Se olisi jouluaatto. Perheet hiljentyvät joulupöydän ääreen ja joulurauha on julistettu jo 2,5h sitten. Kävin aamulla tykittämässä kovan jalkatreenin, eilen ei innostanut mutta tänään malmi sai kyytiä. Äiti pyyteli aatoksi syömään ja yöpymään. Ajattelin että voinhan minä töiden lomassa siellä yöni viettää. Eilen sitten raijasin tacxin ja pyöräni sisälle ja äitini kirosi. Eikö edes jouluna voisi pitää taukoa??? Ei voi...
Olen usein jouluaattona ajellut pyörällä ja ihmiset ovat epäuskoisina katselleet, että siellä se urpo hinkkaa.. taitaa olla orpo piru vie, kun ei ole näyttäisi olevan muuta tekemistä. Monesti olen miettinyt kehtaako sitä lähteä tien päälle joulunpyhinä kun naapurit näkevät...
Mutta tämä on minun tapani viettää joulua, ja tänä jouluna kelitkin ovat suotuisat ulkona ajamiseen, joten miksikäs ei:)
lauantai 24. joulukuuta 2011
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
Joulun odotusta ikääntyen...
Kävin 14.12.2011 kirurgisessa toimenpiteessä ja naamani on ollut turvoksissa 4 päivää. Tänään pitäisi astua lenkkareihin ja pinkaista taas vauhtiin. Vähän tuo räntähyhmä saa empimään, mutta houkutus liikkumaankin on suuri.
Tulossa on joulu, ja sen huomaa myös töissä. Päivät venyvät ja viikonloput istun ja pakerran toimistossani kasvavien juttupinojen takana. Siellä vietän myös jouluni. Työ on yksi niistä tekijöistä jotka asettavat haasteita urheilevalle ihmiselle. Miten jaksaa tunkkaisen työpäivän jälkeen vielä kipaista lenkille tai tehdä vauhdikkaan kovan harjoituksen kotona tai salilla? Töissä mielessäni on koko ajan se illan harjoitus. Ajoitan ruokailut niin että olen mahdollisimman hyvässä iskussa illalla. Venyttelen työpöydän ääressä ja pidän taukojumppaa. Olenkin välttänyt monet hartiakivut ja päänsäryt tällä toiminnalla. Siksi myös olen joulut töissä. Silloin harjoituksillekin yleensä on järjestetty lepoa ja vapaata. Silloin tohtii olla töissä.
Eilen kävin näöntarkastuksessa. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja tarvitsen lukulasit. Nyt minulla on sellaiset, ja työkaverit kettuilevat, että onko Miettinen tullut vanhaksi.. Ehkä ulkoisesti vanhenen, mutta mieli on vielä kuin pienellä lapsella, joka uskoo joulupukkiin. Odotan innolla piparien paistamista, kuusen koristelua, pakettien avausta. Se tunne, kun ostin miehelleni joululahjan, kun saa antaa toiselle lahjan siitä, mitä hän on hyväkseni tehnyt (tosin siihen ei minun rahani edes riittäisi ja pakettinarukin loppuisi kesken) , se on se, mikä joulussa on joulun tarkoitus. Se pieni lämmin henkäys, joka kulki lävitseni, kun paketoin hänen lahjaansa hymyillen. Sama koskien tietysti muidenkin lahjoja, mutta hänen kohdallaan se tunne oli kaikkein voimakkain. Miksi?
Muistan kuinka SM-paritempon jälkeen hän oli tyttöjen kanssa leiponut ja koristellut mestarille täytekakun...
Muistan kuinka kesällä SM-kisoissa ohjaustangon rikkouduttua purin pettymystäni häneen urpomaisesti käyttäytyen tai kuinka hän Mynämäellä sai minut nousemaan maasta ja ajamaan kisan läpi, sijoittuen kolmanneksi. Kuinka hän katsoi kitumistani sairastumisen hetkillä. Tai kuinka hän istui sairaalassa petini vieressä lämpimästi hymyillen, kun toivuin leikkauksesta. Niitä hetkiä ja sitä tukea en voi koskaan korvata millään lahjalla... mutta aina voin yrittää parhaani hänen valmennettavanaan ja olemalla kiltti ja kiitollinen hänelle, että hän on rinnallani joka päivä. Uskon, että se riittää hänelle.
Tulossa on joulu, ja sen huomaa myös töissä. Päivät venyvät ja viikonloput istun ja pakerran toimistossani kasvavien juttupinojen takana. Siellä vietän myös jouluni. Työ on yksi niistä tekijöistä jotka asettavat haasteita urheilevalle ihmiselle. Miten jaksaa tunkkaisen työpäivän jälkeen vielä kipaista lenkille tai tehdä vauhdikkaan kovan harjoituksen kotona tai salilla? Töissä mielessäni on koko ajan se illan harjoitus. Ajoitan ruokailut niin että olen mahdollisimman hyvässä iskussa illalla. Venyttelen työpöydän ääressä ja pidän taukojumppaa. Olenkin välttänyt monet hartiakivut ja päänsäryt tällä toiminnalla. Siksi myös olen joulut töissä. Silloin harjoituksillekin yleensä on järjestetty lepoa ja vapaata. Silloin tohtii olla töissä.
Eilen kävin näöntarkastuksessa. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja tarvitsen lukulasit. Nyt minulla on sellaiset, ja työkaverit kettuilevat, että onko Miettinen tullut vanhaksi.. Ehkä ulkoisesti vanhenen, mutta mieli on vielä kuin pienellä lapsella, joka uskoo joulupukkiin. Odotan innolla piparien paistamista, kuusen koristelua, pakettien avausta. Se tunne, kun ostin miehelleni joululahjan, kun saa antaa toiselle lahjan siitä, mitä hän on hyväkseni tehnyt (tosin siihen ei minun rahani edes riittäisi ja pakettinarukin loppuisi kesken) , se on se, mikä joulussa on joulun tarkoitus. Se pieni lämmin henkäys, joka kulki lävitseni, kun paketoin hänen lahjaansa hymyillen. Sama koskien tietysti muidenkin lahjoja, mutta hänen kohdallaan se tunne oli kaikkein voimakkain. Miksi?
Muistan kuinka SM-paritempon jälkeen hän oli tyttöjen kanssa leiponut ja koristellut mestarille täytekakun...
Muistan kuinka kesällä SM-kisoissa ohjaustangon rikkouduttua purin pettymystäni häneen urpomaisesti käyttäytyen tai kuinka hän Mynämäellä sai minut nousemaan maasta ja ajamaan kisan läpi, sijoittuen kolmanneksi. Kuinka hän katsoi kitumistani sairastumisen hetkillä. Tai kuinka hän istui sairaalassa petini vieressä lämpimästi hymyillen, kun toivuin leikkauksesta. Niitä hetkiä ja sitä tukea en voi koskaan korvata millään lahjalla... mutta aina voin yrittää parhaani hänen valmennettavanaan ja olemalla kiltti ja kiitollinen hänelle, että hän on rinnallani joka päivä. Uskon, että se riittää hänelle.
perjantai 9. joulukuuta 2011
turhauttavaa tuhisemista
10.12.2011 ajetaan wattbike-cupin ensimmäinen osakilpailu Helsingissä liikuntamyllyssä. Enkä voikaan osallistua, vaikka vielä viikko sitten olin täysin valmistautunut siihen. Hammasoperaatio venähti niin, etten yksinkertaisesti uskalla mennä kilpailuun. Se voisi olla tuhoisa harjoituskauden kokonaisuutta ajatellen.
Tänään kävin salilla. Fiilis kesken työpäivän oli rautaisa ja tulokset imartelivat tekijäänsä. Voimaa on... ihan eri tavalla kuin ennen. Se oli yksi tämän harjoituskauden tavoitteistakin. Tuloskehitys on ollut suotuisaa ja nopeaa kuukauden ajan. Tietysti peruskuntoharjoittelusta on hieman tingitty ja se on ollut lähinnä ylläpitävää, samoin vauhtikestävyys on ollut aika vähäistä vielä...
Odotan innolla kun kunnon vauhtikestävyysharjoitteet alkavat, sillä jos en nyt salitreenin jälkeen pysty kunnolla kävelemään salista ulos, niin pääsenköhän enää sieltä kellarista ylös suihkuun...
mutta mikä ihaninta... ulkona sataa kunnolla lunta... kohta pääsee hiihtämään!!!
Tänään kävin salilla. Fiilis kesken työpäivän oli rautaisa ja tulokset imartelivat tekijäänsä. Voimaa on... ihan eri tavalla kuin ennen. Se oli yksi tämän harjoituskauden tavoitteistakin. Tuloskehitys on ollut suotuisaa ja nopeaa kuukauden ajan. Tietysti peruskuntoharjoittelusta on hieman tingitty ja se on ollut lähinnä ylläpitävää, samoin vauhtikestävyys on ollut aika vähäistä vielä...
Odotan innolla kun kunnon vauhtikestävyysharjoitteet alkavat, sillä jos en nyt salitreenin jälkeen pysty kunnolla kävelemään salista ulos, niin pääsenköhän enää sieltä kellarista ylös suihkuun...
mutta mikä ihaninta... ulkona sataa kunnolla lunta... kohta pääsee hiihtämään!!!
keskiviikko 30. marraskuuta 2011
uudenmaan pyöräilijät
http://www.uudenmaanpyorailijat.com/?page_id=44
Uuden seurani ajajat on nyt vahvistettu ja tuntuu hyvälle. Varsinkin naisissa on hyvä porukka, joka varmasti laajalla rintamalla saa tulosta aikaiseksi ja yrittämisestä se ei jää kiinni. Miehissä on uusia tulokkaita pyöräilymaailmaan, ja innolla odotan heidän edesottamuksiaan.
Itse lueskeltuani pyöräilyunionin vuosikokouksen antia, aloin entistä enemmän kiinnostumaan uudelleen maastopyöräilystä. Varsinkin cross country eliminator kuulostaa minusta erittäin mielenkiintoiselta:)
Maantiepyöräilyssä pohjat maastoon kunnollisesti varmasti ovat ihan ok, mutta ajotekniikka kaipaa harjoittelua maastossa. Näillä keleillä cyclocrosspyörällä on kiva ajella maastossa polkuja ja tekniikka kehittyy hyvin ja tuo vaihtelua puuduttaviin maantielenkkeihin. Eikä viimakaan haittaa silloin. Maastopyörän hankinta on seuraavana listalla varmasti ensi syksynä.
Yskä, josta aiemmin kirjoittelin, on nyt yllättäen poissa. Tilalle tuli epäonnistuneen hampaanpoiston jälkeen hillitön hammaskipu. Ehkä onnekseni niin väsynyt elimistö saa huilata taas hetken, sillä treenasin 14 päivää ilman passiivista lepoa. Huomasin sen vasta ladattuani harjoituspäiväkirjaa koneelle ja asia olisi selvinnyt kyllä ihan ulkoisesti peiliin tarkastellen mustia silmänalusia ja kauhtunutta olemustani. Elämä on ollut työ- treeni- nukkuminen tai treeni -työ- treeni- nukkuminen ja kaikki huvitus on ollut toissijaista.
Elimistöni alkaa kuitenkin olemaan toipunut ja palautunut. Treenit ovat viikko viikolta koventuneet ja määrät alkavat olla huipussaan. Leposyke on entisellä tasollaan ja aamuisin saankin herätä jumppaamalla jottei tule ylimääräistä tykytystä nopeasta ylösnoususta. Tammikuussa on edessä viikon harjoitusleiri samoin helmikuussa ja maaliskuussa onkin 2 viikon leiri. Joten niitä odotellessa motivaatio pysyy hyvällä tasolla. Motivaatioon vaikutti myötämielisesti myös eilinen vierailuni Probikessä Nummelassa. Simon innostuneisuus seuran toiminnasta, kannustus ja tuki minuakin kohtaan ovat sitä luokkaa, että suorastaan liikutuin. On suorastaan ilo ajaa Uudenmaan pyöräilijöissä ja tehdä kaikkensa uuden seuran menestyksen eteen. Se jos mikä motivoi tällaisena talvena..
Uuden seurani ajajat on nyt vahvistettu ja tuntuu hyvälle. Varsinkin naisissa on hyvä porukka, joka varmasti laajalla rintamalla saa tulosta aikaiseksi ja yrittämisestä se ei jää kiinni. Miehissä on uusia tulokkaita pyöräilymaailmaan, ja innolla odotan heidän edesottamuksiaan.
Itse lueskeltuani pyöräilyunionin vuosikokouksen antia, aloin entistä enemmän kiinnostumaan uudelleen maastopyöräilystä. Varsinkin cross country eliminator kuulostaa minusta erittäin mielenkiintoiselta:)
Maantiepyöräilyssä pohjat maastoon kunnollisesti varmasti ovat ihan ok, mutta ajotekniikka kaipaa harjoittelua maastossa. Näillä keleillä cyclocrosspyörällä on kiva ajella maastossa polkuja ja tekniikka kehittyy hyvin ja tuo vaihtelua puuduttaviin maantielenkkeihin. Eikä viimakaan haittaa silloin. Maastopyörän hankinta on seuraavana listalla varmasti ensi syksynä.
Yskä, josta aiemmin kirjoittelin, on nyt yllättäen poissa. Tilalle tuli epäonnistuneen hampaanpoiston jälkeen hillitön hammaskipu. Ehkä onnekseni niin väsynyt elimistö saa huilata taas hetken, sillä treenasin 14 päivää ilman passiivista lepoa. Huomasin sen vasta ladattuani harjoituspäiväkirjaa koneelle ja asia olisi selvinnyt kyllä ihan ulkoisesti peiliin tarkastellen mustia silmänalusia ja kauhtunutta olemustani. Elämä on ollut työ- treeni- nukkuminen tai treeni -työ- treeni- nukkuminen ja kaikki huvitus on ollut toissijaista.
Elimistöni alkaa kuitenkin olemaan toipunut ja palautunut. Treenit ovat viikko viikolta koventuneet ja määrät alkavat olla huipussaan. Leposyke on entisellä tasollaan ja aamuisin saankin herätä jumppaamalla jottei tule ylimääräistä tykytystä nopeasta ylösnoususta. Tammikuussa on edessä viikon harjoitusleiri samoin helmikuussa ja maaliskuussa onkin 2 viikon leiri. Joten niitä odotellessa motivaatio pysyy hyvällä tasolla. Motivaatioon vaikutti myötämielisesti myös eilinen vierailuni Probikessä Nummelassa. Simon innostuneisuus seuran toiminnasta, kannustus ja tuki minuakin kohtaan ovat sitä luokkaa, että suorastaan liikutuin. On suorastaan ilo ajaa Uudenmaan pyöräilijöissä ja tehdä kaikkensa uuden seuran menestyksen eteen. Se jos mikä motivoi tällaisena talvena..
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
sateesta viis, ajamaan siis...
Sehän on ihan varustelukysymys, voiko sateella ajaa... periaatteessa kyllä. Näillä keleillä, varsinkin sitkeän yskän vaivaamana, pitää olla tarkkana, milloin ulos menee ajamaan.
Eilen jouduimme valmennettavani kanssa tulemaan kesken kaiken lenkiltä pois, kun hänellä alkoi kurkkukipu ja tuli kuumeinen olo. Toivottavasti hän paranee pian.
Tänään lähdin yksin ajelemaan pitkää lenkkiä, kunnes sadepilvi saavutti karkulaisen ja ripautti vedet niskaan. Kylmähän siinä tuli, nostin tehoja ja pidin itseni lämpimänä ajamalla. Sade loppui ja naureskelin, että hyvä yritys saada minut palaamaan kotiin. Sitten tuli toinen sadekuuro. Ajolasit menivät takataskuun ja ajaminen muuttui kilpailuksi itseä ja kylmyyttä vastaan. Kunnes järki voitti. Kurvasin kotia päin. Treeni sai jäädä kesken. Olin aivan läpimärkä, uitettu koira, joka möyri koloonsa palelemaan.
Ulkona oli +5 astetta ja hienoinen tuuli ja kevyttä yläpilveä... kysyin vanhalta konkarilta, olenko luuseri kun annoin periksi? Hän hetken mietittyään tokaisi: " Et, sinulle on kehittymässä järkeä."
On järkevämpää ajaa sisällä lyhyempi treeni tai jättää homma kokonaan, jos ei ole mahdollisuuksia, kuin väkisin sateessa palelluttaa itsensä kipeäksi.
Voi valita, yksi huilipäivä tai parin viikon sairasloma.. se on itsestä kiinni. Joskus on hyvä olla sinnikäs mutta joskus on viisampaa palata takaisin.
Kostoksi olosuhteiden kohtelusta, pesin koirani päästyäni mökille, ja nyt meillä nukkuu kaksi uitettua koiraa sulassa sovussa toisiaan mulkoillen:)
Eilen jouduimme valmennettavani kanssa tulemaan kesken kaiken lenkiltä pois, kun hänellä alkoi kurkkukipu ja tuli kuumeinen olo. Toivottavasti hän paranee pian.
Tänään lähdin yksin ajelemaan pitkää lenkkiä, kunnes sadepilvi saavutti karkulaisen ja ripautti vedet niskaan. Kylmähän siinä tuli, nostin tehoja ja pidin itseni lämpimänä ajamalla. Sade loppui ja naureskelin, että hyvä yritys saada minut palaamaan kotiin. Sitten tuli toinen sadekuuro. Ajolasit menivät takataskuun ja ajaminen muuttui kilpailuksi itseä ja kylmyyttä vastaan. Kunnes järki voitti. Kurvasin kotia päin. Treeni sai jäädä kesken. Olin aivan läpimärkä, uitettu koira, joka möyri koloonsa palelemaan.
Ulkona oli +5 astetta ja hienoinen tuuli ja kevyttä yläpilveä... kysyin vanhalta konkarilta, olenko luuseri kun annoin periksi? Hän hetken mietittyään tokaisi: " Et, sinulle on kehittymässä järkeä."
On järkevämpää ajaa sisällä lyhyempi treeni tai jättää homma kokonaan, jos ei ole mahdollisuuksia, kuin väkisin sateessa palelluttaa itsensä kipeäksi.
Voi valita, yksi huilipäivä tai parin viikon sairasloma.. se on itsestä kiinni. Joskus on hyvä olla sinnikäs mutta joskus on viisampaa palata takaisin.
Kostoksi olosuhteiden kohtelusta, pesin koirani päästyäni mökille, ja nyt meillä nukkuu kaksi uitettua koiraa sulassa sovussa toisiaan mulkoillen:)
maanantai 21. marraskuuta 2011
yhteistyökumppaneita ja yskää...
Tässä syksyn aikana uudelta paikkakunnaltani olemme etsineet täysin uusia yhteistyökumppaneita tukemaan harrastustani. Voin kertoa, se ei ole maailman helpointa hommaa, siksipä säästääkseni hermojani, minusta tehtiin esite ja mieheni on sitten valitsemilleni tahoille ottanut yhteyttä. No tulosta on tullut kiitettävästi ja lisää on luvassa neuvotteluiden ollessa kesken.
Riisula rakennus Oy suurimpana yksittäisenä, paikallisyrityksenä innostui mukaan ja se on hienoa! Lisäksi Tuusulan uimahallin palveluista vastaava taho Kari Leppiaho Oy lähti liikkeelle ja saimme yhteistyösopimuksen aikaiseksi talven ajaksi. Lisäksi hieronnasta vastaa edelleen pääosin Energiapiste Auringonkukka Vihdissä ja aikaisemmin jo Probiken kanssa aloitettu yhteistyö kasvaa entisestään uuden seuran Uudenmaan pyöräilijöiden sekä Team Pro Bike-Giantin myötä. Minun tehtäväksi sitten jääkin tehdä parhaani jotta nämä logot tulevat tutuiksi menestyksen kautta.
Paikallistasolla isänpäivänä Keski-Uusimaa oli mukanani kuntotestissä Probiken testiareenalla, jossa ajoasentoni meni syyniin ja kuntoni. Kunto oli kohdillaan mutta ajoasentoni on hiukka erikoinen, joten sitä "hieman muokataan". Tosin kyseisellä uudella pyörällä kilometrejä on kertynyt vasta 700km joten ei säädöt ihan vielä ole löytäneet kohdilleen talvivarustuksessa ajellessa. Tosin olin yllättynyt, että testi sujui noinkin hyvin. Täsmäharjoittelu tuottaa nopeasti tulosta pohjan ollessa hyvä ja kestävä.
Tästä testistä sitten alkoi yskä. Kurkku kipeytyi ja sairaslomaakin tuli. No loma loppui ja kipu, mutta yskä jäi. Lenkkipoluilta minut voi tunnistaa köhisevänä ja puhisevana pyöräilijänä. Eilen töiden jälkeen lähdin kahden tunnin perussettiä ajamaan ilman ollessa kirpakan kostean pakastava. Vaatetta oli enemmän kuin liikeradat sallisivat ja hengitysmaskin kerätessä kiteitä ja ripsien jäätyessä yhteen estäen näkemästä pimeässä kaikkia kuoppia tuli jo ikävä Espanjaan. Lenkin jälkeen sulattelin itseäni saunassa tovin ja menin nukkumaan. Minä nukuin mutta muut eivät. Yskiminen ja köhinä pitivät heidät visusti hereillä. Onneksi ei kauan enää tarvitse kärvistellä, sillä Espanja odottaa. Mutta tämä yskä... se saisi jäädä Suomeen.
Riisula rakennus Oy suurimpana yksittäisenä, paikallisyrityksenä innostui mukaan ja se on hienoa! Lisäksi Tuusulan uimahallin palveluista vastaava taho Kari Leppiaho Oy lähti liikkeelle ja saimme yhteistyösopimuksen aikaiseksi talven ajaksi. Lisäksi hieronnasta vastaa edelleen pääosin Energiapiste Auringonkukka Vihdissä ja aikaisemmin jo Probiken kanssa aloitettu yhteistyö kasvaa entisestään uuden seuran Uudenmaan pyöräilijöiden sekä Team Pro Bike-Giantin myötä. Minun tehtäväksi sitten jääkin tehdä parhaani jotta nämä logot tulevat tutuiksi menestyksen kautta.
Paikallistasolla isänpäivänä Keski-Uusimaa oli mukanani kuntotestissä Probiken testiareenalla, jossa ajoasentoni meni syyniin ja kuntoni. Kunto oli kohdillaan mutta ajoasentoni on hiukka erikoinen, joten sitä "hieman muokataan". Tosin kyseisellä uudella pyörällä kilometrejä on kertynyt vasta 700km joten ei säädöt ihan vielä ole löytäneet kohdilleen talvivarustuksessa ajellessa. Tosin olin yllättynyt, että testi sujui noinkin hyvin. Täsmäharjoittelu tuottaa nopeasti tulosta pohjan ollessa hyvä ja kestävä.
Tästä testistä sitten alkoi yskä. Kurkku kipeytyi ja sairaslomaakin tuli. No loma loppui ja kipu, mutta yskä jäi. Lenkkipoluilta minut voi tunnistaa köhisevänä ja puhisevana pyöräilijänä. Eilen töiden jälkeen lähdin kahden tunnin perussettiä ajamaan ilman ollessa kirpakan kostean pakastava. Vaatetta oli enemmän kuin liikeradat sallisivat ja hengitysmaskin kerätessä kiteitä ja ripsien jäätyessä yhteen estäen näkemästä pimeässä kaikkia kuoppia tuli jo ikävä Espanjaan. Lenkin jälkeen sulattelin itseäni saunassa tovin ja menin nukkumaan. Minä nukuin mutta muut eivät. Yskiminen ja köhinä pitivät heidät visusti hereillä. Onneksi ei kauan enää tarvitse kärvistellä, sillä Espanja odottaa. Mutta tämä yskä... se saisi jäädä Suomeen.
maanantai 14. marraskuuta 2011
torstai 10. marraskuuta 2011
edessä olisi kuntotesti
mitä se pitää sisällään?
Alkuverryttelyn jälkeen maksimisuoritukseen päättyvä pyörällä tapahtuva ergotesti, jossa tehoja nostetaan tietyin väliajoin tasaisesti. Niin kauan jatketaan kunnes kuski lopettaa tai kampikierrokset hyytyvät. Sitten vähän loppuun pyörittelyä jotta palautuu ennalleen.
Kokemuksesta: Raakaa hommaa... Mutta ehkä paras tapa seurata oman kunnon kehittymistä sekä näin syyskaudella määrittää omat harjoittelutasot. Nyt se olisi taas edessä. Kuumeinen olo tässä alkuviikosta ei varmaankaan tilannetta yhtään helpota, mutta uskon ajavani testissä kovat lukemat. Tunnen olevani kunnossa, vaikkakin tämä syksy on ollut rikkonainen ja 2kk:n pakkolepo oli pitkä aika olla ajamatta eikä kroppakaan ole vielä toipunut keliakiaoireista kokonaan.
Nyt Probikessa saan tehdä testin omalla kalustollani ja innolla odotan kuinka se tulee toteutumaan. Lisäksi toteutan testin eri tavalla kuin mikä on normaalitesti pyöräilijöille. Tehoa lisätään lyhyemmällä aikavälillä jotta todellinen maksimiteho tulisi esiin paremmin. Näin ainakin harjoituksista saa rankempia ja palvelee ainakin omaa lajiani ehkä jonkin verran paremmin.
Ei se valmentaminenkaan ihan helppoa ole. Törmäsin kysymykseen: "ai en tiennyt miksi joudun ajamaan näin paljon määrää." Olin esittänyt asian ilmeisesti huonosti tai sitten en käsittänyt kysymystä oikein. Mutta onneksi vahinkoa ei ehtinyt tapahtua ja valmennettavani on noudattanut hienosti ohjelmaa. Odotan innolla hänen vauhtikestävyyskautensa alkamista. Miten se rakennettu pohja kestää? Toivottavasti hyvin ja pääsemme hyviin tuloksiin. Haaveena on, että Espanjassa joudun vedoissa kilpailutilanteeseen, jossa joudun totisesti ottamaan itsestäni kaiken irti etten häviä valmennettavalleni:)
No tämä oli pieni ärsyke... henkinen voimavara, jolla urheilija usein pystyy venymään. Minulle se legendaarinen ärsyke on: "et pysty tai et uskalla..." niillä on monta temppua tehty, jotkut tyhmempiä jotkut ihan hyviä:)
Alkuverryttelyn jälkeen maksimisuoritukseen päättyvä pyörällä tapahtuva ergotesti, jossa tehoja nostetaan tietyin väliajoin tasaisesti. Niin kauan jatketaan kunnes kuski lopettaa tai kampikierrokset hyytyvät. Sitten vähän loppuun pyörittelyä jotta palautuu ennalleen.
Kokemuksesta: Raakaa hommaa... Mutta ehkä paras tapa seurata oman kunnon kehittymistä sekä näin syyskaudella määrittää omat harjoittelutasot. Nyt se olisi taas edessä. Kuumeinen olo tässä alkuviikosta ei varmaankaan tilannetta yhtään helpota, mutta uskon ajavani testissä kovat lukemat. Tunnen olevani kunnossa, vaikkakin tämä syksy on ollut rikkonainen ja 2kk:n pakkolepo oli pitkä aika olla ajamatta eikä kroppakaan ole vielä toipunut keliakiaoireista kokonaan.
Nyt Probikessa saan tehdä testin omalla kalustollani ja innolla odotan kuinka se tulee toteutumaan. Lisäksi toteutan testin eri tavalla kuin mikä on normaalitesti pyöräilijöille. Tehoa lisätään lyhyemmällä aikavälillä jotta todellinen maksimiteho tulisi esiin paremmin. Näin ainakin harjoituksista saa rankempia ja palvelee ainakin omaa lajiani ehkä jonkin verran paremmin.
Ei se valmentaminenkaan ihan helppoa ole. Törmäsin kysymykseen: "ai en tiennyt miksi joudun ajamaan näin paljon määrää." Olin esittänyt asian ilmeisesti huonosti tai sitten en käsittänyt kysymystä oikein. Mutta onneksi vahinkoa ei ehtinyt tapahtua ja valmennettavani on noudattanut hienosti ohjelmaa. Odotan innolla hänen vauhtikestävyyskautensa alkamista. Miten se rakennettu pohja kestää? Toivottavasti hyvin ja pääsemme hyviin tuloksiin. Haaveena on, että Espanjassa joudun vedoissa kilpailutilanteeseen, jossa joudun totisesti ottamaan itsestäni kaiken irti etten häviä valmennettavalleni:)
No tämä oli pieni ärsyke... henkinen voimavara, jolla urheilija usein pystyy venymään. Minulle se legendaarinen ärsyke on: "et pysty tai et uskalla..." niillä on monta temppua tehty, jotkut tyhmempiä jotkut ihan hyviä:)
sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Varalan viikonloppu takana
Ensimmäiset 3 päivää valmennustietoutta iskostettu päähän. Saimme kuulla Latvialaisen Janis Veiden näkemyksiä valmennuksesta ja pyöräilyharjoittelusta. Ei nyt niin mitään uutta ja ihmeellistä rakettitiedettä, mutta hauskoja yksityiskohtia kylläkin:)
Kämppiksenäni majoituksessa oli entinen tiimikaverini Heljä, jonka kanssa iltaisin käytiin haukkaamassa raitista ilmaa Pyynikinharjun maisemissa sauvakävellen tai rappusia etsien. Oi sitä riemua, kun löysimme toinen toistaan jyrkempiä rappusia ja hipsimme niitä ylös. Otimme myös tavoitteeksi päästä Pyhäjärven rantoja pitkin mahdollisimman pitkälle ja hienot olivat maisemat.
No mitä tästä viikonlopusta jäi muuta käteen kuin lasku? Sain viettää 3 päivää tuttujen pyöräilijäkasvojen kanssa turisten ja opiskellen, samalla varmistuen siitä, että oma sekä valmennettavan ohjelma ovat suht ajantasalla ja tavoitteellisia oikealla tavalla. Pieniä tarkistuksia ja keskusteluja tietysti ainakin oman valmentajan kanssa tuli eteen, mutta oma valmentajani kiteytti tänään valmentajan roolin hyvin: valmentaja ei pelkästään kopioi jonkun toisen ohjelmaa tai teetä niinkuin muut tekee, vaan kyllä hän suorittaa tiedustelua, tiedonhankintaa ja -vertailua eri tutkimustuloksista, ja sitä kautta pyrkii löytämään valmennettavalleen sopivan ja kehittävän ohjelman. Näillä edetään askel kerrallaan...
Kämppiksenäni majoituksessa oli entinen tiimikaverini Heljä, jonka kanssa iltaisin käytiin haukkaamassa raitista ilmaa Pyynikinharjun maisemissa sauvakävellen tai rappusia etsien. Oi sitä riemua, kun löysimme toinen toistaan jyrkempiä rappusia ja hipsimme niitä ylös. Otimme myös tavoitteeksi päästä Pyhäjärven rantoja pitkin mahdollisimman pitkälle ja hienot olivat maisemat.
