteolla miettimään, miksi on ostanut juuri monella tuhannella eurolla pyöriä... noh.. menihän se sitten jakeluun. Tosin nyt roolini on hiukka muuttunut. Päätin, etten ihan kädestä ala pitämään joka asiassa, vaan ihmisen pitää oppia. Olenkin antanut hänen omatoimisesti nyt korjata pyöriään, antanut vinkkejä, mistä saa tietoa. En ole tuonut tietoa hänen luokseen. Ehkä tämä lähestymistapa osoittaa hänelle, ettei tätä lajia voi oppia hetkessä, se on elintapa ja vaatii muutakin kuin polkemista. Pitää olla oma-aloitteinen ja tarttua toimeen. Kukaan ei sinun puolestasi mene kisapaikalle ja levitä punaista mattoa allesi ja sano aja. No way!
Itse sinä tuulensuunnat, kelin, rataprofiilin ja routakuopat selvität. Se on osa suoritusta. Ehkä tämä lähestymistapa selittää, miksi mulla on aina kiire:)

Tein hänelle ensimmäisen ohjelman tauon jälkeen. Paluupostissa on tullut joka viikko toteutuneet harjoitukset. Siinä on osoitus, ettei tämä laji ole fyysinen, vaan se on myös  henkinen, sitä ajaa jos haluaa ajaa. Ja silloin on valmis tinkimään muusta ajaakseen.

On minulla nyt toinenkin "valmennettava" tyttö. Eka tempo oli ainakin veret seisauttava. Lupaava suoritus. Vielä kun saisi hänet viivalle, mutta hän tulee sitten kun ja jos on itse valmis siihen. En pakota. Mutta ainakin lajista on innostunut, ja se jos, mikä on tärkeintä. Ensi viikolla alkava kilometrikisa valtakunnallisella pyöräilyviikolla on hänen ensimmäinen koitoksensa. Hän aikoo ajaa 500 km viikossa. 50km enemmän kuin viime viikolla, joten ei ole varmaan kovin vaikea saavuttaa. (tosin tämä tavoite lähti, kun kerroin aiemmista harjoitteluvuosistani, nythän en enää tuommoisia määriä viitsisi edes ajaa)

Tsemppiä molemmille "tytöille" treeneihin ja kevään koitoksiin!!!