Vuosi 2012 alkaa olemaan lopuillaan ja edessä on joulurauhan julistus ja joulunpyhät. Itselleni tämä joulu on siitä erikoinen, sillä en ole töissä aattona enkä joulupäivänä. Tämä on ensimmäinen ns. vapaa joulu vuoden 2003 jälkeen. Jouluna olen perheeni kanssa kotona ja Samin äiti tulee aattoillaksi meille ja joulupäivänä siirrymme minun äitini luokse Vihtiin.
Olen siivonnut kotona, ostellut joululahjoja, jouluruokia ja etsinyt reseptejä joululeivonnaisiin. Eilen Sami kantoi joulukuusen kotiin. En ollut sitä todistamassa paikan päällä mutta se lämmitti mieltäni ja joulu vihdoinkin saavutti sydämeni.
Joulun valmistelujen ohessa olen harjoitellut. Joulunpyhien tuomat extravapaapäivät on pyhitetty tehokkaisiin määräharjoitteisiin. Tällä joulunalusviikolla joka päivä olen ahkeroinut ja hiihtolenkit ovat olleet 30km:n paikkeilla joka päivä. Mikäs noissa maisemissa on hiihdellä... aivan fantastista. Suoraan sanoen, torstaina illalla minut sai repiä ladulta pois. Olin hiihtänyt 32km kun eräs ruotsalaismies lähestyi ja kysyi, että aionko hiihtää koko yön? Samalla puhelimeeni oli tullut äidiltä ja Samilta viestejä että voisitko jo niinku soittaa? Päätin sitten kotiutua ja kotona huomasin nenästäni palaneen nahkat pois.
Perjantai sitten alkoikin noro-viruksen kourissa. Sami sairasti tuon taudin alkuviikosta ja nyt se oli minulla. Päätin mennä töihin, koska olisi ollut liian hankala selittää kaikille, mitä hommia olin sopinut. Puolen päivän jälkeen annoin periksi ja lähdin kotiin sairastamaan. Uni maistui.
Tänään ei ole tietoakaan norosta saati muustakaan taudista. Mieli tekisi kovin jo lähteä treenaamaan mutta valmentaja ei antanut lupaa. Puuh...
Mutta vuosi 2013 lähestyy ja itselläni alkaa piiiiiiiitkä loma maaliskuun alusta. Jään vuorotteluvapaalle. Tammikuussa olen jo 2 viikkoa lomalla esimakuna. Ja pyöräilystä tulee entistä suurempi osa jokapäiväistä elämääni.
Toivotan kaikille rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2013!!!
lauantai 22. joulukuuta 2012
perjantai 14. joulukuuta 2012
Watteja ja ennätyksiä
Vime sunnuntaina 9.12.2012 oli edessä wattbike-cupin ensimmäinen osakilpailu. Näin talvella tykkään ajella niitä harjoitusmielessä, koska se on kivaa. Haasteena oli 4km:n matka täysillä pk-kaudella. En oikein valmistautunut kisoihin, edellisenä päivänäkin tuli tehtyä sauvakävelylenkki. Aamulla tein harjoitukseni normaalisti ja sitten lähdettiin iltapäivällä kisoihin. Hyvinhän se sujui. Uusi suomenennätys 4 km:n matkalla on nyt 4.25.60 jota on kyllä vara parantaa, uskoisin näin. Kivointa oli kuitenkin nähdä oman uuden tiimini kuskeja tositoimissa. Oli myös kiva, kun Tampereen Medilaserin tytöt pistivät ahtaalle ja jouduin taistelemaan. Sekunnin voittomarginaali oli matkassa 27 metriä:)
Omalta osaltani tiimeily jatkui intesiivisenä, kun tiimimme jäsen Sini tuli meille yöpymään ja maanantaina kävimme treenaamassa rappusia ja illalla vielä vähän lihaskuntotreeniä. Satutin illan treenissä kylkeni ja piru vie se oli kipeä. Tiistaina pidin tiimille luennon ja harjoittelimme yhdessä Liikuntamyllyssä. Keskiviikkona oli pakko huilata. Olin tulossa kipeäksi. Tiukat aikataulut ja kovat treenit olivat vieneet mehut. Onneksi oli kevyt viikko taas meneillään. Eilen kuitenkin pääsin pyörän päälle ja tein voimavetoja. Tuntui hyvältä. Tänään on vuorossa työpaikan pikkujoulut, joiden järjestelyvastaavana toimin jo 8 vuotta peräkkäin. Takki on aika tyhjä mutta ajattelin Keräkankareen maastoissa päästä suksille ennen pippaloiden alkua ja hiihtää muiden työkavereiden peesissä vk-harjoitteita. Tai sitten vaan rentoutua ja nauttia maastoista. En tiedä vielä kumpaan rahkeet riittää. Tämä viikonloppu pyhitetään joulutunnelmalle. Ensi viikolla on edessä sitten uudet kujeet.
Omalta osaltani tiimeily jatkui intesiivisenä, kun tiimimme jäsen Sini tuli meille yöpymään ja maanantaina kävimme treenaamassa rappusia ja illalla vielä vähän lihaskuntotreeniä. Satutin illan treenissä kylkeni ja piru vie se oli kipeä. Tiistaina pidin tiimille luennon ja harjoittelimme yhdessä Liikuntamyllyssä. Keskiviikkona oli pakko huilata. Olin tulossa kipeäksi. Tiukat aikataulut ja kovat treenit olivat vieneet mehut. Onneksi oli kevyt viikko taas meneillään. Eilen kuitenkin pääsin pyörän päälle ja tein voimavetoja. Tuntui hyvältä. Tänään on vuorossa työpaikan pikkujoulut, joiden järjestelyvastaavana toimin jo 8 vuotta peräkkäin. Takki on aika tyhjä mutta ajattelin Keräkankareen maastoissa päästä suksille ennen pippaloiden alkua ja hiihtää muiden työkavereiden peesissä vk-harjoitteita. Tai sitten vaan rentoutua ja nauttia maastoista. En tiedä vielä kumpaan rahkeet riittää. Tämä viikonloppu pyhitetään joulutunnelmalle. Ensi viikolla on edessä sitten uudet kujeet.
lauantai 17. marraskuuta 2012
työn ja harjoittelun yhdistäminen
Käyn töissä. Ajan kilpaa. Kaikkihan sen nyt tietää ja se on monen suomalaisen pyöräilijän painajaismainen kombinaatio ja taistelu aina talvisin. Kesällä helpotusta tuo kesälomat.
Minullakin kesän reissujen jäljiltä, lomat ovat palaneet ja viikonlopun vapaiden jälkeen sisään on syksyllä taottava viikonloppuja, jotta olen tasa-arvoisessa asemassa muiden kanssa.
Viime viikkoni ovat olleet ehkä kovimmat aikoihin. Harjoituksista sattui ne kovat viikot juuri tähän saumaan ja töissä sattui kovat viikot samaan aikaan. Mitä tehdä? No C-vitamiinia nassuun ja askeettinen elämäntyyli kurinalaisen käskytyksen kera toimii aina. Kaikki muu saa jäädä. Nämä kaksi asiaa täyttävät päiväni. Teoriassa sen pitäisi onnistua, viikon tunnit ovat enemmän kuin työni ja harjoitusteni yhteenlasketut tunnit. Joten eikun tuumasta toimeen.
Aamulla klo 6.00 ylös. Töissä pitää olla kello 08.00. Työmatka kestää tunnin, 62 km. Töissä syön ensimmäisen palaverin aikana aamupuuron ja juon kahvin. Työt loppuvat klo 16 tai klo 17. On syötävä töissä hyvä ateria päivällä, jotta heti töiden jälkeen jaksaa painaa treenin. Illalla klo 20.30 nukkumaan. Yhtenä päivänä jouduin ylitöihin. Pääsin lähtemään klo 18.30.
Menneellä viikolla minulla oli 1 vapaapäivä, keskellä viikkoa. Silloin ajoin pitkän pk:n. Olin aivan puhki, suolat tuli ulos mutta sykkeet pysyivät alhaalla, suht koht:) Ajo oli tervaista. Töissä tein viikolla 2 harjoitusta. Tatamilla tein tunnin kuntopiirin ja salilla 1h kovan voimaharjoituksen.
Tämän voimaharjoituksen jälkeen jouduin hissillä nousemaan työhuonekerrokseeni kun rappusia en kyennyt kävelemään. Asiakas tuli sovittuna ajankohtana ja istuimme työhuoneessani, kun kesken kaiken pohkeeni ja takareiteni ilmoittivat läsnäolostaan ja ponkaisin tuolista ylös irvistäen. Asiakkaalle jouduin vähän selittelemään, mutta hän vaan totesi, "kyllä minä sinut tunnistin, kovaa toi pyöräilijän elämä. Milloin kisakausi alkaa?" Vähän nolostutti, mutta tajusin, että mitäs tässä. Jatkoin töitä.
Esimieheni päätti muistaa minua, sain proteiinirahkan. Toiset saivat hillomunkit. Silloin mietin, että onko kurinalaisuuteni tällä hetkellä näin läpinäkyvää? "Ei Riina, haluan vain että ensi vuonna onnistut siinä mikä sinulle on tärkeää, sillä se on kantava voima, joka vie nuorta eteenpäin." Mieleni hamusi sitä munkkia, mutta tyydyin lusikoimaan rahkan napaani.
Töitä tuli tehtyä 7 päivää, yksi vapaapäivä ja 3 työpäivää ja nyt viikonloppu vapaa. Harjoitustunnit olivat 15h ja tällä viikolla yli 15h.
Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille, jotka syksyn pimetessä kiroavat, kun virta ei riitä töiden jälkeen treenaamaan ja lysähtävät sohvalle väsyneinä. Kuten näette, päätöksellä ja aikataulutuksella ja pienellä asioiden lomittamisella tämäkin on mahdollista. Kodin antama tuki ja apu oli vertaansa vailla. Tyttöjen kanssa käytiin uimassa yhtenä iltana ja siellä toteutin yhden treenini. Ymmärrystä riitti. Ja voin sanoa, että tämän setin läpikäyneenä olin yllättynyt, kuinka hyvin ja tehokkaasti suoriuduin treeneistäni sekä töistäni. Mutta väsymys painaa ja onneksi ensi viikolla on kevyt viikko treeneistä mutta töissä on samanlainen rupeama edessä.
Toivotan tsemppiä kaikille työssäkäyville perheellisille kuntoilijoille ja urheilijoille, kohta se aurinko taas alkaa paistamaan!!!
Minullakin kesän reissujen jäljiltä, lomat ovat palaneet ja viikonlopun vapaiden jälkeen sisään on syksyllä taottava viikonloppuja, jotta olen tasa-arvoisessa asemassa muiden kanssa.
Viime viikkoni ovat olleet ehkä kovimmat aikoihin. Harjoituksista sattui ne kovat viikot juuri tähän saumaan ja töissä sattui kovat viikot samaan aikaan. Mitä tehdä? No C-vitamiinia nassuun ja askeettinen elämäntyyli kurinalaisen käskytyksen kera toimii aina. Kaikki muu saa jäädä. Nämä kaksi asiaa täyttävät päiväni. Teoriassa sen pitäisi onnistua, viikon tunnit ovat enemmän kuin työni ja harjoitusteni yhteenlasketut tunnit. Joten eikun tuumasta toimeen.
Aamulla klo 6.00 ylös. Töissä pitää olla kello 08.00. Työmatka kestää tunnin, 62 km. Töissä syön ensimmäisen palaverin aikana aamupuuron ja juon kahvin. Työt loppuvat klo 16 tai klo 17. On syötävä töissä hyvä ateria päivällä, jotta heti töiden jälkeen jaksaa painaa treenin. Illalla klo 20.30 nukkumaan. Yhtenä päivänä jouduin ylitöihin. Pääsin lähtemään klo 18.30.
Menneellä viikolla minulla oli 1 vapaapäivä, keskellä viikkoa. Silloin ajoin pitkän pk:n. Olin aivan puhki, suolat tuli ulos mutta sykkeet pysyivät alhaalla, suht koht:) Ajo oli tervaista. Töissä tein viikolla 2 harjoitusta. Tatamilla tein tunnin kuntopiirin ja salilla 1h kovan voimaharjoituksen.
Tämän voimaharjoituksen jälkeen jouduin hissillä nousemaan työhuonekerrokseeni kun rappusia en kyennyt kävelemään. Asiakas tuli sovittuna ajankohtana ja istuimme työhuoneessani, kun kesken kaiken pohkeeni ja takareiteni ilmoittivat läsnäolostaan ja ponkaisin tuolista ylös irvistäen. Asiakkaalle jouduin vähän selittelemään, mutta hän vaan totesi, "kyllä minä sinut tunnistin, kovaa toi pyöräilijän elämä. Milloin kisakausi alkaa?" Vähän nolostutti, mutta tajusin, että mitäs tässä. Jatkoin töitä.
Esimieheni päätti muistaa minua, sain proteiinirahkan. Toiset saivat hillomunkit. Silloin mietin, että onko kurinalaisuuteni tällä hetkellä näin läpinäkyvää? "Ei Riina, haluan vain että ensi vuonna onnistut siinä mikä sinulle on tärkeää, sillä se on kantava voima, joka vie nuorta eteenpäin." Mieleni hamusi sitä munkkia, mutta tyydyin lusikoimaan rahkan napaani.
Töitä tuli tehtyä 7 päivää, yksi vapaapäivä ja 3 työpäivää ja nyt viikonloppu vapaa. Harjoitustunnit olivat 15h ja tällä viikolla yli 15h.
Tämä kirjoitus on omistettu kaikille niille, jotka syksyn pimetessä kiroavat, kun virta ei riitä töiden jälkeen treenaamaan ja lysähtävät sohvalle väsyneinä. Kuten näette, päätöksellä ja aikataulutuksella ja pienellä asioiden lomittamisella tämäkin on mahdollista. Kodin antama tuki ja apu oli vertaansa vailla. Tyttöjen kanssa käytiin uimassa yhtenä iltana ja siellä toteutin yhden treenini. Ymmärrystä riitti. Ja voin sanoa, että tämän setin läpikäyneenä olin yllättynyt, kuinka hyvin ja tehokkaasti suoriuduin treeneistäni sekä töistäni. Mutta väsymys painaa ja onneksi ensi viikolla on kevyt viikko treeneistä mutta töissä on samanlainen rupeama edessä.
Toivotan tsemppiä kaikille työssäkäyville perheellisille kuntoilijoille ja urheilijoille, kohta se aurinko taas alkaa paistamaan!!!
lauantai 3. marraskuuta 2012
Julistetaan kausi 2013 alkavaksi!
Em-kisojen jälkeen koitti väsymys. Kuntotestissä sen huomasi ehkä kaikkein parhaiten. Ei ollut enää sitä jotain, jolla puristaa testitulos kattoon.
Oli aika levätä ja pudottaa tehoja. Pyöräilyssä se tarkoittaa, että lenkit pitenee ja vauhti tippuu. Joku kysyikin, että onko toi oikeesti teidän lepovaihe... Kyllä se on. Harjoitukset on fyysisesti helppoja, henkisesti ehkä aika kuluttavia joidenkin mielestä. Itse olen aina nauttinut pitkistä lenkeistä, erityisesti hiekkapoluilla ja luonnon keskellä. Sade ei ole haitannut sitä menoa.
Olin viikon Virossa hakemassa lisää motivaatiota. Meren rannalla oli mukava tehdä harjoituksia ja nauttia luonnon värimaailmasta syksyisessä Haapsalussa.
Kausi 2013 harjoituksineen siis on alkanut. Kausi tuo minulle taas muutoksia. Edustukseni siirtyy CCH:n alla toimivaan Nishiki Racing Women tiimiin. Minun piti jo vuonna 2012 edustaa tätä tiimiä, mutta halusin olla mukana perustamassa Vihtiin sen ensimmäistä pyöräilyseuraa. Se onkin harrastuspyöräilyn kannalta lähtenyt mukavasti pyörimään mutta kilpailutoiminta maantiepyöräilyssä ei niinkään. Varsinkin, kun 3 ajajaa lähti CCH:n riveihin.
tässä linkki uuden tiimini sivuille:
www.nishikiracing.fi
ja seurani sivut:
www.cch.fi
Kausi tuo tullessaan myös muutoksia yhteistyökumppaneihin. Tiimin sponsoreiden lisäksi, itselläni on kumppaneita, jotka tukevat pyöräilyuraani tahtoen minun saavuttavan tavoittaneeni samalla itse saaden mainostilaa, tarjota palveluitaan minulle, saaden olla mukana urheilumaailman ytimessä pienellä panostuksella. Olen heille kiitollinen ja toivon yhteistyömme jatkuvan ja menestyksen myötä heidänkin osuutensa nousevan esiin paremmin. Urheilu on siitä epäkiitollinen laji, ettei sponsori eikä urheilija voi koskaan etukäteen tietää, mitä kausi tuo tullessaan. Se voi olla jymypotti, mutta se voi kaatua jo ekaan kisaan, jossa tulee vamma, joka pilaa loppukauden. Se on se riski. Kaikessa yrittämisessä on riskinsä, niin myös sponsoroinnissa.
Ensi vuoden henkilökohtaisia yhteistyökumppaneitani ovat Riisula rakennus Oy Tuusulasta, Hierontapalvelu Iiris Riihikalliosta sekä uutena 2Bxtreme crossfit-sali Tuusulan Sulan alueelta. Tämä kolmikko on tehokas paketti, jonka kanssa yhteistyö on jokaviikkoista ja uusia kujeita keksitään varmasti molemmin puolin. Itse olen valmis muuhunkin, kun mainosten liimaamiseen autoon tai ajovaatteisiin. Sen he tietävät, ja toivonkin, että voin antaa jotain heillekin. Ainakin hieronnassa olen välillä antanut haasteita, joita tavallinen tallaaja ei tarjoa. Mutta Iiris on niistä suoriutunut vankalla kokemuksellaan ja pistänyt Tuutsin hikoilemaan ja puremaan pyyhettä usein.
Tässä linkkejä heidän sivuilleen tutustumista varten:
www.riisula.fi
www.hierontapalveluiiris.fi
www.2bxtreme.fi
Kaluston suhteen huolto ja varaosapalvelut ovat toimineet ja heihin luotan ensi vuonnakin
www.lundberg.fi
www.probike.fi
Valmentajana jatkaa jo viime vuonna pyöräilymaailman saloihin uppotunut mieheni Sami Takala, joka puhkuu intoa ottaa akastaan kaiken irti. Ensimmäinen valmennusvuosi oli haastava, ja monet treenit päättyivät kinasteluun harjoituksen tarkoituksesta ja tarkoitussidonnaisuudesta.Usein jouduin toteamaan pässinpäänä sisimmässäni, että kyllä se perhana tietää, mitä puhuu. Mutta en voinut antaa periksi hänelle ihan vaan piruuttani. Valmennussuhteen jatkamisen edellytyksenä oli, että minä kuuntelisin ja tottelisin. Vaikeaa, mutta keksin ratkaisun. Sami sai tuekseen Oulusta Marko Törmäsen, joka osaa kävevästi perustella minulle, miksi jotain pitää tehdä. Joten kun tiukka paikka tulee, niin Samin ja Markon mielipidettä pässinkin on vaikea ohittaa... ehkä...
Kävinkin Oulussa Markon juttusilla, olin flunssassa mutta lentolippu oli maksettu, joten päätin mennä, vaikka tiesin joutuvani tositoimiin ja toteuttamaan treenin siellä. Treenin jälkeen oksensin. Paluumatkalla tunsin, kuinka lihakseni ihmettelivät, että mitäköhän toi akka meinaa ja piruuttaan kipeytyivät niin, ettei kävelykään ollut enää itsestäänselvyys.
Eilen ja tänään pystyin ergolla ajamaan hissukseen palautellen jalkoja uudesta jutusta. Mutta reissu toi esille kaiken olennaisen. Nyt tiedän mitä tarvitsen ja miten niitä ominaisuuksia voin kehittää. Ja se tässä iässä on se juttu.
Ensimmäinen kilpailuni on kotikisa Wattbike-maailmassa. 9.12.2012 Liikuntamyllyssä ajetaan Wattbike-cupin ensimmäinen osakilpailu kaudella 2013. 4km tuskaa tiedossa. Mutta toimii hyvänä harjoitusosana, sen jälkeen edessä salitreeni heti perään:)
Eli kipua ja tuskaisia hetkiä edessä... Show must go on!!!
