Olen puskenut kuin raivohärkä. Tunnollisesti kaikki harjoitukset, tahkonut kovia tuloksia salilla ja pyörän päällä watit ovat olleet kovia. Tiesin jo tehdessäni, ettei tuo ilo ole kovin pitkäaikaista. Kroppa ei voi kestää, kun samalla käyn töissä ja illat ja yöt olen äitini tukena henkisesti sekä fyysisesti. Olen hoitanut hänen kauppareissunsa, muut asiansa ja käynyt luomassa lumia ja hakenut polttopuita ahkiolla kaiken muun lisäksi.
Eilen syöpälääkäri soitti äidilleni, sitä puhelua on odotettu. Hän kertoi, että sydämen pumppausteho on hyvä ja hoidot voidaan jatkossa antaa 100% teholla. Lisäksi hän kertoi, että tämä syöpälaatu ei ole sitä periytyvää sorttia. Joten voin huokaista helpotuksesta. Vaikkakin isoäitini ja äitini ovat nyt sairastaneet rintasyövän ja isäni on kuollut syöpään, niin minulla on ehkä selviytymismahdollisuudet hyvät sen suhteen ainakin.
Lisäksi hän kertoi, että äidin syöpä ei ole vielä levinnyt luustoon. Sekin oli hyvä uutinen.
Kaiken tämä sopan jälkeen stressi alkaa tulla ulos. Illalla istuin pimeässä olohuoneessa ja itkin helpotuksesta. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa ja väsymys on lauennut, niin että voisin nukkua kellon ympäri. Silti olen onnellinen. Usko tulevaisuuteen ja siihen että kaikki on taas hyvin, on suuri. Uskon, että selviän kahden talouden kasvaneista paineista ja kovista kuluista kunnialla. Työpaikalla työkaverini totesi: "syöpä on koko perheen sairaus". Mutta vielä 3 kk jatketaan syöpäklinikalla juoksemista melkein joka viikko.
Olen tässä syksyn ja talven aikana opastanut kuntopyöräilijöitä ongelmatilanteissa ja kalustohankinnoissa. Yksi kysymys sieltä on noussut esille: "mistä sä voit tuon kaiken tietää ja tää oikeesti auttoi...?"
Niinpä... Mistä minä sen kaiken voin tietää, muusta kuin siitä, että olen itse nuo virheet ja ongelmat kohdannut joskus ja keksinyt niihin ratkaisun. Tästä lauseyhteydestä kehitin itselleni tavoitteen. Kaikki tekemäni virheet viime vuonna on nyt aika hallinnassa ja niihin on löydetty ratkaisu. Pystynkö vetämään koko kauden läpi niin, etten tekisi yhtään kardinaalimunausta ja pääsisin jouluna 2012 nauttimaan kauden tuloksista? Sen aika näyttää..
Elämässä pitää olla tavoitteita. Nyt tavoitteeni on äidin paraneminen ja noiden viimevuotisten virheiden välttäminen. On aika kääriä hihat ja nousta pyörän selkään.
P.S Ai niin, hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää. Se hieman tässä tohinassa jäi taka-alalle. Oli mukava lukea toinen toistaan mukavampia tekstiviestejä tosiystäviltä. He ovat niitä jotka elämän myötä ja alamäissä ovat tukena, olleet jo vuosikausia itseasiassa. Välillä kiire vie kielen, ja tunnen huonoa omatuntoa, kun en ehdi pitämään yhteyksiä, mutta uskon, että he tietävät, että teen parhaani. He tietävät,että syksyllä tuutsi ilmestyy rappusille kahvittelemaan:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti