Juhannusmietteitä

SM-kisat olivat viime viikonloppuna. Itselläni ei aika-ajo sujunut ollenkaan ja maantiellä kiri ei irronnut.
Sijoitukset 14 ja 10. Jännä huomata, kuinka paljon päivällä on merkitystä suoritukseen. Perjantaina ei tullut mitään ja lauantaina kulki ihan kivasti, paitsi kirissä. Mutta kisoja tulee ja menee, uusia koitoksia odotellessa. Kismittämään jäi silti, ja viimeksi eilen sain kuulla, että minun on jatkettava kilpailemista. En tiedä, en osaa sanoa vielä. Motivaatio on iso osa kilpailutoimintaa. Tällä hetkellä motivaationi taistelee väsymyksen kanssa. Työ vaatii paljon, perhe vaatii paljon ja siihen päälle äidin sairastuminen ovat salakavalasti syöneet voimavarojani. Lähinnä kyllä henkisesti. Olen yrittänyt ottaa irtiottoja, pitänyt ns lomaa henkisesti, mutta en ole oikein täydessä motivaatiossa pystynyt kilpailemaan. SM-aika-ajossakin putosin omiin ajatuksiini kesken kisan moneen otteeseen ja se näkyi loppuajassa. Haluan kuitenkin näiden vuosien jälkeen kilpailla täysillä, en puoliteholla. Se ei anna minulle mitään kutkutusta. En halua olla takahikiän tempon ykkönen vaan SM-kisojen ykkönen. Ja se vaatii nykytasolla omistautumista, täyttä motivaatiota ja luopumista monista muista kotkotuksista. Päätin,että viimeisen yrityksen tänä vuonna keskitän syksyyn, heinäkuun aikana teen kaikkeni parhaani mukaan jotta tavoitteeni toteutuu. Pohjaa mille rakentaa on yllin kyllin. Tiedän sen, nyt se on vain omasta tahdostani ja taidostani kiinni. Tuuriakin hieman tarvitaan. Syksyn koitoksien jälkeen olen valmis miettimään tavoittelenko vielä unelmaani vai luovutanko?

Enemmän jännitettävää on ollut äitini kanssa. Hänet leikattiin tiistaina. Toipumista ja takapakkia vuorotellen. Mutta uskon, että siinä asiassa aurinko paistaa risukasaan ennemmin tai myöhemmin. Ja hän toipuu hyvin.

SM-kisojen jälkeen valmennettavani ajoi toisen pyöräilijän kanssa yhteen kevyenliikenteen väylällä Hyvinkäällä ja sai kätensä kipsiin ja Giantin korjaukseen. Onni onnettomuudessa, ettei sattunut pahemmin. Tämäkin pisti miettimään ammattini puolesta, kuinka kevyenliikenteen väylien turvallisuutta voisi parantaa. Molemmat ajoivat liikennesääntöjen mukaan, alikulun jälkeen risteävässä paikassa törmäsivät toisiinsa.
Onneksi vauhtia ei ollut paljon. toisella ei ollut kypärää. Valmennettavallani oli. Ja se meni vaihtoon.
Kypäräpakko ja sen käyttämättä jättäminen etenkin olisi saatava rangaistavaksi samoin heijastimen. Ei sitä tarvitsisi niin valvoa, mutta onnettomuustilanteissa niiden käyttämättä jättäminen vaikuttaisi muutoinkin kuin kallovammalla. En tiedä, olisiko sillä merkitystä. Mikä olisi voinut estää tuonkin onnettomuuden? Ei oikein mikään.. tekevälle sattuu, sanotaan. No ehkä liikennesuunnittelu. Väylien parempi rakentaminen, näköesteiden poistaminen.

Huomenna on syntymäpäiväni ja juhannusaatto. Ajattelin juhlistaa sitä ajamalla muutaman tunnin lenkin kauniissa kesämaisemissa. Josko äitinikin kotiutuisi juhannukseksi sairaalasta ja voisimme leipoa pienen synttärikakun. Lahjoja olen saanut jo etukäteen, FFWD:n kiekkoja ja hienon Giro di Italia ajopaidan, juhlistamaan sitä, että tänä vuonna naisten Girossa on suomalaisedustus Sari Saarelaisen toimesta pitkästä aikaa. Upea juttu!!!

Toivotan kaikille lämmintä juhannusta ja olkaa varovaisia siellä liikenteessä!!!