No mitä tästä viikonlopusta jäi muuta käteen kuin lasku? Sain viettää 3 päivää tuttujen pyöräilijäkasvojen kanssa turisten ja opiskellen, samalla varmistuen siitä, että oma sekä valmennettavan ohjelma ovat suht ajantasalla ja tavoitteellisia oikealla tavalla. Pieniä tarkistuksia ja keskusteluja tietysti ainakin oman valmentajan kanssa tuli eteen, mutta oma valmentajani kiteytti tänään valmentajan roolin hyvin: valmentaja ei pelkästään kopioi jonkun toisen ohjelmaa tai teetä niinkuin muut tekee, vaan kyllä hän suorittaa tiedustelua, tiedonhankintaa ja -vertailua eri tutkimustuloksista, ja sitä kautta pyrkii löytämään valmennettavalleen sopivan ja kehittävän ohjelman. Näillä edetään askel kerrallaan...
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
harjoittelun tuskaa...
Eilen oli ohjelmassa kova treeni rullilla/ergolla. Olin päivällä hammaslääkärissä juurihoidossa. Nukuin ja lepäsin ennen treenin aloittamista. Olin henkisesti latautunut. Menin kellariin ja aloitin treenin. Lämmittely tuntui ihan jees, mutta syke ei noussut. Ajattelin, että kai se kohta siitä. No ei niin ei...
Itse veto alkoi, ja tuntui että oikea pohje räjähtää. Väänsin väkisin, itkin ja poljin. Löin välillä seinään ja oloni oli tuskainen. Valmentajakin tuli katsomaan kuinka harjoitus sujuu, sitten meni hermot. Hänen neuvonsa meni kuuroille korville. Haistatin pitkät. Olin yrittänyt kaikkeni, 45 minuuttia myöhemmin itkin ja menin sänkyyn peittojen alle piiloon. Ilmoitin seuraavaksi lopettavani. En vain kykene tekemään kovia harjoituksia. Niin kovin yritin ja halusin tehdä treenin niinkuin oli ohjelmassa. Purin pettymykseni turhautumisella kaikkeen. Ihan kaikkeen. Millään ei enää ollut merkitystä. Pitäkööt pyöränsä!
Yritin alkaa alkoholistiksi illalla. Yhden kulauksen jälkeen lonkeroa totesin, ettei minusta ollut edes siihen:)
Life sucks!
Sitten alkoi hammassärky... otin buranaa. No hope. Yön pyörin sängyssä helvetimoisessa poskikivussa ja aamulla sitten lääkäriin. CRP 55. Ei muuta kuin hammaslääkäripäivystykseen.
Mitä opin tästä?
Jos elimistö ilmoittaa, että tänään ei kulje, kannattaa odottaa parempaa päivää. Siihen on aina jokin syy. Minähän en ole koskaan osannut kuunnella elimistöni motkotusta ylirasituksesta taikka sairastumisesta, vaan olen puskenut 100 % lasissa kiviseinää vasten tunnetuin seurauksin.
Ehkä jatkan pyöräilyä kun tulehdus on hoidettu:) Mutta kaipa olisi opittava jonkinlaista tunteiden hallintaa silloin, kun yrittämisestä huolimatta ei onnistu. Ei muuta kuin GUUSFRABAAAAAAAAA
Itse veto alkoi, ja tuntui että oikea pohje räjähtää. Väänsin väkisin, itkin ja poljin. Löin välillä seinään ja oloni oli tuskainen. Valmentajakin tuli katsomaan kuinka harjoitus sujuu, sitten meni hermot. Hänen neuvonsa meni kuuroille korville. Haistatin pitkät. Olin yrittänyt kaikkeni, 45 minuuttia myöhemmin itkin ja menin sänkyyn peittojen alle piiloon. Ilmoitin seuraavaksi lopettavani. En vain kykene tekemään kovia harjoituksia. Niin kovin yritin ja halusin tehdä treenin niinkuin oli ohjelmassa. Purin pettymykseni turhautumisella kaikkeen. Ihan kaikkeen. Millään ei enää ollut merkitystä. Pitäkööt pyöränsä!
Yritin alkaa alkoholistiksi illalla. Yhden kulauksen jälkeen lonkeroa totesin, ettei minusta ollut edes siihen:)
Life sucks!
Sitten alkoi hammassärky... otin buranaa. No hope. Yön pyörin sängyssä helvetimoisessa poskikivussa ja aamulla sitten lääkäriin. CRP 55. Ei muuta kuin hammaslääkäripäivystykseen.
Mitä opin tästä?
Jos elimistö ilmoittaa, että tänään ei kulje, kannattaa odottaa parempaa päivää. Siihen on aina jokin syy. Minähän en ole koskaan osannut kuunnella elimistöni motkotusta ylirasituksesta taikka sairastumisesta, vaan olen puskenut 100 % lasissa kiviseinää vasten tunnetuin seurauksin.
Ehkä jatkan pyöräilyä kun tulehdus on hoidettu:) Mutta kaipa olisi opittava jonkinlaista tunteiden hallintaa silloin, kun yrittämisestä huolimatta ei onnistu. Ei muuta kuin GUUSFRABAAAAAAAAA
maanantai 31. lokakuuta 2011
keliakia elämässäni...
Olin viikonloppuna erään naispyöräilijän luona juhlimassa. Siellä sitten hän oli ystävällisesti ottanut ruokavalioni huomioon etukäteen ja olin siitä erittäin otettu. No mutta, kävipä se mokakin minulle. Söin siinä ihan refleksin omaisesti tortillasipsejä muiden vanavedessä. Aikaa kului, ja alkoi voimakas korvasärky ja tinnitus. Sitten maha alkoi kipristelemään. Vaivihkaa siinä katsoin pussia, jossa sipsit olivat, ja kas kummaa, niissä olikin vehnäjauhoja 23% vaikka nimi oli maissilastu!!! Vahinko oli jo käynyt, ja oli aika kärsiä seurauksista. No en antanut sen pilata iltaamme, ja kyllä ne oireetkin aamuun mennessä helpottivat. Tämä oli minulle hyvä opetus siitä, että pitää olla tosi tarkka mitä suuhunsa laittaa.