Oli aika levätä ja pudottaa tehoja. Pyöräilyssä se tarkoittaa, että lenkit pitenee ja vauhti tippuu. Joku kysyikin, että onko toi oikeesti teidän lepovaihe... Kyllä se on. Harjoitukset on fyysisesti helppoja, henkisesti ehkä aika kuluttavia joidenkin mielestä. Itse olen aina nauttinut pitkistä lenkeistä, erityisesti hiekkapoluilla ja luonnon keskellä. Sade ei ole haitannut sitä menoa.
Olin viikon Virossa hakemassa lisää motivaatiota. Meren rannalla oli mukava tehdä harjoituksia ja nauttia luonnon värimaailmasta syksyisessä Haapsalussa.
Kausi 2013 harjoituksineen siis on alkanut. Kausi tuo minulle taas muutoksia. Edustukseni siirtyy CCH:n alla toimivaan Nishiki Racing Women tiimiin. Minun piti jo vuonna 2012 edustaa tätä tiimiä, mutta halusin olla mukana perustamassa Vihtiin sen ensimmäistä pyöräilyseuraa. Se onkin harrastuspyöräilyn kannalta lähtenyt mukavasti pyörimään mutta kilpailutoiminta maantiepyöräilyssä ei niinkään. Varsinkin, kun 3 ajajaa lähti CCH:n riveihin.
tässä linkki uuden tiimini sivuille:
www.nishikiracing.fi
ja seurani sivut:
www.cch.fi
Kausi tuo tullessaan myös muutoksia yhteistyökumppaneihin. Tiimin sponsoreiden lisäksi, itselläni on kumppaneita, jotka tukevat pyöräilyuraani tahtoen minun saavuttavan tavoittaneeni samalla itse saaden mainostilaa, tarjota palveluitaan minulle, saaden olla mukana urheilumaailman ytimessä pienellä panostuksella. Olen heille kiitollinen ja toivon yhteistyömme jatkuvan ja menestyksen myötä heidänkin osuutensa nousevan esiin paremmin. Urheilu on siitä epäkiitollinen laji, ettei sponsori eikä urheilija voi koskaan etukäteen tietää, mitä kausi tuo tullessaan. Se voi olla jymypotti, mutta se voi kaatua jo ekaan kisaan, jossa tulee vamma, joka pilaa loppukauden. Se on se riski. Kaikessa yrittämisessä on riskinsä, niin myös sponsoroinnissa.
Ensi vuoden henkilökohtaisia yhteistyökumppaneitani ovat Riisula rakennus Oy Tuusulasta, Hierontapalvelu Iiris Riihikalliosta sekä uutena 2Bxtreme crossfit-sali Tuusulan Sulan alueelta. Tämä kolmikko on tehokas paketti, jonka kanssa yhteistyö on jokaviikkoista ja uusia kujeita keksitään varmasti molemmin puolin. Itse olen valmis muuhunkin, kun mainosten liimaamiseen autoon tai ajovaatteisiin. Sen he tietävät, ja toivonkin, että voin antaa jotain heillekin. Ainakin hieronnassa olen välillä antanut haasteita, joita tavallinen tallaaja ei tarjoa. Mutta Iiris on niistä suoriutunut vankalla kokemuksellaan ja pistänyt Tuutsin hikoilemaan ja puremaan pyyhettä usein.
Tässä linkkejä heidän sivuilleen tutustumista varten:
www.riisula.fi
www.hierontapalveluiiris.fi
www.2bxtreme.fi
Kaluston suhteen huolto ja varaosapalvelut ovat toimineet ja heihin luotan ensi vuonnakin
www.lundberg.fi
www.probike.fi
Valmentajana jatkaa jo viime vuonna pyöräilymaailman saloihin uppotunut mieheni Sami Takala, joka puhkuu intoa ottaa akastaan kaiken irti. Ensimmäinen valmennusvuosi oli haastava, ja monet treenit päättyivät kinasteluun harjoituksen tarkoituksesta ja tarkoitussidonnaisuudesta.Usein jouduin toteamaan pässinpäänä sisimmässäni, että kyllä se perhana tietää, mitä puhuu. Mutta en voinut antaa periksi hänelle ihan vaan piruuttani. Valmennussuhteen jatkamisen edellytyksenä oli, että minä kuuntelisin ja tottelisin. Vaikeaa, mutta keksin ratkaisun. Sami sai tuekseen Oulusta Marko Törmäsen, joka osaa kävevästi perustella minulle, miksi jotain pitää tehdä. Joten kun tiukka paikka tulee, niin Samin ja Markon mielipidettä pässinkin on vaikea ohittaa... ehkä...
Kävinkin Oulussa Markon juttusilla, olin flunssassa mutta lentolippu oli maksettu, joten päätin mennä, vaikka tiesin joutuvani tositoimiin ja toteuttamaan treenin siellä. Treenin jälkeen oksensin. Paluumatkalla tunsin, kuinka lihakseni ihmettelivät, että mitäköhän toi akka meinaa ja piruuttaan kipeytyivät niin, ettei kävelykään ollut enää itsestäänselvyys.
Eilen ja tänään pystyin ergolla ajamaan hissukseen palautellen jalkoja uudesta jutusta. Mutta reissu toi esille kaiken olennaisen. Nyt tiedän mitä tarvitsen ja miten niitä ominaisuuksia voin kehittää. Ja se tässä iässä on se juttu.
Ensimmäinen kilpailuni on kotikisa Wattbike-maailmassa. 9.12.2012 Liikuntamyllyssä ajetaan Wattbike-cupin ensimmäinen osakilpailu kaudella 2013. 4km tuskaa tiedossa. Mutta toimii hyvänä harjoitusosana, sen jälkeen edessä salitreeni heti perään:)
Eli kipua ja tuskaisia hetkiä edessä... Show must go on!!!
tiistai 18. syyskuuta 2012
Poliisien EM-kisat
Eilen pieni mutta tehokas joukkueemme kotiutui kisoista. Kaikki onnistui ja pienet murheet kalustonkin kanssa saatiin korjattua yhteistyössä tanskalaisten kanssa. Kiitos heille!
Tempo ajettiin lauantaina. Naisten kilpailu alkoi jo klo 09.15 ja itselläni lähtöaika oli klo 10.36.
Ilma ehti lämmetä sopivasti. Minua hieman jännitti ennen kisaa, sillä en ollut aiemmin saanut ajaa tempoa suljetulla reitillä paitsi joukkueaika-ajossa MC:ssä 2008.
Eli koko tie oli käytössäni, edessäni oli moottoripyörä ja Marko takanani huoltoautossa.
Aika-ajopyöräni herätti suurta kiinnostusta yleisössä ja sitä kuvattiin ja ihailtiin kovin. Moni halusi ujosti koskettaakin runkoa. Minua hieman nauratti. Pyörähän se vain on.
