pöllimetsässä

Tänään aloitin päiväni metsässä. Kymmeniä kuormia painavia, märkiä pöllejä oli raijattava metsästä pilkkomispaikalle. Loistavaa treeniä!!!

Kiitos talvisen onnistuneen voimaharjoittelun, pöllit tuntuivat kevyiltä ja kärryt joita reisillä puskettiin eteenpäin, rullasivat pehmeässä maastossa.. Siitä heräsikin tavoite.

Kun tämä pyöräilyurani näyttää olevan ehtoopuolella, ehkä jo nyt, koska kalustoa ei kuulu saapuvaksi, niin voin sanoa että oma motivaationi koko lajia kohtaan on seuraava: "haistakaa vittu"... ja asenne kaikkia pyöräilijöitä kohtaan  on samanlainen. Autollakin aion ajaa jatkossa mahdollisimman läheltä pyöräilijää, tietäen kuinka paljon se vituttaa... Olen sadisti! Nämä olivat ajatuksiani ennen kovaa treeniä...

Turhaan olen koko talven rämpinyt tuolla loskapaskassa. Tai ehkei sittenkään... pöllimetsässä näin jo mihin harjoiteltuja ominaisuuksiani voisin hyödyntää. Aloitan voimanainen -kisat. Ainakin valmennus lajiin on kunnossa. Mieheni on aika guru voimailuun liittyvissä asioissa.
Hänen ansiostaan virolaiset voimannostajamiehet antoivat respektiä helmikuussa, kun pistelin jalkakyykkyä ja korkeaa penkille nousua Samin ohjauksessa... Oh, she is a girl, look those weights!!

Itse asiassa lajiin tutustuminen on jo käynnissä ja mietin kumpi on tärkeämpi, pyöräilyn sm-kisat vai voimanainen-sm-kisat? Kummassa on enemmän haastetta? Paikallinen crossfit-salikin avasi huhtikuun alussa Tuusulassa. Sinne pitää lähteä tutustumaan. Ainakin treenit sujuvat lähistöllä hyvässä ohjauksessa.

Pyöräilyvalmennus ei ole helppoa. Ainakaan jos ei ole samalla aaltopituudella, tämän koin jo leirillä Espanjassa. Kerroin siellä valmennettavalleni, että lopetan hänen valmennuksensa, jos homma ei ala muuttumaan. Hän sai hyvät eväät leiriltä jatkaa omatoimisesti harjoittelua annetun ohjelman mukaan. Mitä tapahtui? Eilen kuulin, kuinka hän kertoi, ettei pysty menemään kisoihin kun ei ole treenannut.
Se oli sitten siinä. Väkisin ei ketään voi valmentaa. Turhaa työtä en halua tehdä ja toivonkin että hän tulee pysymään pyöräilyn parissa ja jaksaisi joskus edes käydä lenkillä. En ehkä ollut oikea henkilö häntä valmentamaan, lähinnä olin henkilö joka huolsi pyöriä ja neuvoi häntä käytännön asioissa. En ehkä osannut vaatia tarpeeksi. Liian kiltti. Siksi arvostankin omaa valmentajaani, hän ottaa lutkusta kiinni sitten kun alan kiukuttelemaan tai ei huvita. Kuuluisan entisen valmentajani sanoin: " Sitä joko haluu ajaa, tai sitte sitä ei haluu.." so simple!!!