Keliakiassahan se, että syötkö gluteenia hipun verran vai kilon, sillä ei ole merkitystä... tai ainakin niin monet väittävät. Loppudileema on aina sama. Urheilevalle tietysti se aiheuttaa ongelmia, ja tarkkana pitää olla.
Onhan tämä elämä mennyt aika suoritustasoiseksi syömisenkin suhteen. Töissä on nykyään eväät ja tarkat ruoka-ajat. Jotta suolisto saisi levätä. Se on ollut aika kovilla tänä vuonna. Onneksi tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta ja uskon että tästäkin selvitään.
Mutta kysymys kuuluukin... Miksi niihin maissilastuihin on pakko sotkea jotain vehnäjauhoja? Pysyyhän ne taskumallisetkin systeemit kasassa ihan palmuöljyllä ja suolalla???
Keliakiassahan se, että syötkö gluteenia hipun verran vai kilon, sillä ei ole merkitystä... tai ainakin niin monet väittävät. Loppudileema on aina sama. Urheilevalle tietysti se aiheuttaa ongelmia, ja tarkkana pitää olla.
Onhan tämä elämä mennyt aika suoritustasoiseksi syömisenkin suhteen. Töissä on nykyään eväät ja tarkat ruoka-ajat. Jotta suolisto saisi levätä. Se on ollut aika kovilla tänä vuonna. Onneksi tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta ja uskon että tästäkin selvitään.
Mutta kysymys kuuluukin... Miksi niihin maissilastuihin on pakko sotkea jotain vehnäjauhoja? Pysyyhän ne taskumallisetkin systeemit kasassa ihan palmuöljyllä ja suolalla???
torstai 27. lokakuuta 2011
tähän on tultu... blogikirjoitteluun:)
Idea blogin pitoon lähti siitä, että tavallaan pystyn itsekin seuraamaan itselleni tärkeitä pyöräilyyn liittyneitä tapahtumia, jos vain ne tänne jaksan itse tuottaa.. Aika näyttää kuinka siitä suoriudun.
Tämä tuleva kausi 2012 on ehkä pyöräilyurallani historiallisin ja haastavin. Muutin kaiken syksyllä 2011, jopa asuntoni.
Nyt muuttohässäkän ja kaiken muun hässäkän jälkeen olen väsynyt mutta onnellinen. Tulevaisuus näyttää selkeältä ja suunnitelmalliselta, ainakin pyöräilyn suhteen. Siitä ehkä on kiittäminen avopuolisoani Samia, joka kyseenalaisti useat vuosia kestäneet harjoitteeni ja juurtuneet tapani. Monethan tuntevat minut itsepäisenä ja periksiantamattomana yksilönä joka polkee vaan sitä yhtä vauhtia. Mutta nyt on aika ajaa kovempaa. Tiedän pystyväni siihen, jos vain pysyn terveenä. Syksyllä poskionteloni leikattiin ja minulla todettiin keliakia, jotka toivat synkkään syksyyn haasteita. 2 kk pakkolepo liikunnasta antoi kuitenkin aikaa muuttoon Tuusulaan ja uuden ihanan kodin sisustamiseen ja sinne asettumiseen. Ja siihen pahvilta maistuvaan näkkäriinkin olen jo tottunut...äitinikin oppi tekemään maailman herkullisimpia lettuja tattarijauhosta. Jopa koirani syö niitä:)
Niin mitä muutoksia tosiaan tein, muuta kuin muutin... Hmm.. no ensin myin kaikki pyöräni. Siis ihan kaikki. Focukset saivat mennä uusiin koteihin. Sitten vaihdoin seuraa ja erosin AHH cycling teamistä, jossa ehdin ajella 2 vuotta. Se oli kova paikka, mutta ehkä joku parempi ja joukkuehenkisempi yksilö saa mahdollisuuden tehdä tiimille töitä. Kuitenkin olin muiden ajajien kanssa ystäviä ja joittenkin kanssa tuli jaettua niin ilot kuin surutkin. Mutta onneksi Suomen pyöräilypiirit ovat pienet ja uskon että ystävyys säilyy ja se pirullinen hymy on vastassa ensi kaudellakin kisoissa.
Liityin syksyllä perustettuun Uudenmaan pyöräilijöihin, joka on jokaisen vihtiläisen (minäkin olen vihtiläinen, 33 vuotta siellä asuneena) pyöräilijän unelmien täyttymys. Se on vihdoinkin totta!!! Seuran PJ Simo Saarinen laittoi seuran pystyyn yhdessä useiden innokkaiden pyöräilijöiden kanssa ja seuran perustana ja suurimpana tukijana toimii Pro Bike pyöräliike Nummelasta. Tämän alle on myös tulossa tiimi Pro Bike- Giant. Siinä ajaa miehiä ja naisia. Ehkäpä minäkin olen jonain päivänä yksi niistä. Ainakin minulla on uunituore Giant TCX 1 alla... ja aika-ajoon tilattu Giant trinity advanced sl 2 ja maantielle tcr advanced 2. Toivottavasti pyörät tulevat keväällä ajallaan ja pääsevät mukaan Espanjan leirille.
No sitten vaihdoin valmentajani, nyt valmennuksestani vastaa avomieheni Sami, joka toden totta on ottanut homman tosissaan ja tuutsi (lempinimeni) on joutunut toden totta monta kertaa jo nöyristelemään ja tekemään niinkuin käsketään. Ehkä ihan hyvä lähtöasetelma:) Pieniä komplikaatiotilanteita on tullut vastaan, mutta on niistä selvitty hengissä.
Työkuvioni vaihdoin jo vuosi sitten pyöräilyä enemmän palvelevaksi ja kenttätyön epäsäännöllisyys ja pitkät raskaat päivät saivat jäädä ehkäpä lopullisesti taakseni. Nyt olen siistissä sisätyössä virka-aikana, jossa ei kuitenkaan vauhtia ja vaaratilanteita puutu sieltäkään, kiitos työkavereitteni, jotka ovat maailman parhaita:)
No tämän kaiken lisäksi, muuttaessani tänne Tuusulaan, muuttui myös koko elämäni. Perheeseemme kuuluu kaksi ihastuttavaa ja välillä hiukan kiukuttelevaakin tyttöä, jotka kyllä pitävät huolen siitä, etten todellakaan juurru paikoilleni:) vapaa-aika sujuu heidän kanssa pyöräillen, palloa pelaten yms..