Startti oli vauhdikas tiukkoine kurveineen ja liikenneympyröineen, sitten alkoi paahtaminen suoraa tietä. Ajo kulki kuin unelma. Olin innoissani ja nautin katsellessani nopeusmittaria, jonka nopeudet pyörivät 45 km/h molemmin puolin.. 10 km:n ajon jälkeen tein ison virheen. Ajoin yhdessä mäessä itseni aivan punaiselle ja en toipunut siitä enää. Elämän reaaliteetit tulivat vastaan noin 6 km ennen maalia, ei ollut tarpeeksi voimaa ja kuntoa pusertaa lopun mäkistä maastoa ja vauhti alkoi hiipumaan. Tuntui että taju lähtee, takana huoltoautosta kuului kovaa käskytystä ja sain siitä voimaa puristaa kaikki irti. Loppusijoitus oli 23. Olen siihen tyytyväinen. Se oli paras ajoni tänä vuonna ja juuri oikeassa paikassa. Parempaan en nykykunnollani pysty. Mirkku oli 35. lopputuloksissa mutta antoi tasoitusta, ajaessaan ilman lisätankoja, vaikkakin hän sai asentonsa matalammaksi kuin minulla.
Naisten kärki oli kova. Maailman tasolla ihan hyviä suorituksia tarjosivat 6 viikkoa ennen kisoja virkamerkin saaneet jonkin tason ammattilaiskuskit.
Miehissä Marko ajoi sijalle 16. Miesten ranskalainen voittaja ajoi keskinopeudella 49.6 km/h jos se jotain kertoisi kisan tasosta ja kovuudesta, joten Marko saa olla ylpeä suorituksestaan.
Sunnuntaina oli vuorossa maantie. 89 km naisilla ja miehillä 134km.
Naisten kisa lähti vauhdikkaasti ja ensimmäinen kierros ajettiin yli 40 km/h keskarilla. saksalaiset ja ranskalaiset pitivät vauhtia yllä. Itse tulin lähtöviivalle hiukan myöhässä kun kannattimeni oli löysä ja kääntyi vinoon ja jouduin huoltoauton luona sitä korjauttaa. Joten starttasin takarivistä ja kapealla reitillä ohittaminen oli vaikeata ja kärsin ensimmäisellä kierroksella kurvien aiheuttamista nykivistä kiihdytyksistä. Ne kuluttivat paljon. Toisen kierroksen jälkeen saksalaiset rykivät jo tosissaan ja olin helisemässä. Pysyin vaivoin porukassa ja yritin nousta lähemmäs kärkeä jotta ajo helpottuisi.
sitten tuli taas isku, ja tipuin. Sitten näin kuinka Mirkku putosi ja moni muu. Sain jostain vielä yhden vaihteen ja ajoin Mirkun eteen että vedän hänet vielä pääjoukkoon ja sitten vaikka keskeytän itse. Mirkku putosi kyydistäni ja päätin että minun on ainoana suomalaisena pakko ajaa maaliin. Sain noukittua pääjoukosta pudonneita ja meistä muodostui ryhmä joka ajoi maaliin pääjoukon takana. Huoltoautosta tanskalaiset ja Marko huusivat että pysy siinä ryhmässä vaikka henki menisi:) Mirkku oli keskeyttänyt ja näin hänet huutamassa minulle maalin tuntumassa. Ei ollut vaihtoehtoja.
Noin 5 kierroksella kuulimme että pääjoukossa oli kasa, ja ero olisi enää pääjoukkoon vajaa 2 minuuttia siinä vaiheessa pääjoukon takaryhmään. Yritin yhdessä brittien kanssa ajaa eroa kiinni mutta sitten homma kariutui kun irlantilaiset vain peesasivat eivätkä tehneet töitä. Vauhtimme tökkäsi keskinäiseen nahisteluun ja ero kasvoi 10 minuuttiin lopulta. Minua kiellettiin vetämästä koska brittien ja ranskalaisten mielestä olin tehnyt jo liikaa töitä ja heillä oli 3 kuskia molemmilta samoin irkuilta. Lopulta päätin että 4 km ennen maalia lähden yksin irti, jotta olisin edes lähellä 20 sijaa, mutta epätoivoinen irtiottoni ajettiin kiinni ja tuli ranskalaisen isku perään ja itse en siihen enää pystynyt vastaamaan ja tyydyin pyörittelemään hapokkailla jaloillani maaliin sijalle 31.
Marko lähti miesten kisaan. Heti alussa 3 miestä lähti irti ja hän ajoi hienosti pääjoukossa. Pieni myöhästyminen seuraavasta irtiotosta, ja hän oli ulkona mitalitaistelusta. Edessä oli ajelua pääjoukossa ja hänelläkin sijoitus 31.
Kokonaisuudessaan urheilullisesti loistavat kisat. Ammattilaisten kisajärjestelyjä on kiva seurata ja nauttia niistä. Kisan järjestäjinä toimi samat miehet, jotka järjestelevät Tour de Francen ja Vueltan reittejä ja toimivat niissä kisaorganisaatioissa. Puitteet olivat fantastiset verrattuna Suomen peräkyläkisoihin.
Itseäni hieman haittasi asia, etteivät ranskalaiset oikein ymmärrä mikä on keliakia. Siellä meinaan pullaa ja leipää syödään koko ajan.
Loppuhuipennusateriani oli seuraavanlainen maantiekisan jälkeen:
salaatinlehtiä, porkkanaraastetta kuivana, 5 pestolla täytettyä herkkusientä ja 3 parsakaalin nuppua ja paljon kuohuviiniä.
Arvatkaapa oliko eilen kotiin tullessa nälkä? Sami onneksi vei minut suoraan lentokentältä nauttimaan sushiaterian, joten nälkä voitettiin.
Kiitos vielä Markolle ja Mirkulle hyvästä matkaseurasta, lähden uudestaan 4 vuoden päästä Belgiaan, aivan varmasti!!! SPÄNK SPÄNK!!!!
Tempo ajettiin lauantaina. Naisten kilpailu alkoi jo klo 09.15 ja itselläni lähtöaika oli klo 10.36.
Ilma ehti lämmetä sopivasti. Minua hieman jännitti ennen kisaa, sillä en ollut aiemmin saanut ajaa tempoa suljetulla reitillä paitsi joukkueaika-ajossa MC:ssä 2008.
Eli koko tie oli käytössäni, edessäni oli moottoripyörä ja Marko takanani huoltoautossa.
Aika-ajopyöräni herätti suurta kiinnostusta yleisössä ja sitä kuvattiin ja ihailtiin kovin. Moni halusi ujosti koskettaakin runkoa. Minua hieman nauratti. Pyörähän se vain on.
Startti oli vauhdikas tiukkoine kurveineen ja liikenneympyröineen, sitten alkoi paahtaminen suoraa tietä. Ajo kulki kuin unelma. Olin innoissani ja nautin katsellessani nopeusmittaria, jonka nopeudet pyörivät 45 km/h molemmin puolin.. 10 km:n ajon jälkeen tein ison virheen. Ajoin yhdessä mäessä itseni aivan punaiselle ja en toipunut siitä enää. Elämän reaaliteetit tulivat vastaan noin 6 km ennen maalia, ei ollut tarpeeksi voimaa ja kuntoa pusertaa lopun mäkistä maastoa ja vauhti alkoi hiipumaan. Tuntui että taju lähtee, takana huoltoautosta kuului kovaa käskytystä ja sain siitä voimaa puristaa kaikki irti. Loppusijoitus oli 23. Olen siihen tyytyväinen. Se oli paras ajoni tänä vuonna ja juuri oikeassa paikassa. Parempaan en nykykunnollani pysty. Mirkku oli 35. lopputuloksissa mutta antoi tasoitusta, ajaessaan ilman lisätankoja, vaikkakin hän sai asentonsa matalammaksi kuin minulla.
Naisten kärki oli kova. Maailman tasolla ihan hyviä suorituksia tarjosivat 6 viikkoa ennen kisoja virkamerkin saaneet jonkin tason ammattilaiskuskit.
Miehissä Marko ajoi sijalle 16. Miesten ranskalainen voittaja ajoi keskinopeudella 49.6 km/h jos se jotain kertoisi kisan tasosta ja kovuudesta, joten Marko saa olla ylpeä suorituksestaan.
Sunnuntaina oli vuorossa maantie. 89 km naisilla ja miehillä 134km.
Naisten kisa lähti vauhdikkaasti ja ensimmäinen kierros ajettiin yli 40 km/h keskarilla. saksalaiset ja ranskalaiset pitivät vauhtia yllä. Itse tulin lähtöviivalle hiukan myöhässä kun kannattimeni oli löysä ja kääntyi vinoon ja jouduin huoltoauton luona sitä korjauttaa. Joten starttasin takarivistä ja kapealla reitillä ohittaminen oli vaikeata ja kärsin ensimmäisellä kierroksella kurvien aiheuttamista nykivistä kiihdytyksistä. Ne kuluttivat paljon. Toisen kierroksen jälkeen saksalaiset rykivät jo tosissaan ja olin helisemässä. Pysyin vaivoin porukassa ja yritin nousta lähemmäs kärkeä jotta ajo helpottuisi.
sitten tuli taas isku, ja tipuin. Sitten näin kuinka Mirkku putosi ja moni muu. Sain jostain vielä yhden vaihteen ja ajoin Mirkun eteen että vedän hänet vielä pääjoukkoon ja sitten vaikka keskeytän itse. Mirkku putosi kyydistäni ja päätin että minun on ainoana suomalaisena pakko ajaa maaliin. Sain noukittua pääjoukosta pudonneita ja meistä muodostui ryhmä joka ajoi maaliin pääjoukon takana. Huoltoautosta tanskalaiset ja Marko huusivat että pysy siinä ryhmässä vaikka henki menisi:) Mirkku oli keskeyttänyt ja näin hänet huutamassa minulle maalin tuntumassa. Ei ollut vaihtoehtoja.
Noin 5 kierroksella kuulimme että pääjoukossa oli kasa, ja ero olisi enää pääjoukkoon vajaa 2 minuuttia siinä vaiheessa pääjoukon takaryhmään. Yritin yhdessä brittien kanssa ajaa eroa kiinni mutta sitten homma kariutui kun irlantilaiset vain peesasivat eivätkä tehneet töitä. Vauhtimme tökkäsi keskinäiseen nahisteluun ja ero kasvoi 10 minuuttiin lopulta. Minua kiellettiin vetämästä koska brittien ja ranskalaisten mielestä olin tehnyt jo liikaa töitä ja heillä oli 3 kuskia molemmilta samoin irkuilta. Lopulta päätin että 4 km ennen maalia lähden yksin irti, jotta olisin edes lähellä 20 sijaa, mutta epätoivoinen irtiottoni ajettiin kiinni ja tuli ranskalaisen isku perään ja itse en siihen enää pystynyt vastaamaan ja tyydyin pyörittelemään hapokkailla jaloillani maaliin sijalle 31.
Marko lähti miesten kisaan. Heti alussa 3 miestä lähti irti ja hän ajoi hienosti pääjoukossa. Pieni myöhästyminen seuraavasta irtiotosta, ja hän oli ulkona mitalitaistelusta. Edessä oli ajelua pääjoukossa ja hänelläkin sijoitus 31.
Kokonaisuudessaan urheilullisesti loistavat kisat. Ammattilaisten kisajärjestelyjä on kiva seurata ja nauttia niistä. Kisan järjestäjinä toimi samat miehet, jotka järjestelevät Tour de Francen ja Vueltan reittejä ja toimivat niissä kisaorganisaatioissa. Puitteet olivat fantastiset verrattuna Suomen peräkyläkisoihin.
Itseäni hieman haittasi asia, etteivät ranskalaiset oikein ymmärrä mikä on keliakia. Siellä meinaan pullaa ja leipää syödään koko ajan.
Loppuhuipennusateriani oli seuraavanlainen maantiekisan jälkeen:
salaatinlehtiä, porkkanaraastetta kuivana, 5 pestolla täytettyä herkkusientä ja 3 parsakaalin nuppua ja paljon kuohuviiniä.
Arvatkaapa oliko eilen kotiin tullessa nälkä? Sami onneksi vei minut suoraan lentokentältä nauttimaan sushiaterian, joten nälkä voitettiin.
Kiitos vielä Markolle ja Mirkulle hyvästä matkaseurasta, lähden uudestaan 4 vuoden päästä Belgiaan, aivan varmasti!!! SPÄNK SPÄNK!!!!
torstai 6. syyskuuta 2012
nyt on vauhti päällä...
Kun kisaa niin sanotusti tosissaan ja asettaa itselleen tavoitteita, niin silloin epäonnistumiset saavat koko motivaation muserrettua aika nopeasti. varsinkin jos kaikki kesän tavoitteet tuntuvat valuvan kuin hiekka sormien läpi. Mutta sellaista se on. Mitä vanhemmaksi tulee, sen todennäköisempää se on, ettei niitä hyviä päiviä olekaan enää niin paljoa.
Pm-kisojen jälkeen juoksin Mehiläisessä päättäväisenä, olin asettanut tavoitteita itselleni laivamatkalla ja kotiin päästyäni aloin sinnikkäästi tavoitella niitä askel askeleelta.