Yksi asia ei muuttunut... valmennan yhä Kirsiä. Tosin latelin kauden 2011 päätteeksi kovat ehdot, että yhteistyötä jatketaan. Itse ilmoittauduin pyöräilyunionin valmentajakoulutukseen ja Kirsi lupasi tehdä aimo muutoksen monissa asioissa. Tämä valmennussuhde on ollut antoisa. Siinä on joutunut kyllä miettimään omia tekemisiäänkin hieman tarkemmin ja varsinkin se, että Kirsi aloitti aivan tyhjästä homman, niin kaiken itselle niin itsestäänselvän selittäminen ja opastaminen on muuten pirun hankalaa. Mutta vuodessa hänestä on jo tullut kelpo pyöräasiantuntija. Kehitystä on tapahtunut huimasti niistä lähtökohdista ja varmasti hänen kehityksensä ensi kaudelle on kovempi kuin minun. Ainakin toivon niin, jos kaikki menee nappiin.
Tämä tuleva kausi 2012 on ehkä pyöräilyurallani historiallisin ja haastavin. Muutin kaiken syksyllä 2011, jopa asuntoni.
Nyt muuttohässäkän ja kaiken muun hässäkän jälkeen olen väsynyt mutta onnellinen. Tulevaisuus näyttää selkeältä ja suunnitelmalliselta, ainakin pyöräilyn suhteen. Siitä ehkä on kiittäminen avopuolisoani Samia, joka kyseenalaisti useat vuosia kestäneet harjoitteeni ja juurtuneet tapani. Monethan tuntevat minut itsepäisenä ja periksiantamattomana yksilönä joka polkee vaan sitä yhtä vauhtia. Mutta nyt on aika ajaa kovempaa. Tiedän pystyväni siihen, jos vain pysyn terveenä. Syksyllä poskionteloni leikattiin ja minulla todettiin keliakia, jotka toivat synkkään syksyyn haasteita. 2 kk pakkolepo liikunnasta antoi kuitenkin aikaa muuttoon Tuusulaan ja uuden ihanan kodin sisustamiseen ja sinne asettumiseen. Ja siihen pahvilta maistuvaan näkkäriinkin olen jo tottunut...äitinikin oppi tekemään maailman herkullisimpia lettuja tattarijauhosta. Jopa koirani syö niitä:)
Niin mitä muutoksia tosiaan tein, muuta kuin muutin... Hmm.. no ensin myin kaikki pyöräni. Siis ihan kaikki. Focukset saivat mennä uusiin koteihin. Sitten vaihdoin seuraa ja erosin AHH cycling teamistä, jossa ehdin ajella 2 vuotta. Se oli kova paikka, mutta ehkä joku parempi ja joukkuehenkisempi yksilö saa mahdollisuuden tehdä tiimille töitä. Kuitenkin olin muiden ajajien kanssa ystäviä ja joittenkin kanssa tuli jaettua niin ilot kuin surutkin. Mutta onneksi Suomen pyöräilypiirit ovat pienet ja uskon että ystävyys säilyy ja se pirullinen hymy on vastassa ensi kaudellakin kisoissa.
Liityin syksyllä perustettuun Uudenmaan pyöräilijöihin, joka on jokaisen vihtiläisen (minäkin olen vihtiläinen, 33 vuotta siellä asuneena) pyöräilijän unelmien täyttymys. Se on vihdoinkin totta!!! Seuran PJ Simo Saarinen laittoi seuran pystyyn yhdessä useiden innokkaiden pyöräilijöiden kanssa ja seuran perustana ja suurimpana tukijana toimii Pro Bike pyöräliike Nummelasta. Tämän alle on myös tulossa tiimi Pro Bike- Giant. Siinä ajaa miehiä ja naisia. Ehkäpä minäkin olen jonain päivänä yksi niistä. Ainakin minulla on uunituore Giant TCX 1 alla... ja aika-ajoon tilattu Giant trinity advanced sl 2 ja maantielle tcr advanced 2. Toivottavasti pyörät tulevat keväällä ajallaan ja pääsevät mukaan Espanjan leirille.
No sitten vaihdoin valmentajani, nyt valmennuksestani vastaa avomieheni Sami, joka toden totta on ottanut homman tosissaan ja tuutsi (lempinimeni) on joutunut toden totta monta kertaa jo nöyristelemään ja tekemään niinkuin käsketään. Ehkä ihan hyvä lähtöasetelma:) Pieniä komplikaatiotilanteita on tullut vastaan, mutta on niistä selvitty hengissä.
Työkuvioni vaihdoin jo vuosi sitten pyöräilyä enemmän palvelevaksi ja kenttätyön epäsäännöllisyys ja pitkät raskaat päivät saivat jäädä ehkäpä lopullisesti taakseni. Nyt olen siistissä sisätyössä virka-aikana, jossa ei kuitenkaan vauhtia ja vaaratilanteita puutu sieltäkään, kiitos työkavereitteni, jotka ovat maailman parhaita:)
No tämän kaiken lisäksi, muuttaessani tänne Tuusulaan, muuttui myös koko elämäni. Perheeseemme kuuluu kaksi ihastuttavaa ja välillä hiukan kiukuttelevaakin tyttöä, jotka kyllä pitävät huolen siitä, etten todellakaan juurru paikoilleni:) vapaa-aika sujuu heidän kanssa pyöräillen, palloa pelaten yms..
Yksi asia ei muuttunut... valmennan yhä Kirsiä. Tosin latelin kauden 2011 päätteeksi kovat ehdot, että yhteistyötä jatketaan. Itse ilmoittauduin pyöräilyunionin valmentajakoulutukseen ja Kirsi lupasi tehdä aimo muutoksen monissa asioissa. Tämä valmennussuhde on ollut antoisa. Siinä on joutunut kyllä miettimään omia tekemisiäänkin hieman tarkemmin ja varsinkin se, että Kirsi aloitti aivan tyhjästä homman, niin kaiken itselle niin itsestäänselvän selittäminen ja opastaminen on muuten pirun hankalaa. Mutta vuodessa hänestä on jo tullut kelpo pyöräasiantuntija. Kehitystä on tapahtunut huimasti niistä lähtökohdista ja varmasti hänen kehityksensä ensi kaudelle on kovempi kuin minun. Ainakin toivon niin, jos kaikki menee nappiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)