Ensimmäinen vaihe oli nimittäin saada selville, mistä koko kesän johtunut sairastelu johtui. Olin vaipua jo epätoivoon. Käytin viimeisen oljenkorteni ja marssin Helsinkiin viime syksynä minut leikanneelle lääkärille. Hän tutki minut perusteellisesti. Ihmetteli kuumetta, ja vaivoja ja miksi juuri kortisoni oli se avain, joka aina kuurina paransi minut hetkeksi. Lopulta hän keksi. Vika on keuhkoissa. Ei ollutkaan korvatulehdusta, ei poskiontelotulehdusta eikä flunssaa. Keuhkot olivat sanoneet työsopimuksen irti. Marssin Riihimäelle, samana päivänä Etelä-Suomen ainoalle vapaana olevalle keuhkolääkärille. Hän tutki minut, etenkin keuhkoni. Voi tyttöraukkaa... kauanko olet kärvistellyt oireiden kanssa? Mikset tullut lääkäriin? No enhän mä nyt tajunnut että jos korvat tulehtuu, niin keuhkoissa on vika...
Sain uuden, kovemman astmalääkityksen, jatkeen kautta otettavaksi. Samalla vähän lisää kortisonikuuria, jotta tukkeessa olevat keuhkoputket rauhoittuisivat. Viime viikolla kävin sitten spirometriassa, ja tulokset olivat parantuneet 30 %. Olin onnessani. Ensimmäinen tavoite täyttyi. Sain itseni terveeksi.
Samoin asetin harjoittelussa tavoitteita. Kovaa, hiljaa, kovaa, hiljaa, kovaa, hiljaa... sitä olen nyt kuukauden takonut. Ja nyt tuntuu tosi hyvälle ja herkälle, aivan kuten parhaina aikoina.
Asetin minä yhden toisenkin tavoitteen. Paino on pudonnut 4kg. Syynä yksinkertaisesti se, että ensi viikon kisoissa päälleni pitää mahtua xs-koon ajopaita:) No ei... mutta kun muualta painoa ei pois enää saa kuin kuskista. Ja mulla on varaa sitä tiputtaa vieläkin.
Asetin myös tavoitteeksi, että pitää pystyä ajamaan vähintään 30 min kovilla tehoilla, kovilla sykkeillä. Sekin täyttyi viime viikonloppuna. Sain irti itsestäni enemmän kuin 3 vuoteen missään kisassa.
Harjoittelun strateginen muuttaminen teki tulosta.
Toiseksi viimeinen tavoite oli, että tämän kovan kuukauden jälkeen parisuhteeni voisi vieläkin hyvin ja Sami kestäisi minun kipuiluni kovien treenien jälkeen ja askeettisen elämäni. Eilen sekin täyttyi. Sami tuli kotiin ruusukimpun kanssa ja kertoi olevansa ylpeä minusta ja päättäväisyydestäni.
Viimeinen ja kovin tavoite odottaa ensi viikon lauantaina kun starttaan aamulla poliisien EM-tempoon. Siellä on tiristettävä irti kaikki ja muistettava, että kipu tulee kauan ennen kuolemaa:)
Pm-kisojen jälkeen juoksin Mehiläisessä päättäväisenä, olin asettanut tavoitteita itselleni laivamatkalla ja kotiin päästyäni aloin sinnikkäästi tavoitella niitä askel askeleelta.
Ensimmäinen vaihe oli nimittäin saada selville, mistä koko kesän johtunut sairastelu johtui. Olin vaipua jo epätoivoon. Käytin viimeisen oljenkorteni ja marssin Helsinkiin viime syksynä minut leikanneelle lääkärille. Hän tutki minut perusteellisesti. Ihmetteli kuumetta, ja vaivoja ja miksi juuri kortisoni oli se avain, joka aina kuurina paransi minut hetkeksi. Lopulta hän keksi. Vika on keuhkoissa. Ei ollutkaan korvatulehdusta, ei poskiontelotulehdusta eikä flunssaa. Keuhkot olivat sanoneet työsopimuksen irti. Marssin Riihimäelle, samana päivänä Etelä-Suomen ainoalle vapaana olevalle keuhkolääkärille. Hän tutki minut, etenkin keuhkoni. Voi tyttöraukkaa... kauanko olet kärvistellyt oireiden kanssa? Mikset tullut lääkäriin? No enhän mä nyt tajunnut että jos korvat tulehtuu, niin keuhkoissa on vika...
Sain uuden, kovemman astmalääkityksen, jatkeen kautta otettavaksi. Samalla vähän lisää kortisonikuuria, jotta tukkeessa olevat keuhkoputket rauhoittuisivat. Viime viikolla kävin sitten spirometriassa, ja tulokset olivat parantuneet 30 %. Olin onnessani. Ensimmäinen tavoite täyttyi. Sain itseni terveeksi.
Samoin asetin harjoittelussa tavoitteita. Kovaa, hiljaa, kovaa, hiljaa, kovaa, hiljaa... sitä olen nyt kuukauden takonut. Ja nyt tuntuu tosi hyvälle ja herkälle, aivan kuten parhaina aikoina.
Asetin minä yhden toisenkin tavoitteen. Paino on pudonnut 4kg. Syynä yksinkertaisesti se, että ensi viikon kisoissa päälleni pitää mahtua xs-koon ajopaita:) No ei... mutta kun muualta painoa ei pois enää saa kuin kuskista. Ja mulla on varaa sitä tiputtaa vieläkin.
Asetin myös tavoitteeksi, että pitää pystyä ajamaan vähintään 30 min kovilla tehoilla, kovilla sykkeillä. Sekin täyttyi viime viikonloppuna. Sain irti itsestäni enemmän kuin 3 vuoteen missään kisassa.
Harjoittelun strateginen muuttaminen teki tulosta.
Toiseksi viimeinen tavoite oli, että tämän kovan kuukauden jälkeen parisuhteeni voisi vieläkin hyvin ja Sami kestäisi minun kipuiluni kovien treenien jälkeen ja askeettisen elämäni. Eilen sekin täyttyi. Sami tuli kotiin ruusukimpun kanssa ja kertoi olevansa ylpeä minusta ja päättäväisyydestäni.
Viimeinen ja kovin tavoite odottaa ensi viikon lauantaina kun starttaan aamulla poliisien EM-tempoon. Siellä on tiristettävä irti kaikki ja muistettava, että kipu tulee kauan ennen kuolemaa:)
tiistai 7. elokuuta 2012
PM-kisat Ruotsissa
Olivat viime viikonloppuna. Kisoihin lähdettiin hyvällä ja luottavaisella mielellä sillä sairastelujen jälkeen kunto oli hyvä. Saavuimme majapaikkaan, joka osoittautui aivan mahtavaksi paikaksi. www.jarvsobaden.se jota suosittelen lämpimästi kaikille.
Kävin ajamassa temporeittiä pienessä tihkusateessa torstaina sekä perjantaina. Totesin radan olevan haastavan kova, ihanteellinen temporeitti. Alamäissä olisi ajettava eikä vain palauteltava. Olin innoissani. Perjantaina pääni särki, se meni jännityksen piikkiin, samoin pieni kurkkukipu ja poskiontelon orastava polte poskessa. Lauantaina lämmittelyssä ihmettelin kovaa hikoamistani mutta ajattelin että lämpöä on vain liikaa. En ollut yhtään hermostunut, joka oli myös hiukan outoa.
Kisa sujui sykemittarin mukaan hyvin ja 10km maalia totesin ruotsalaisen ohittavan minut minuutilla. Sitten heräsin. Ei tämä taidakaan mennä ihan hyvin. Puskin vastatuuleen reidet huutaen ruotsalaisen perässä ja tipuin suoraan vetoon siinäkin. Uskomatonta, totesin mielessäni ja maalissa ihmettelin itsekseni oloani, joka ei ollut normaali. Olin aivan uupunut ja ajatus kävi hitaalla. Tuloksena oli 5 sija. Onneksi Riikka veti hyvin, ja voitti sarjamme. Toinen masentava uutinen oli, kun Anne tuli selkä edellä vastaan kisassa ja totesin, että nyt Annella ei ole kaikki kunnossa. Hänellä takakiekko pääsi siirtymään pomppuisella alkupätkällä ja hinkkaamaan runkoon niin, ettei ajamisesta tullut mitään.
Illalla kurkku kipeytyi ja pää särki. Jalat kramppasivat illallisella ja yöllä heräsin kun olin aivan läpimärkä hiestä ja kurkku oli niin kipeä, etten voinut niellä. Ei voinut muuta kuin todeta, että kisat jäivät siihen. Sunnuntaina sitten tyydyin katselemaan muiden ajoa. Riikka ajoi pronssille ja Anne jäi niukasti mitalien ulkopuolelle. Kuntoa molemmilla oli, mutta irti ei päässyt ja loppukiri oli hankala paikka. Ruotsilla ja Norjalla oli hyvät joukkueet, jotka osasivat estää yritykset.
Reissu oli kiva lomareissuna, mutta kilpailumielessä oli pettymys tietysti. Mutta tällaista on urheilu. Täytyy sanoa, että masterien kisoissa henki oli aivan mahtava. Illat vietettiin Suomen joukkueen kanssa yhdessä ja hauskaa oli. Uimaankin pääsin kerran altaalla ja marjavarkaissa Samin kanssa kävimme illan hämärtyessä.
Näille reissuille lähdes vastedeskin.
Tänään kävin lääkärissä. Eipä sieltä mitään mullistavaa löytynyt. Virus kuin virus. Mutta raakile olen sängynpohjalla. Mutta ylpeänä totean, osasin kerrankin kuunnella kehoani ja jättää leikin kesken, välttäen näin isommat vaikeudet terveyden kanssa. Vielä vuosi sitten se ei olisi ollut niin itsestään selvä asia. Valitettavasti ISM-kisat jäävät osaltani ajamatta, sillä lääkäri kielsi urheilun ennenkuin olen varmaan kunnossa ja leposyke on ollut normaali 3 päivää. Ja aion totella. Seuraava haaste on poliisien EM-kisat Ranskassa 13-17.9.2012. Sinne yritetään nyt saada tempo kulkemaan, jotta ei tartte jossitella. Uskon itse että siellä se jossain on, mutta en vain saa sitä ulos kisatilanteissa. Osin jännityksen takia, osin terveyden takia. Mutta suunta on ylöspäin kaikesta huolimatta. Ainakin pyörä toimi tällä kertaa moitteetta ja ajoasentokin on muokkaantunut hyväksi kesän aikana.
Kävin ajamassa temporeittiä pienessä tihkusateessa torstaina sekä perjantaina. Totesin radan olevan haastavan kova, ihanteellinen temporeitti. Alamäissä olisi ajettava eikä vain palauteltava. Olin innoissani. Perjantaina pääni särki, se meni jännityksen piikkiin, samoin pieni kurkkukipu ja poskiontelon orastava polte poskessa. Lauantaina lämmittelyssä ihmettelin kovaa hikoamistani mutta ajattelin että lämpöä on vain liikaa. En ollut yhtään hermostunut, joka oli myös hiukan outoa.
Kisa sujui sykemittarin mukaan hyvin ja 10km maalia totesin ruotsalaisen ohittavan minut minuutilla. Sitten heräsin. Ei tämä taidakaan mennä ihan hyvin. Puskin vastatuuleen reidet huutaen ruotsalaisen perässä ja tipuin suoraan vetoon siinäkin. Uskomatonta, totesin mielessäni ja maalissa ihmettelin itsekseni oloani, joka ei ollut normaali. Olin aivan uupunut ja ajatus kävi hitaalla. Tuloksena oli 5 sija. Onneksi Riikka veti hyvin, ja voitti sarjamme. Toinen masentava uutinen oli, kun Anne tuli selkä edellä vastaan kisassa ja totesin, että nyt Annella ei ole kaikki kunnossa. Hänellä takakiekko pääsi siirtymään pomppuisella alkupätkällä ja hinkkaamaan runkoon niin, ettei ajamisesta tullut mitään.
Illalla kurkku kipeytyi ja pää särki. Jalat kramppasivat illallisella ja yöllä heräsin kun olin aivan läpimärkä hiestä ja kurkku oli niin kipeä, etten voinut niellä. Ei voinut muuta kuin todeta, että kisat jäivät siihen. Sunnuntaina sitten tyydyin katselemaan muiden ajoa. Riikka ajoi pronssille ja Anne jäi niukasti mitalien ulkopuolelle. Kuntoa molemmilla oli, mutta irti ei päässyt ja loppukiri oli hankala paikka. Ruotsilla ja Norjalla oli hyvät joukkueet, jotka osasivat estää yritykset.
Reissu oli kiva lomareissuna, mutta kilpailumielessä oli pettymys tietysti. Mutta tällaista on urheilu. Täytyy sanoa, että masterien kisoissa henki oli aivan mahtava. Illat vietettiin Suomen joukkueen kanssa yhdessä ja hauskaa oli. Uimaankin pääsin kerran altaalla ja marjavarkaissa Samin kanssa kävimme illan hämärtyessä.
Näille reissuille lähdes vastedeskin.
Tänään kävin lääkärissä. Eipä sieltä mitään mullistavaa löytynyt. Virus kuin virus. Mutta raakile olen sängynpohjalla. Mutta ylpeänä totean, osasin kerrankin kuunnella kehoani ja jättää leikin kesken, välttäen näin isommat vaikeudet terveyden kanssa. Vielä vuosi sitten se ei olisi ollut niin itsestään selvä asia. Valitettavasti ISM-kisat jäävät osaltani ajamatta, sillä lääkäri kielsi urheilun ennenkuin olen varmaan kunnossa ja leposyke on ollut normaali 3 päivää. Ja aion totella. Seuraava haaste on poliisien EM-kisat Ranskassa 13-17.9.2012. Sinne yritetään nyt saada tempo kulkemaan, jotta ei tartte jossitella. Uskon itse että siellä se jossain on, mutta en vain saa sitä ulos kisatilanteissa. Osin jännityksen takia, osin terveyden takia. Mutta suunta on ylöspäin kaikesta huolimatta. Ainakin pyörä toimi tällä kertaa moitteetta ja ajoasentokin on muokkaantunut hyväksi kesän aikana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)